The story of my life...eiku blog

Tiedättehän miten vaikeaa on tehdä yhtikäs mitään saatikka harjoittaa sellaista haastavaa toimintaa kuin blogin kirjoittamista jos päässä pyörii jokin biisi niin sitkeästi, ettei omia ajatuksiaan kuule. Vielä vaikeampaa ja ärsyttävämpää on, jos ei osaa biisistä kuin pari sanaa. Ja ihan sikamaista on, jos kyseessä on jonkun poikabändin kappale. Yritä tässä nyt kirjoittaa jotain, kun päässä pyörii One Directionin The story of my life, josta en todellakaan osaa yhtään sanaa enempää. Sopii ihmetellä miten parikymppiset pojanjolpit ovat tuosta aiheesta saaneet aikaan peräti neljäminuuttisen kappaleen. Kyseinen kappale - tai siis sen nimikohta - on junnannut päässäni siitä asti, kun luin Romuaarteeni-blogin Jaanan minulle heittämän haasteen Blogini tarina. Vanhan Jäärän blogikin on niin nuori, ettei tästä neliminuuttista biisiä väännä edes Bob Dylan. Vaikka 1D:llä tuo biisin nimi ja sisältö ehkä tarkoittaa vain sanontaa "siis tää on niiiin tyypillistä mulle". Niin tai näin, tyypillistä tälle blogille on:

Keväällä 2014 kysyin työnantajalta olisiko mitenkään mahdollista siirtyä osa-aikaiseksi siten, että työskentelisin neljä päivää viikossa ja pitäisin perjantait vapaata. Takana oli parin vuoden sisään pari burnoutia pitkine sairas- ja osapäiväsairaslomineen. Viisas esimies suhtautui asiaan erittäin myötämielisesti, mutta HR-osaston edustaja mulkoili minua kuin lehmä uutta porttia. Asia kuitenkin järjestyi HR-osastosta huolimatta. Tiesin heti, että en jaksa vain maata perjantaisin, halusin jotain hauskaa ja mielekästä tekemistä työn ulkopuolelta, mutta mitä? Aikani asiaa pohdittuani julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni 23.5.2014 ja tulin kirjaimellisesti siivouskaapista.

Tämän jutun kuvat on muuten räpsitty eilen meidän pihalta ja ne yrittävät sanoa, että marraskuussakin on kauneutta kun sitä vaan ymmärtää katsoa.

Aluksi tavoitteeni oli parantaa hiukan maailmaa, tarkoitus oli ympätä jokaiseen kirjoitukseen jonkinlainen ympäristönäkökulma. Melko pian havaitsin, että väkisin ymppääminen menee saarnaamiseksi tai muuten tylsäksi. Voin kyllä tunkea joka juttuun vaikka vegaaninäkökulman, mutta väkinäiseksi menee sekin. Varsinkin kun en ole vegaani. En ole mikään suunnaton viherpiipertäjäkään, mutta ehkä keskivertokansalaista enemmän ekologisesti valveutunut. Enemmän tämä on kuitenkin puolipöpin puoliunettoman terapiablogi.

Mainostin aluksi blogia kaikille harvoille tutuilleni kuvitellen, että heillä on paljon tuttuja, joille he tietenkin mainostavat erinomaisen hauskaa blogiani FB:ssä ja missälieneessä. Jostain syystä niin ei tapahtunut, useimmat primäärit mainonnan kohteet eivät edes itse lukeneet blogiani. Suuntasin pettyneenä markkinointini internetiin ja aloin yksinkertaisesti kirjoitella kommentteja säännöllisesti tai satunnaisesti seuraamiini blogeihin ja sitä kautta alkoi pikkuhiljaa löytyä lukijoita ja loppujen lopuksi peräti virtuaalikavereita. Ensimmäiset kommentit reaalimaailmassa tuntemattomilta ihmisiltä olivat suurta juhlaa - ja ovat edelleen!

Kuten sanottu, olen luopunut pakollisesta ympäristönäkökulmasta, mutta jos sen luontevasti saan tuotua esiin, teen sen. Aiheet liittyvät ihan normielämään. En halua kirjoittaa mitään höttöistä höpönpöpöä vaan tuoda jonkinlaista ajattelemisen aihetta mutta huumorin kautta. Joskus se onnistuu, joskus ei. Elämähän on joskus syvältä ja kun itkettää, pitää itkeä ja kun kiroiluttaa, pitää kiroilla. Vanhan Jäärän filosofia on, että kun tippa on pyyhitty silmäkulmista ja pahimmat ärräpäät päästelty, on asiasta paras vääntää (tarvittaessa mustaa) huumoria.

Mistä nimimerkki Vanha Jäärä ja miksi ylipäätään nimimerkki, miksi en esiinny oikealla nimelläni? Pieni määrä hulluja terrorisoi suurta määrää järkeviä ihmisiä niin suuressa kuin pienessäkin mittakaavassa. Minulla on eräs (hullu) lähisukulainen, jonka en halua tietävän itsestäni yhtään mitään. Etunimenikin on kirjoitusasussaan sen verran harvinainen, että pelkästään sitäkin käyttämällä google voisi minut löytää. Utelias (kääpiö tai ei) saa etunimeni selville tämän jutun viimeisestä kuvasta, lla vaan perään, mutta kuvassa näkyvällä lyhyemmällä versiolla minut tunnetaan. Siksi nimimerkki, joka voisi yhtä hyvin olla vaikka Vanha Pieru, Käpy tai Vanha Haahka. Jäärä kuitenkin ilmaisee jääräpäistä maailmankatsomustani, jonka mukaan kaikki uusi teknologia ei ole ihmisille hyväksi. Internet on sinänsä hyvä juttu, mutta nettimaailman jatkuva seuraaminen kännykällä ei ole.

Tulipa pitkä historiikki aika nuoresta blogista, ilmankos se One Directionin biisikin on niin pitkä.

Haastettavia on aina haastavaa keksiä, kun virtuaaliseurapiirini ei edelleenkään ole suuren suuri.  Erittäin lyhyen pohdinnan jälkeen heitän haasteen seuraaville henkilöille (jotka ovat jokseenkin ainoat bloggaajat haasteen antajan lisäksi, joiden kanssa minulla on säännöllistä kahdensuuntaista kanssakäymistä virtuaalimaailmassa).

Taru - Outovalo
Pilvi- Villa Idur
Saara -Tuulentupa
Timo - Mimiplato

Osalla näistä mainioista bloggaajista löytyykin kyllä bloginsa tarinaa jo aika lailla blogin tai bloggaajan perustiedoista, joten en ota hernettä nenään vaikkette haasteeseen vastaisikaan :-)

 

Blogini tarina -haasteen säännöt tulevat tässä:

1) Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa).
Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää,
jos tiedät jonkun saaneen sen). 

2) Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa,
kuinka se on kehittynyt ajan saatossa
ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3) Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa.
Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, 

voit haastaa jonkun toisen.

4) Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen,
miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. 

5) Mikäli olet Instgramissa, käy halutessasi lisämässä jonkin
kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina.

Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa

nuo tarinat ovat nähtävillä. 

#Blogisitarina-haasteen
käynnisti kototeko-blogi.