Naisautoilijan valinta

Bongasin paljon kokeneemman ja suositumman kolleegan Tiina H:n blogista jutun naisen autovalinnasta. Otsikon perusteella odotin Spede-show'sta tuttua naisen logiikkaa tyyliin ”auton värin pitää sointua etukäteen ostettuihin ajohanskoihin”, mutta Tiinan kriteerit ja lopullinen valinta olivatkin sangen sukupuolineutraalit ja järkevät.  Yksi Tiinan kriteereistä oli toki väri (vaikka ajohanskojen väristä ei sanottu mitään) mutta värihän on tärkeä kriteeri myös miehille. Yritääkääpä vaan tyrkyttää miehelle keltaista tai vaaleanpunaista autoa! Joka tapauksessa kiitokset Tiinalle inspiksestä kirjoittaa tämä juttu :-)

Tässä siis tulee Vanhan Jäärän autonvalintakriteerejä. Minäpä se tosiaan oikein suuri wanna-be-viherpiipertäjä olen. Ensin koko perhe lentelee ympäri Eurooppaa ja sitten hölistään vaan autoista…

Tällainen juttu pitää tietenkin kuvittaa auton kuvilla. Koska haluan mieluiten käyttää (c) Jäärä -kuvia aloin kaivella arkistojamme. Sehän olikin varsinainen "missä Jallu luuraa" -operaatio. Ei ole kuvia autoista, ei. Eläimiä, kukkasia ja melko runsas määrä veneitä löytyy, muttei autoja. Muutama auto oli sentään vahingossa joskus lipsahtanut kuvaan, niillä mennään. Voitte samalla arvailla (taas tätä, hooh) missä päin maailmaa kuvat on otettu!

Jos katsot suurennuslasilla, niin sillalla näkyy auto!

Vanhan Jäärän peruskriteeristö:

• Autossa pitää olla soitin, joka tukee sitä formaattia, jossa on tallennettu suurin osa auton käyttäjän lastenviihdytysmateriaalista. Esim. minä olisin muinoin halunnut auton, jossa on kasettisoitin, koska minulla oli paljon satukasetteja, muttei juuri yhtään satu-cd:tä. En saanut. Jouduin tekemään lisäinvestointeja satu-cd:ihin. Nykyisinhän kriteeri voisi olla helppo kiinnitys ja sähkönsyöttö tabletille, jotta takapenkki voi katsella muumeja tai mitä nyt katseleekaan. Tämä kriteeri tosin ei ole enää validi Vanhalle Jäärälle, Junior Jäärä on poistunut takapenkiltä jo ajat sitten ja aloittelee parhaillaan autoilua opetusluvalla isänsä kanssa. Kriteeristö alkanee kääntyä kolariturvallisuuden suuntaan…
• Penkinlämmittäjän kytkimiin pitää päästä käsiksi talvitakkiin ja hanskoihin verhoillun kätösen kanssa. Eräässä entisessä (ranskalaisessa…) menopelissäni nämä tuikitärkeät napit olivat erittäin kapeassa kolossa istuimen ja oven välissä. Ensinnäkään niitä ei nähnyt – käsikopelolla mentiin ja käsi ei meinannut edes mahtua siihen koloon jos sen päällä oli vähänkin ylimääräistä talviverhoilua.

Jonkun muun ranskalainen menopeli (samanmerkkinen vielä) kurkistaa reunasta

 

• Häikäisysuojan tulee olla käsiteltävissä hansikoidulla kädellä. Samaisessa ranskalaisihmeessä häikäisysuoja liimautui niin tiiviisti kattoa vasten että tarvitsi lähestulkoon veitsi työntää sen ja katon väliin, jotta sitä sai liikuteltua. Hanskakädellä ei puhettakaan.
• Ratinlämmitin. Tällaista minulla ei ole ollut vielä ilo olla, mutta kaipaan sitä aina talvisin kun lähden liikkeelle iltapäivisin työpaikan autokatoksesta, jossa ei ole mahdollista käyttää sisätilanlämmitintä. Sormet alkavat tuntua siltä että jos ne kolahtavat johonkin, ne murenevat jäämurskaksi hanskojen sisään.

Tällä säällä ratinlämmitin olisi poikaa! Auto ei varsinaisesti kaunista tätä kuvaa...

• Tuulilasinpesunesteen vähenemisen varoitusvalo. Tämä on ehdottoman tärkeä. Siinä vaiheessa kun tuulilasiin viskoo suolaa, rapaa, kuraa, räntää ja kaikkea muuta ikävää, on hyvä olla  jatkuvasti tietoinen pissapojan tilanteesta. Jos pitäisi tehdä vaihtokauppa tämä vai bensamittari, valitsisin tämän. Bensatankin sisällön tilannehan selviää helposti trippimittarin avulla.
• Jos on sadetunnistin, pitää olla myös manuaalinen pyyhkijäasento. Entisen autoni sadetunnistin toimi miten huvittaa milloin huvittaa. Sateen tihentyessä pyyhkimistahti ei suinkaan aina tihentynyt mukana. Jos tässä tilanteessa napsautti tunnistimen pois päältä ja sitten takaisin, se alkoi pyyhkiä aivan hullun lailla jupisten selvästikin itsestään:”No pyyhitään pyyhitään saatana kun kerran haluat!” 

 

Joku muu autoilee ja pyyhkii tuulilasia kun Jäärä Junior taapertaa sateessa sukkasillaan

 Ja sitten itsestään selvältä kuulostavaan osastoon:

• Ratin liikkeiden mukaan kääntyvät etupyörät. Ei tunnu olevan vakiovaruste kaikissa autoissa. Ei etenkään Tapiolan Stockmannin asiakaskunnan omistamissa. Vituralleen parkkeerattuja autoja näkee missä tahansa, mutta Tapiolan Stockalla on surkuhupaisimmat tapaukset, menkää vaikka katsomaan.

Tässäpä on monta autoa sievästi parkissa

•  Kohtalaisen pieni kääntösäde. Oletteko joskus nähneet kun henkilöauton kuljettaja koukkaa ulospäin viereiselle kaistalle kääntyessään risteyksestä? Liekö vika autossa vai fantasoiko kuljettaja olevansa täysperävaunurekan ratin takana…
• Vilkku. Kaikkihan ovat huomanneet ettei vilkku ole vakiovaruste etenkään…sanonkominkämerkkisissä autoissa. En sano. Nykyisessä autossani on sellainen mukava ominaisuus, että vilkku vilkauttaa kolme kertaa, kun vilkkuvipua vain vähän tuuppaa. Tämä ominaisuus aiheutti kyllä hivenen sekoilua tässä naisautoilijassa ennen kuin ymmärsin sen ominaisuudeksi enkä omaksi sekoilukseni. Erään miesautoiljan kerrotaan kironneen samaista ominaisuutta. Hän haluaisi kyllä vilkuttaa, mutta vain kerran. Perhanan vilkku ei anna siihen mahdollisuutta. Jep, ikävää.
• Pienipäästöisyys. Yllätys, yllätys. Mitä vähemmän auto syö eli polttaa bensaa (tai dieseliä), sitä vähemmän tuloksena syntyy erilaisia palamistuotteita kuten hiilidioksidia. Joten ympäristöystävällisyys on myös kukkaroystävällisyyttä! Työnantajani autopolitiikka on siitä mukava, että mitä pienemmät hiilidioksidipäästöt, sitä vähemmän käyttöetuautoilija maksaa itse leasing-hinnasta. Huomasitkos pomonpomonpomonpomo eli toimitusjohtaja, tuli kehuja!
• Oma kuljettaja ja aivan sairaasti hevosvoimia! Jaa, valintasi on siis bussi, hienoa!

Kätevää kun bussi- ja laiva-asema ovat vierekkäin

 

Jos Mr Vanha Jäärä olisi olkapään takana hän haluaisi lisätä seuraavan:

• Lämmitys. Mersusta lämmitys kai puuttuu, koska  naiset eivät tarkene ajaa Mersua kuin minkkiturkki päällä. (Tulipa nyt lisättyä tuokin, ehkä se hymyilyttää teitä enemmän kuin minua, joka olen kuullut tuon ehkä 47 kertaa ja se ei varsinaisesti parane joka kuulemalla)

Etualan Ooppeli ei varsinaisesti kaunista tätäkään satulinnasommitelmaa, ei siis ihme ettei autoja kuvista juuri löytynyt.

P.S. Päivän kauppareissun jälkeen tehty lisäys, joka olisi tietenkin pitänyt olla listalla ensimmäisenä:

• Käsijarrun tulee olla sellainen, että sen sisään ei ole mahdollista pudotella esineitä. Entisen Relluni käkkärin uumenissa lienee vieläkin ST1-bonuskortti. Tänään pudotin käkkärin sisään kärrypoletin. Enkä minkä tahansa kärrypoletin, vaan metallisen, jossa on reikä avaimenperään kiinnittämistä varten. Sellaiset poletit ovat uusiutumaton luonnonvara. Voi minua onnetonta, päivä on pilalla! Seuraavaa autoa hankkiessa testaan kyllä käsijarruja tiputtelemalla koko käsilaukun ja lompakon sisällön sen päälle esine kerrallaan.
  

Syksy yllätti matkailijat

Rakkaat ystävät!

Olen palannut blogisorvin ääreen. Kun lähdettiin Menorcalle, pääkaupunkiseudulla oli vielä kesä. Ilma oli ainakin lämpimämpi kuin tämän vuoden kesäkuussa. Kun palattiin, olikin jo taas se aika, jolloin ihmetellään latvustojen tuuheuksia. Katselin kerran töissä ikkunasta näkyvien vierekkäin istutettujen vaahteroiden latvustoja. Yhdessä oli vielä melkein kaikki lehdet vihreinä, toisessa ruska parhaimmillaan ja kolmas oli ehtinyt jo pudottaa melkein kaikki lehtensä. Kanssani oli ihmettelemässä kolme miestä: yksi oli melkein kokonaan kalju, toisen kaljuuntumisen alkaminen oli selkeästi havaittavissa ja kolmannella oli vielä erittäin tuuhea tukka päässään. Lohkaisin siinä sitten että:"Eihän nuo vaahterat oikeastaan niin kummallisia ole. Onhan meillä tässäkin kolme suht samanikäistä ja samanlaisissa olosuhteissa kasvanutta miestä, joiden latvustojen tuuheudessa on myös huomattavat erot!" Arvatkaa seurasiko jäätävä hiljaisuus. Tuuhealatvustoinen kaveri tukahdutti hermostuneen hihityksen ja se siitä.

Erilaisten latvustojen lisäksi kotona odotti täyteen kukoistukseen  puhjennut pelargonia. Tässä se on jo sisälle pelastettuna.

Hotellimme Menorcalla oli sattumoisin "lapsilta kiellettyä" mallia, siis sellainen, johon ei oteta alle 17-vuotiaita asiakkaita. Emme todellakaan erityisesti halunneet sellaiseen, mutta koska paikassa, johon halusimme, ei ollut kyseisellä matkatoimistolla muunkaanlaisia hotelleja tarjolla, niin menimme sitten sellaiseen leimautumaan lapsivihaajiksi. Paikan päällä alkoi mietityttää että onkohan sellainen hotelli sovelias häämatkan viettoon. (Emme itse olleet häämatkalla, ehei, johan tässä on naitu ajat sitten)

Hotellissa ei toki ollut kirkuvia kakaroita, jotka voisivat saada vastanaineet luopumaan lapsentekohaaveista - ja kaikillahan tuntuu nykyisin olevan lapset tehtynä jo ennen hääyötä. Mutta hotellissa oli jotain paljon pelottavampaa: laumoittain tynnyrimahaisia miehia rotkottamassa uima-altaalla keskivartaloaan esitellen. Se saattaa tuoda tuoreen vaimon mieleen ei-toivottuja mielikuvia omasta puolisosta 50-vuoden päästä ja aiheuttaa paniikkireaktion.

Tällaisessa pytingissä isomahaiset lapsivihaajat asustavat.

Porukka ei ollut kyllä aivan niin eläväistä kuin eräässä tällaisia hotelleja mainostavassa tv-mainoksessa jossa vanha pariskunta pulahtaa hotellin uima-altaaseen kuutamouinnille palattuaan baarikierrokselta. Jaksoivat kaikki kyllä harrastaa sitä, mitä lomahotellien asukkaat muutenkin: reipasta huonekalujen siirtelyä molemmin puolin keskiyön. Onko tämä jokin mahtava lomatraditio, jota me emme ymmärrä? Me menemme yleensä vain nukkumaan ilman että ensin pariin kertaan siirrämme huonekalut uusille paikoille.

Syynä saattoi tosin olla myös sängy, joka lähti liikkeelle, jos sen päädyssä istui seinään nojaten. Kenties mummo istui sängyssä ja sanoi aina vähän väliä papalle: "Tuuppaapa!" (sänky takaisin pakoilleen) ja pappahan tuuppasi iloisena siitä että jokin tuuppauksen alalaji vielä sujuu ketterästi. Noin ainakin meidän huoneessamme toimittiin sinä yhtenä iltana, kun yritin lukea sängyssä. Näin siis avioliitossa pitää toimia! Hyvin menee, vaikka Jäärä Junior juuri totesi meidän hitaan valssin harjoittelua katsoessaan:"Miten te jaksatte ton tanssimisen kanssa, kun te aina alatte tapella?" Kieltämättä asiaan vihkiytymätön saattaa sekoittaa tanssiharjoitukset ja remontoinnin, molemmista kuuluu välillä samantapaisia ääniefektejä. Mutta jos ei tanssittaisi ja remontoitaisi, saatettaisiin alkaa tapella jostain oikeista asioista ja muuttua onnettomiksi!

Tomaattisato ei vieläkään ole kypsä

vaikka Menorcalle oli tilattu spesiaalia ilmastonmuutosta kiihdyttävää ohjelmaakin. Siellä oli RAF:n Red Arrows taitolentotiimin näytös, jonka aivan sattumalta bongasimme. Tämän kirjoituksen ensimmäinen kuva on siitä. Hävettää tällaista wanna-be-viherpiipertäjää tunnustaa että oli se vaan aivan hemmetin mahtava kokemus. Nuo mainiot miehet (naiset?) lentävissä koneissaan. Kerosiinia palaa, mutta so not. Oli kertakaikkiaan upeaa. Hyi mua!

Aika on rahaa, mutta ihanan halpaa

Ensin virallinen surullinen tiedote: perjantaina 26.9. ei ilmesty postausta koska:

Ensi sunnuntaina lähdetään taas ilmastonmuutosta kiihdyttävälle reissulle kompostitomaattien kypsyttämiseksi. Tämä loppukesä/alkusyksy on ollut Jääräperheessä poikkeuksellisen matkustelevaista. Uskokoon ken tahtoo että normaalisti me emme juuri kotoa hievahda muualle kuin töihin, kauppaan ja harrastuksiin. Sunnuntain matka suuntautuu Menorcalle. Ajattelin tehdä hieman laskelmia että kuinka monta kertaa minun pitäisi körötellä bussilla töihin autolla suhaamisen sijasta mikäli haluaisin tällä keinolla kompensoida Menorcan-lentojen hiilidioksidipäästöt.

Meinasin ensin että tästä tulee pelkkää tekstiä sisältävä postaus ja saatte kuunnella Ultra Bran "Veturi, taksi, valtamerilaivaa" päästäksenne tunnelmaan. Ei tunnu järkevältä liittää tähän auton, bussin ja lentokoneen kuvia. Mutta liitänpä kuitenkin jotain kevennyskuvia sekaan aihetta liipaten, niin jaksatte paremmin lukea kun virkistytte välillä visuaalisen materiaalin parissa.

Yksi syy, miksi jotkut halajavat lentäjän uralle

Ensimmäiseksi eksyin päästölaskurien paljouteen. Yllättäen esim Finnairin, VTT:n ja jonkin ilmailujärjestön (ICAO) laskurien tulokset eivät poikenneet toisistaan kovinkaan merkittävästi. Suurin lukema, jonka näillä sain aikaiseksi Helsinki-Menorca-Helsinki -lennoille oli 480 kg hiilidioksidia. Lentolaskuri sen sijaan sai tulokseksi tuplamäärän, 950 kg. Mutta tämä laskuri laskee varsinaisen kerosiinin kulutuksen lisäksi myös muut matkaan liittyvät päästöt. Koska sivusto ei selitä sen tarkemmin mitä nämä päästöt ovat, en ota niitä huomioon. Koska en myöskään auto-linja-autovertailussa ota huomioon auton/bussin koko elinkaaren aikaisia päästöjä vaan ainoastaan bensiinin/dieselin kulutuksen, niin on vertailukelpoisinta tehdä niin myös lentämisen osalta.

Hevosvoimia on monelaisia

Sovitaan siis että Helsinki-Menorca-Helsinki -lentojen hiilidioksidipäästöt ovat 500 kg. HSL:n sivun reittilaskuri kertoo valitun reitin päästöt julkisella liikenteellä ja henkilöautolla. Julkisen liikenteen päästöjen osalta käytän HSL:n laskuria vertailussani, mutta henkilöauton osalta joudun käyttämään omia laskelmiani, koska HSL:n luvuissa ei ole mitään tolkkua. HSL:n henkilöauto on ökymalli, joka päästelee 170g/km. Vanhan Jäärän kotteron päästöiksi valmistaja ilmoittaa 99g/km. HSL:n mukaan Vanhan Jäärän kodin ja työpaikan välinen matka on autolla kuljettuna 11.9 km. Jaa, ehkä se onnistuisi jos kehtaisin ajaa keskuspuiston ulkoilureittejä pitkin autolla. Sellainen ei kuitenkaan ole tullut mieleeni. HSL:llä on mielenkiintoinen käsitys yksityisautoilijoista. Oikeasti Vanha Jäärä ei pääse autolla töihin juuri mitenkään alle 15 km:n ja normaalisti käytetty reitti on 17,4 km pitkä.Lasken siis 99g/km*17,4km.

 Mr Vanha Jäärä ihastui tähän menopeliin Budapestissä. Onneksi ei ostanut pois.

HSL saa Vanhan Jäärän edestakaisen työmatkan päästöiksi bussilla 4,2 2,2 kg (luvut korjattu, miten sitä ensimmäisessä yrityksessä aina onnistuukin sähläämään). Omalla autollani (ei HSL:n ökyautolla) päästelen samalla matkalla 3,4 kg. Bussia käyttämällä siis säästäisin 0,8 1,2 kg päivässä. Jotta säästyisi 500 kg hiilidioksidia, pitäisi minun mennä bussilla töihin 625 416 päivänä. Tämähän vastaa lähemmäs kolmen kahden vuoden työssäkäyntiä. Hui!

Koffin ratikan ekologisempi versio. Juo ja polje!

Katsotaanpa sitten toista muuttujaa: aikaa. Bussimatka töihin kestää HSL:n laskurin ja omien kokemusteni mukaan parhaimmillaan 55 minuttia. Automatka kestää 20 minuuttia. Työmatkoihin siis kuluu päivässä 70 minuuttia enemmän aikaa bussia käyttäen. 625 416 päivässä aikaa kuluu bussissa istumiseen 30 20 vuorokautta enemmän! Mikä huvittavinta tai säälittävintä, voin vaihtoehtoisesti kompensoida nämä hiilidioksidipäästöt maksamalla jonkinlaisen päästömaksun. Lentolaskuri ilmoitti maksuksi 24 euroa. Tai mitäpä sanotte matkan varauksen yhteydessä maksamastani naurettavasta 1 euron "ilmastomaksusta"?  Arvatkaa aionko muuttaa kolmeksi vuodeksi asumaan bussiin vai maksaa muutaman euron?

 Eräs näkökulma. Liikenneväline tämäkin.

En tosin ymmärrä miten nuo päästömaksut kompensoivat lentoliikenteen päästöjä. Mitä niillä rahoilla tehdään? Istutetaan puita vai kehitetään energiatehokkaampia lentokoneita? Kaipa se riippuu siitä kenelle rahansa antaa. Liian vaikeaa. Taidan antaa rahaa muuten vain jollekin ympäristöjärjestölle ja jatkaa loman jälkeen autoilua töihin ilman omatunnontuskia.

Tässä on Sami, joka ei liity asiaan mitenkään!

Joka tapauksessa lentoliikenteen päästöt ovat kuulemma hyvin pieniä verrattuna yksityisautoilun päästöihin. Mutta jos ja kun julkisen liikenteen matkustusajat eivät alkuunkaan kilpaile yksityisauton matkustusaikojen kanssa, niin on ihan turhaa yrittää houkutella Vanhaa Jäärää auton ratista pois. Vaikkakin 20 vuorokautta aikaani onkin vain 24 euron arvoinen.Onneksi työnantajani arvioi aikani paria dekadia arvokkaammaksi!

Leikkii sisustusblogistia

Ajattelin tehdä uuden aluevaltauksen kuin Putin konsanaan - ja aivan rauhanomaisesti. Mikäli jatkan tällä alueella, käyttäkää toki mitä tahansa pakotteita saadakseni minut palaamaan omien alkuperäisten rajojeni sisälle.

Vanha Jäärä leikkii nyt sisustusblogistia. Yleensähän Vanha Jäärä vain leikkii blogistia. Tässäpä muutama kuva meidän innovatiivisesta eteisen seinästä.

 Siispä ensin kaksi yleiskuvaa eri kulmista ja sitten kaksi yksityiskohtaa. Seinän funktio on toimia matkamuistojen ja muun sälän kaatopaikkana. Siihen uppoavat nätisti monet heräteostoina tehdyt hirvitykset ja kauniimmatkin asiat, askartelut ja sekalaiset löydöt. Huomaatteko että avainkaappi maastoutuu tuonne aivan muina kaappeina!

Vanha Jäärä tunnustaa seuraavansa satunnaisesti joitain sisustusblogeja. Niissä on usein suorastaan ammattitasoisia kuvia. Näillä blogisteilla on huomattavasti järeämpää kuvauskalustoa ja paljon enemmän kiinnostusta ja kykyjä valokuvaamiseen kuin Vanhalla Jäärällä. Mutta joillakin heistä on myös aimo annos päättämättömyyttä. Jos ette vielä tajunneet, niin tuo neljä kuvaa yhden sijaan oli sarkasmia. Joillain sisustusblogisteilla on useinkin se ongelma, etteivät osaa päättää mikä kuva parhaiten kuvaisi kohdettaan. Niinpä laitetaan kymmenen kuvaa siitä samasta symmetrisestä tuikkukupista hiukan eri kulmista otettuna. Tämä on aivan sama asia kuin jos tällainen verbaalisemmin suuntautunut blogisti kirjoittaisi saman lauseen kymmenellä eri tavalla. Kuinka moni jaksaisi lukea enää kolmatta lausetta huomattuaan kahden ensimmäisen lauseen sisällön samaksi? Eikö ollutkin osuva vertaus? Syntyipä mahtava metafora! Osuinpa kerrankin naulan kantaan (toisin kuin Mr Vanha Jäärä nikkaroidessaan). Am I right or am I right? Vai mitä sanotte? Noniin, syntyi vain viisi lausetta, mutta oletettavasti kerkisitte kyllästyä jo niitäkin lukemaan.

Jotkut sisustusblogistit myös kantavat tavaraa sisään ja ulos suorastaan hälyyttävällä tahdilla. Sama pätee varmasti muotiblogisteihin, mutta ne ovat Vanhalla Jäärällä vahvasti evvk-kategoriassa. Tavara kantautuu ulos yleensä jonkinlaisen nettikirppiksen kautta - suoraan blogissa myytynä tai jollain varsinaisella nettikirppiksellä. Vanhalla Jäärällä on alkanut herätä kysymys ovatko nettikirppikset pelkästään hyvä asia.  Niillä on vähän liian helppo päästä eroon kyllästyttävistä tavaroista, jolloin on puolestaan helppo ostaa tilalle uutta tavaraa, joka alkaa ennen pitkää luultavasti myöskin kyllästyttää. Ehkä sitä ensimmäistä ostopäätöstä harkitsisi hieman tarkemmin jos ei olisi "mähän voin sitt myydä sen netissä jos se ei ookaan passeli" -takaporttia tarjolla. Kauppiaat toki kiittävät, luonto ei.

Vanhan Jäärän eteisen seinän tavaroista suuri osa olisi pitänyt heittää roskiin ilman tuota seinäinnovaatiota. Kukaan täysjärkinen ei olisi halunnut ostaa tuollaista krääsää. Paitsi ehkä toiseksi viimeisen kuvan nenäliinan. Minkähän olympialaisten mainostavarasta mahtaa olla kyse? Tietenkin Suomen isännöimät kisat ovat kyseessä.  Oikeassa reunassa hieman keskikohdan yläpuolella on kuitenkin Natsi-Saksan lippu vaikka hakaristi onkin tuossa aika röhnäinen. Olen kuullut että kaikki ihmiset eivät ole näistä kisoista kuulleet, joten yleissivistäkää itseänne ja selvittäkää asia, jos ette sitä jo tiedä :-)

Loppukevennys: Tämä uutinen on varmaan jo jokaisen irvileuan blogissa, mutta pakko laittaa se tännekin: Uimakoulu Simsalabim teki katoamistempun kerättyään kausimaksut asiakkailtaan.  En ole aikoihin hihitellyt näin runsaasti Hesaria lukiessani. Asia ei varmaankaan naurata kyseisiä entisiä asiakkaita, mutta minkäs teet: Nomen est omen! :-D

Hautamuistomerkkejä

Episodissa Remontti ja parisuhde kehuin että Mr and Mrs Vanhan Jäärän nikkaroinnit eivät koskaan mene pieleen. Jos tuumitte siihen silloin että ”just joo ja heko heko” olitte aivan oikeassa. Ajattelin nyt kokeilla useille pörssiyrityksille vierasta lähestymistapaa eli rehellisyyttä ja avoimuutta ja esitellä sen yhden pieleen menneen hankkeen. Okei, saatan joskus esitellä toisen ja kolmannenkin joskus kun oikein innostun…

Tältä näyttää kun johonkin on koira haudattuna:

Paitsi että siihen ei ole haudattu koiraa eikä edes oravaa. Sehän on kukkapenkki, joka odottaa purkamistaan ja sulauttamistaan takaisin luontoon. En tiedä missä ihmeen mielenhäiriössä sain aikoinaan päähäni että tuohon pitäisi saada kukkapenkki. Koko päähänpistosta ei ole ollut kuin riesaa kun monenlaista rehua olemattomassa multakerroksessa (siksi siihen ei saisi haudattua edes chihuahuaa) tavattoman kuivalla paikalla on yritetty saada kasvamaan. Huonolla menestyksellä tietenkin. Tuo koiran romahtanut hautaristi on aita, joka piti viime vuonna unikoiden lehtiä poissa maksaruohon päältä. Sitä ei juurikaan tarvittu tänä vuonna kun toistaiseksi ainoa viihtyjä unikkokin totesi ettei hän täällä yksinään jaksa kukoistaa. Jos vaatimus on järjetön, mikään speksaaminen ja toteuttaminen ei voi saada siitä toimivaa nikkarointitulosta. Siperia opettaa.

Pihaltamme kyllä löytyy myös ihan oikeakin hautamuistomerkki. Siihen on haudattu:

Koska kaiverrus hautakivessä on tehty spriitussilla, joka on päässyt vuosien saatossa hiukan haalistumaan, kerrottakoon että siinä lukee: HANI PÖÖ - HAMSTERI. Meillä ei ole osaa eikä arpaa tuossa hankkeessa – siis hamsteriparan hengen menossa eikä sitä seuranneissa seremonioissa. Hamsteri oli ilmeisesti taloa meitä ennen asuttaneiden poikien lemmikki. Kauhistuttaa ajatellakin millaisen lyhyen ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita pursuavan elämän Hani Pöö on viettänyt. Olemme nimittäin kuulleet sen verran mielenkiintoisia lausuntoja näistä pojista naapureilta. IT-alalla työskentelevä naapurinrouva luonnehti poikia diplomaattisesti ”ehtiväisiksi”. Kun kerroimme tämän lausunnon toisella puolella asuvalle lastenpsykiatrille, hän sanoi:”Vai ehtiväisiä poikia! HAH! Kauheita riiviöitä ne olivat!” Siinä siis ammatti-ihmisen lausunto. Nyt tiedätte mitä psykiatrin mielessä liikkuu kun hän kirjoittaa reseptiä pienen Jonne-Jantterin ADHD:hen. (Ja totta tosiaan toivon vahvasti ettei em. naapuri koskaan lue tätä!)

Nyt on pakko pysähtyä ihmettelemään että miten kummassa saan näistä hautamuistomerkeistä väännettyä millään lailla ympäristöasioita liippaavan jutun. Vanha parrakas ystävämme Karl Marx taisi aikoinaan sanoa että uskonto on oopiumia kansalle, mutta paras etten lähde sille tielle pohtimaan hautausmaiden tarpeellisuutta ja sitä, voisiko ihmisen maallisten jäännösten loppusijoittamisen hoitaa jotenkin ympäristöystävällisemmin. Pohtikoon tätä kukin ihan tykönään mikäli tahtoo. Tuskin tahtoo. Koska muuten olette viimeksi käyneet hautausmaalla moikkaamassa edesmenneitä sukulaisia ja ystäviä? Vanha Jäärä on haudannut edesmenneet rakkaansa sydämeensä ja käy hyvin harvoin hautausmailla. Hautausmaathan ovat ihan mukavia puistoalueita kuitenkin, joten jätetäänpä ne asukkaineen rauhaan ainakin tässä blogissa. Ehkäpä opetus on että jättäkää myös pihanne rauhaan, päästäkää se luonnontilaan älkääkä yrittäkö rakennella sinne mitään koiran hautaa muistuttavia kukkapenkkejä.

Ympäristönäkökulma jäi melko vaisuksi tällä kertaa. Yritetäänpä ensi viikolla uudella innolla ja paatoksella.