Ilmastolupaus

Pitkästä aikaa oikein tukevaa blogin luvatun teeman mukaista asiaa. Meillä on töissä menossa jokin toimiston viherpesu. Sen myötä tuli sähköposti, jossa kehotettiin allekirjoittamaan ilmastolupaus. Vanhalle Jäärälle kävi taas kerran vanhanaikaisesti - menin allekirjoittamaan jotain lukematta kunnolla mitä oikein allekirjoitin. Ilmastolupauksessa luvataan vähentää omia hiilidioksidipäästöjään vähintään 50%:lla kymmenen vuoden aikana. Näprätessäni lupaukseen linkitettyä päästölaskuria havaitsin tämän melko mahdottomaksi ellen sitten muuta luolaan asumaan ja asenna sinne maalämpöä. Ja käytä ravinnokseni lähinnä mustikoita ja ketunleipiä. Ennen kaikkea minun pitää pysyä luolassani eikä lähteä sieltä ainakaan autolla mihinkään. No, tarjolla oli myös pienellä präntätty porsaanreikä, johon on pakko vedota. Jos päästöt ovat jo nyt huomattavasti kansallista keskiarvoa pienemmät, voi hyvällä omatunnolla allekirjoittaa lupauksen myös.

Kansallinen CO2-päästökeskiarvo per lurjus on 8 700 kg/v. Nimenomaan lurjus, sillä mihin pirskattiin te ihmiset oikein tärväätte sähköä? Siinä suurin ero Jäärähuushollin ja keskivertosuomalaisen välillä. Vanhan Jäärän henkilökohtaiset CO2-päästöt ovat olevinaan 7 127 kg/v. Meillä ei todellakaan eletä pimeässä ja kylmässä, päin vastoin meillä pidetään kämppä selkeästi suositusten mukaista 20-21 astetta lämpimämpänä. Tuossa sisälämpötilassa palelevaisen Vanhan Jäärän täytyisi pitää rukkasia kädessä, pitkiä kalsareita housujen alla ja jalassa huopatossuja. Kävisihän sekin - mutta en tarkenisi käydä suihkussa tai vessassa ollenkaan, mikä laskisi henkilökohtaisen hygienian tasoa epämiellyttävällä tavalla.

Meillä on suora sähkölämmitys ja ilmalämpöpumppu. Meillä kuluu vuodessa noin 15 000 kWh. Laskurin mukaan samana vuonna rakennetussa saman kokoisessa kahden aikuisen asuttamassa omakotihuushollissa kuluu keskimäärin 25 600 kWh. Jotain häikkää tuossa laskurissa kyllä on, ei se vähennä tarjoamaansa laskennallista sähkönkulutusta ollenkaan vaikka laittaisi raksin ilmalämpöpumppu-ruutuun. Ilmalämpöpumppu säästää Mr Vanhan Jäärän statistiikkojen mukaan vuodessa noin 5 000 kWh. Joten ihmiset yleensä käyttävät silti vielä yli 5 000 kWh enempi sähköä vuodessa kuin me. Mihin?? Edes saunomalla joka päivä ei tuollaisiin lukuihin pääse.

Onko tuo nyt "huomattavasti" vähemmän kuin keskivertosuomalaisen 8 700 kg? Vai pitääkö yrittää pusertaa se 50% vähennys kymmenessä vuodessa? Tuo asumisen pikkuruinen palkki johtuu myös siitä, että sähkömme on vihreää. Tiedättehän sellaisen pistorasiaan laitettavan suodattimen, joka suodattaa pois kivihiilellä tuotetun sähkön ja päästää vain vesivoimalla tuotetun läpi? Sellaiset meillä on joka tökkelissä. Taisi olla jossain lehdessä joskus aprillipäivänä tuollaisia tarjolla.

Saadakseni selville onko mahdollista vähentää päästöjään 50%:lla tein joitain selkeitä nihilistisiä karsintoja, jätin kaikki matkat (2 vuodessa laivalla Tallinnaan, kerran Tukholmaan ja kerran lentäen Euroopan sisällä) pois, jätin lihan pois ja vaihdoin auton bussiin. Sain aikaiseksi 23% vähennyksen nykyisestä. Ei lähelläkään 50%:ia.

Joten ei onnistu. Kulutusta pitäisi vähentää vielä radikaalisti. Siinä minä olenkin keskivertokansalaista tuhlaavaisempi.

Kodin hankinnoilla ei ollut mitään käytännön merkitystä päästöjeni kannalta, koska ne laskettiin Asuminen-osastoon, mutta mitä olette mieltä näistä laskurin antamista keskivertosummista?

Omakotitalossa 4 euroa vuodessa remontointiin on totaalinen vitsi. Nämä luvut ovat kuitenkin keskiarvoja kaikenlaisista asumismuodoista. Vuokrayksiössä tulee harvemmin satsattua remontointiin ihan kauheasti. Mutta huonekalut ja matot 600 e/vuodessa tuntuu vitsiltä myös. Jos ostat kerran kymmenessä vuodessa sängyn  ja sohvan, niin niistähän tulee jo jokunen sata euroa per vuosi. Plus mitä muuta nyt aina toisinaan tulee ostettua.

Entäpä miksei työnantajan maksamia matkoja tarvitse ottaa huomioon laskurissa?? Saanko jollain logiikalla vähentää autoni päästöjä, koska työnantaja maksaa puolet autoni leasing-hinnasta? Liikenteen päästöissä voisin säästää huomattavasti siirtymällä kokonaan etätyöhön, mutta en usko, että se on hyväksi edes tällaisen introvertin mielenterveydelle olla näkemättä työkavereita ollenkaan.

Elikkä (hahaa, lempi-ilmaisuni) en ole ihan vakuuttunut tuosta laskurista. Enkä ilmastolupauksestakaan. Tulipa nyt allekirjoitettua. Mutta 10 vuoden päästä olen 10 vuotta vanhempi ja vastaavasti raihnaisempi. En usko, että tunnen siinä vaiheessa suurta hinkua vaihtaa autoa bussiin saavuttaakseni henkilökohtaiset päästötavoitteeni. Tai alkaa opetella kokkaamaan maukasta ja proteiinipitoista vegaanisapuskaa. Tällaisia me ihmiset olemme - täynnä suuria sanoja, mutta kun itse pitäisi jostain luopua, niin...

Kokeilkaapa tuota laskuria ja allekirjoittakaa ilmastolupaus jos siltä tuntuu. En ole ihan varma miltä minusta tällä hetkellä tuntuu...

Penkkipunnerrus

Oletteko huomanneet Armoitetut Askartelevat Emännät, että juuri mikään ei lämmitä (tulkitkaa miten haluatte) Vastahakoisesti Kätevän Isännän (intiaaninimeltään Asuu Sisustajan Kanssa) mieltä kuin saapua kotiin raskaan työviikon päätteeksi ja havaita, että kotona odottaa jonkin mystisen tee-se-itse-projetin tarvikepaketti levällään keskellä olohuonetta? Esimerksi tällainen. Tässä on Bauhaus-Etolan tee-se-itse-rahipakkaus.

Koska Mr Vanhalla Jäärällä oli peräti nimipäivä, katsoin parhaaksi askarrella hankkeen mahdollisimman pitkälle ennen hänen kotiinpaluutaan jotta tunnelma ei lämpiäisi liikaa. Rahi on tärkeä osa Jäärä Juniorin poismuuton jälkeisiä asumisratkaisuja. Päätimme siirtää pelikonsolit olkkarista makkariin. Jokaisen varhaisteinin, varsinkin urospuolisen, unelmahan olisi erillinen pelihuone. No, koska kasvatusmetodimme on "ankea lapsuus, kaksi lelua ja niistäkin toinen patterin välissä" aloimme perustaa pelihuonetta vasta lapsen muutettua pois.

Kaupastahan olisi toki saanut raheja myös, mutta kohtuuhintaiset olivat väärän kokoisia ja näköisiä kun taas sopivan kokoiset ja tyylikkään näköiset olivat tolkuttoman hintaisia. Siis 500 euroa rahista? Haloo sanon minä. Siispä pihinä nikkaroimaan. Ihan oman järjen voimin en rahia kasannut, katsoin pieniä vinkkejä ehkä jopa (miljoona kertaa) itseänikin kävämmän askartelijan Tee-se-itse-naisen sisustusblogista. Tereen ompelun totesin turhaksi hifistelyksi, johon meikäläisen kyvyt ja kärsivällisyys eivät mitenkään riitä.

Leivontaohjeesta kyllä ymmärrän mitä tarkoittaa "vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi", mutta "niittaa vaahtomuovin päälle sopivan kokoinen pala levyvanua" meni säveltämiseksi ja näytti huvittavalta. Kuin joulupukkia olisi nitonut parrastaan kiinni ruumisarkkuun.

Ihan omatoimisesti keksin tällaisen välivaiheen, jossa päällikangas kiinnitetään nuppineuloilla paikoilleen ennen nitomista kiinni pohjaan jottei tulisi nidottua sitä vinksalleen.

Siinä vaiheessa kun Mr Vanha Jäärä saapui kotiin, rahi oli enää jalkoja vailla ja tällä kertaa Innokkaasti Kätevä Isäntä tarttui oitis ruuvinvääntimeen jotta voisi kehua myös kontribuoineensa rahiin.

Tällaisen penkin sitten saimme punnerrettua. "Ei huono" sanoisi luullakseni Jorma Uotinen. Aika kevyt penkkipunnerrus, kestikin vain noin kaksi tuntia. Olisin luullut urakan olevan isompikin.

Kustannukset: Liimapuulevy + jalat = 35,90. Vaahtomuovi (-30% alennetut jämäpalat) + vanu =  27,70. Verhoilun hinta on vähemmän suoraviivainen laskutoimitus. Siihen meni noin puolet yli jääneestä Ikean pimennysverhosta, joita myytiin kahden kappaleen paketeissa hintaan 59e ja joita tarvittiin Jäärä Juniorin ikkunan peittämiseen kolme kappaletta. Puolikkaan verhon hinta on siis noin 15 euroa. Yhteensä 88,60. Halvin kelvollinen kaupan rahi kotiinkuljetuskustannuksineen olisi maksanut noin 320 euroa. Mr Vanha Jäärä iloitsi vaimonsa kätevyydestä ja porhalsi seuraavana päivänä kauppaan tilaamaan itselleen 250 euron vastamelukuulokkeet...Mikä nikkaroiden tulee, se viheltäen menee.

Lopuksi vielä vinkki lähestyvään pikkujoulukauteen. S-marketista saat juhlajuomat joka makuun, ammattilaisille (vasemmalla) ja amatööreille (oikealla)!

Kauppias taitaa olla yhtä huumorintajuinen kuin kukkakauppiaat keskimäärin, mutta täytyy kai olla jokin EU-säädös, joka sanoo, ettei lasinpesunestettä saa myydä juomaosastolla?! En kyllä aio tehdä valitusta kyseisestä järjestelystä, koska saan hyvät hihitykset aina kun käyn kyseisessä kaupassa :-)

The story of my life...eiku blog

Tiedättehän miten vaikeaa on tehdä yhtikäs mitään saatikka harjoittaa sellaista haastavaa toimintaa kuin blogin kirjoittamista jos päässä pyörii jokin biisi niin sitkeästi, ettei omia ajatuksiaan kuule. Vielä vaikeampaa ja ärsyttävämpää on, jos ei osaa biisistä kuin pari sanaa. Ja ihan sikamaista on, jos kyseessä on jonkun poikabändin kappale. Yritä tässä nyt kirjoittaa jotain, kun päässä pyörii One Directionin The story of my life, josta en todellakaan osaa yhtään sanaa enempää. Sopii ihmetellä miten parikymppiset pojanjolpit ovat tuosta aiheesta saaneet aikaan peräti neljäminuuttisen kappaleen. Kyseinen kappale - tai siis sen nimikohta - on junnannut päässäni siitä asti, kun luin Romuaarteeni-blogin Jaanan minulle heittämän haasteen Blogini tarina. Vanhan Jäärän blogikin on niin nuori, ettei tästä neliminuuttista biisiä väännä edes Bob Dylan. Vaikka 1D:llä tuo biisin nimi ja sisältö ehkä tarkoittaa vain sanontaa "siis tää on niiiin tyypillistä mulle". Niin tai näin, tyypillistä tälle blogille on:

Keväällä 2014 kysyin työnantajalta olisiko mitenkään mahdollista siirtyä osa-aikaiseksi siten, että työskentelisin neljä päivää viikossa ja pitäisin perjantait vapaata. Takana oli parin vuoden sisään pari burnoutia pitkine sairas- ja osapäiväsairaslomineen. Viisas esimies suhtautui asiaan erittäin myötämielisesti, mutta HR-osaston edustaja mulkoili minua kuin lehmä uutta porttia. Asia kuitenkin järjestyi HR-osastosta huolimatta. Tiesin heti, että en jaksa vain maata perjantaisin, halusin jotain hauskaa ja mielekästä tekemistä työn ulkopuolelta, mutta mitä? Aikani asiaa pohdittuani julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni 23.5.2014 ja tulin kirjaimellisesti siivouskaapista.

Tämän jutun kuvat on muuten räpsitty eilen meidän pihalta ja ne yrittävät sanoa, että marraskuussakin on kauneutta kun sitä vaan ymmärtää katsoa.

Aluksi tavoitteeni oli parantaa hiukan maailmaa, tarkoitus oli ympätä jokaiseen kirjoitukseen jonkinlainen ympäristönäkökulma. Melko pian havaitsin, että väkisin ymppääminen menee saarnaamiseksi tai muuten tylsäksi. Voin kyllä tunkea joka juttuun vaikka vegaaninäkökulman, mutta väkinäiseksi menee sekin. Varsinkin kun en ole vegaani. En ole mikään suunnaton viherpiipertäjäkään, mutta ehkä keskivertokansalaista enemmän ekologisesti valveutunut. Enemmän tämä on kuitenkin puolipöpin puoliunettoman terapiablogi.

Mainostin aluksi blogia kaikille harvoille tutuilleni kuvitellen, että heillä on paljon tuttuja, joille he tietenkin mainostavat erinomaisen hauskaa blogiani FB:ssä ja missälieneessä. Jostain syystä niin ei tapahtunut, useimmat primäärit mainonnan kohteet eivät edes itse lukeneet blogiani. Suuntasin pettyneenä markkinointini internetiin ja aloin yksinkertaisesti kirjoitella kommentteja säännöllisesti tai satunnaisesti seuraamiini blogeihin ja sitä kautta alkoi pikkuhiljaa löytyä lukijoita ja loppujen lopuksi peräti virtuaalikavereita. Ensimmäiset kommentit reaalimaailmassa tuntemattomilta ihmisiltä olivat suurta juhlaa - ja ovat edelleen!

Kuten sanottu, olen luopunut pakollisesta ympäristönäkökulmasta, mutta jos sen luontevasti saan tuotua esiin, teen sen. Aiheet liittyvät ihan normielämään. En halua kirjoittaa mitään höttöistä höpönpöpöä vaan tuoda jonkinlaista ajattelemisen aihetta mutta huumorin kautta. Joskus se onnistuu, joskus ei. Elämähän on joskus syvältä ja kun itkettää, pitää itkeä ja kun kiroiluttaa, pitää kiroilla. Vanhan Jäärän filosofia on, että kun tippa on pyyhitty silmäkulmista ja pahimmat ärräpäät päästelty, on asiasta paras vääntää (tarvittaessa mustaa) huumoria.

Mistä nimimerkki Vanha Jäärä ja miksi ylipäätään nimimerkki, miksi en esiinny oikealla nimelläni? Pieni määrä hulluja terrorisoi suurta määrää järkeviä ihmisiä niin suuressa kuin pienessäkin mittakaavassa. Minulla on eräs (hullu) lähisukulainen, jonka en halua tietävän itsestäni yhtään mitään. Etunimenikin on kirjoitusasussaan sen verran harvinainen, että pelkästään sitäkin käyttämällä google voisi minut löytää. Utelias (kääpiö tai ei) saa etunimeni selville tämän jutun viimeisestä kuvasta, lla vaan perään, mutta kuvassa näkyvällä lyhyemmällä versiolla minut tunnetaan. Siksi nimimerkki, joka voisi yhtä hyvin olla vaikka Vanha Pieru, Käpy tai Vanha Haahka. Jäärä kuitenkin ilmaisee jääräpäistä maailmankatsomustani, jonka mukaan kaikki uusi teknologia ei ole ihmisille hyväksi. Internet on sinänsä hyvä juttu, mutta nettimaailman jatkuva seuraaminen kännykällä ei ole.

Tulipa pitkä historiikki aika nuoresta blogista, ilmankos se One Directionin biisikin on niin pitkä.

Haastettavia on aina haastavaa keksiä, kun virtuaaliseurapiirini ei edelleenkään ole suuren suuri.  Erittäin lyhyen pohdinnan jälkeen heitän haasteen seuraaville henkilöille (jotka ovat jokseenkin ainoat bloggaajat haasteen antajan lisäksi, joiden kanssa minulla on säännöllistä kahdensuuntaista kanssakäymistä virtuaalimaailmassa).

Taru - Outovalo
Pilvi- Villa Idur
Saara -Tuulentupa
Timo - Mimiplato

Osalla näistä mainioista bloggaajista löytyykin kyllä bloginsa tarinaa jo aika lailla blogin tai bloggaajan perustiedoista, joten en ota hernettä nenään vaikkette haasteeseen vastaisikaan :-)

 

Blogini tarina -haasteen säännöt tulevat tässä:

1) Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa).
Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää,
jos tiedät jonkun saaneen sen). 

2) Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa,
kuinka se on kehittynyt ajan saatossa
ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3) Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa.
Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, 

voit haastaa jonkun toisen.

4) Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen,
miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. 

5) Mikäli olet Instgramissa, käy halutessasi lisämässä jonkin
kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina.

Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa

nuo tarinat ovat nähtävillä. 

#Blogisitarina-haasteen
käynnisti kototeko-blogi.

Serpentiinit hukassa - eipä ole enää!

"Äiti, missä meillä pidetään tyhjiä jogurttipurkkeja?" kysyi eräs tuttu lapsi muinoin saatuaan koulusta jotain siemeniä kylvettäväksi. Oli lapsonen isomummonsa luona saanut sen käsityksen, että tokihan kaikilla ihmisillä on yksi keittiön kaappi täynnä tiskattuja jogurtti- ja viilipurkkeja. Ja toinen täynnä muovipusseja ja pakastusrasioita jne...Meillä(kään) ei pidetä tyhjiä jogurttipurkkeja missään muualla kuin roskiksessa odottamassa tyhjennystä, mutta nytpä tiedän missä meillä pidetään serpentiiniä.

Keittiöremontti ja Jäärä Juniorin poismuutto muutaman kuukauden välein aiheuttivat sellaisen tavaravaelluksen kodissamme, että kukaan - en edes minä - oikein tiennyt missä jotkut harvemmin käytettävät esineet sijaisevat. Tulipa eräänä iltana mieleen, että voisi kaivaa tuikkukupit kesäsäilöstä ja tuikutella joskus illan iloksi. Vaan eipä ollut mitään hajua mihin ne tuli viime talven jälkeen tungettua ja mahdollisesti keittiöremontin yhteydessä siirrettyä. Lisäksi en ollut aivan varma kuinka montaa tuikkukupposta olinkaan etsimässä - kuinka isosta piilosta mahdollisesti on kyse. Ei löytynyt mitään eteisen miljoonakaapista, ei mistään keittiön kaapista eikä laatikosta, ei olohuoneen kirjahyllyn alakaapista. Lopulta löytyi yhdestä näistä tötteröistä.

Aika hyvä jemma. Mihinköhän nämä ensi kesäksi piilottaisi...

Mutta käykö teillä Wapun alla aina niin, että havahdutte viime hetkellä siihen, että jotain rekvisiittaakin kai pitäisi viritellä? Sitten mietitte, että onko teillä serpentiiniä ja ilmapalloja ja tulette siihen tulokseen, että on, mutta ei aavistustakaan missä. Eikä auta muu kuin napata lähikaupasta pari-kolme pötköä (ikäänkuin kukaan koskaan viskoisi sitä puolta pötköä enempää) serpentiiniä ja pussi ilmapalloja, joihin osoittautuu mahdottomaksi puhaltaa ilmaa normaali-ihmisen keuhkoilla. Yli jääneet serpentiinit ja ilmapallot tungetaan johonkin, mistä niitä ei seuraavana Wappuna löydä. Pikkuhiljaa alkaa eri puolille asuntoa kertyä pieniä serpentiini- ja ilmapallojemmoja. Meille ainakin on aina käynyt näin.

Riehaannuin onnellisesti päättyneestä tuikkukuppietsinnästä niin, että päätin kerrankin etsiä kaikki serpentiini- ja ilmapallojemmat. Luulen löytäneeni kaikki. Nyt ovat kaikki yhdessä paikassa odottamassa seuraavaa Wappua. Saapa nähdä muistuuko sijainti mieleen silloin, no, täältähän sen voi tarkistaa jos sattuu muistamaan kirjoittaneensa aiheesta.

Missä sitten ovat kaikki kadonneet sukat? Me jo kerkesimme hiljattain luulla ensimmäistä kertaa jäärähistoriassa, että pesukone söi yhden sukan. Tai että se luiskahti pyykkikorista mustaan aukkoon. Mitä outoa niille nyt tapahtuukaan. Olen kuullut, että joiltain ihmisiltä katoaa mystisesti sukkia useinkin. En ymmärrä miksi - nimittäin tämäkään sukka ei lopulta kadonnut.  Se singahti eilen verkkarinlahkeesta kuin tykinsuusta kun kiskoin juuri kaapista ottamiani puhtaita verkkareita jalkaani.Musta aukko pyykkikorissa tai pyykkikoneessa osoittautui siis myytiksi ja sukka oli vain päättänyt viettää parin viikon loman housunlahkeessa. Mr Vanhan Jäärän jalkahien tuntien, en ihmettele.

Kaikki sukat ovat siis tallessa. Mutta missä on kaksipuoleinen teippi? Kuumaliimapistooli? Nippusidenippu? Fondue-pata? Verenpainemittari? Kakkukynttilät? Vähän hakusessa...mutta kyllä kai keittiörempasta ja Jäärän Juniorin poismuuton jälkipyykistä joskus vielä selvitään!

Iloista Wapun odotusta ja pitäkää sukkanne ja serpentiininne tallessa!

Viherpeukku vai kasvintappaja?

"Hän miettii miksi toinen täällä viherpeukku on ja toista kasvit kavahtaa." (sävel Päivänsäde ja menninkäinen) Vai miettiikö? Vanha Jäärä aina välillä miettii. Itselleni tulee outo olo, kun saavun kotiin, jossa ei ole ollenkaan viherkasveja. Jos kyseisessä kodissa on kissoja, silloin ymmärrän syyn, muissa tapauksissa en. Ja olen kyllä nähnyt koteja, joissa on sekä kissoja että viherkasveja. Kasvit on välillä viskottu lattialle, välillä järsitty kissanmintun puutteessa, mutta jonkinlainen kissojen ja kasvien yhteiselo on kaiketi mahdollista.

 Perhepotretti

Itse olen kasvattanut sisäkasveja teinivuosista alkaen. Lapsuudenkodissani huoneeni ikkuna oli pohjoiseen, mutta silti kasvit viihtyivät huoneessani paremmin kuin äidin hoidossa valoisassa olohuoneessa. Tapanani olikin pelastaa henkitoreissaa korisevia kasveja olkkarista omaan huoneeseeni. Siltä ajalta on edelleen hengissä kaksikin kultaköynnösyksilöä, moneen kertaan leikattuna ja uudelleen juurrutettuna ja istutettuna tosin.

Olen kuullut muistakin ihmisistä kuin äidistäni, joiden maaginen ote saa sisäkasvit nuukahtamaan hetkessä - tai ainakin muutamassa viikossa. Itse olen erikoistunut ottamaan hengiltä ulkokasveja. Ilmeisesti sisä- ja ulkoviherpeukalot ovat kaksi eri ihmistyyppiä. Ensimmäisellä omalla pihallani oli seitsemän vuoden asumisen jäljiltä hengissä ne kasvit, jotka siellä alun perin olivat sinne muuttaessani. Vuosien varrella olin istuttanut ja tappanut erinäisiä uusia kasveja. Mutta sisäkasvit jostain syystä viihtyvät huostassani.

 Oliivipuu on poikkeus ja hankala saada pysymään sisällä hengissä talven yli, kesän se viihtyy pihalla mainiosti.

En höpötä kasveille enkä sumuttele niitä (yritän myös ihmissuhteissani olla sumuttamatta ketään) enkä ruoki niitä millään merileväpuikoilla. Vettä ja Substralia vaan. Suhtaudun niihin kuitenkin hieman tunteellisesti. En esimerkiksi uskaltanut vuosikausiin ostaa toista orkideaa, koska pelkäsin, että uskollisesti kukkiva ensimmäinen ja ainoa orkideani saattaisi loukkaantua. Viime jouluna kuitenkin rohkaistuin ostamaan peräti kaksi pienenpientä orkideaa, kun niitä oli K-raudassa tyrkyllä mitättömään kahden euron hintaan. Sittemmin luin, että orkidealla saattaa kestää kaksikin vuotta kukkia uudestaan, koska niitä kukitetaan kasvihuoneissa rankkojen hormonien voimin. Mutta hah, toinen uusista tulokkaista puhkesi kukkaan alle vuodessa. Eikä vanhakaan repäissyt hernettä nenään.

Uusi ja vanha rinta rinnan, eikö ole jotenkin söpö tuo "vauva"?

Kaikki ei mene kuitenkaan niin kuin Strömsössä. Joulukaktus muuttuu aina marraskaktukseksi ostamista seuraavana vuonna. Mitä lie tekevät niille, jotta saavat ne kukkimaan jouluna, minulla ne kukkivat aina marraskuussa.

Ei vielä, mutta kohta...

Ehkä ikänsä koirien tai kissojen kanssa asunut ihminen ihmettelee miksi joillakuilla ei ole mitään lemmikkejä. Yhtälailla minä ihmettelen sisäkasvien puutetta. Mutta onko olemassa erikseen myös sisä- ja ulkoeläinten hoitoon suuntautuneita ihmisiä? Toivon todella, että jos joku huomaa aina saavansa kissan tai marsun hengiltä muutamassa viikossa, hän tajuaa lopettaa eläinten pitämisen kokonaan eikä kokeile pysyisikö ulkoeläin kuten lehmä tai hevonen paremmin hengissä. Vitsi vitsinä, mutta oikeasti eläinten huonosti pitäminen ei naurata Vanhaa Jäärää yhtään. Kasvien tahattomalle tappamiselle voi sentään naureskella - paitsi ultimate-viherpiipertäjät.

 Flamingokukkaa ei saa tapettua tahattomasti ja ei luultavasti edes tahallaan.

Meinasin lopuksi vielä kehua, että olen myös erinomainen leikkokukkien hoitaja - tai ainakin, että ostin kestäviä ruusuja viikko sitten. Eilen kuitenkin tullessani kotiin töistä kohtasin seuraavan näyn:

Parasta ennen -päivämäärä oli selkeästi koittanut. Tämä onkin uusi uusi ominaisuus ruusuissa minulle, turha yrittää moista ruusua enää vanhoilla vippaskonsteilla elvyttää, tähän tarvitaan jo ilmastointiteippiä.