torstai 7. elokuuta 2014

Kuva-arvoitus

Aivan poikkeuksellinen torstaipostaus!

Viikko sitten jutun aiheena oli Hangon musiikillinen matkailumainos. Minäpä nyt mainostan erästä aluetta kuvallisesti vaikka kuvallisuus ei suinkaan ole ydinosaamisaluettani. Sinne matkamme suuntautuu huomenaamuna muutaman vuoden tauon jälkeen ja joillain aikaisemmilla matkoilla sattui olemaan kamera mukana. Vanha Jäärä lie entisessä elämässään ollut sfinksi (tai Klonkku), koska hänen mielestään arvoitukset ovat niin hauskoja. Arvatkaa tai tietäkää mistä paikasta on kyse. Ja arvuutelkaa vaan ihan keskenänne, koska minä en muutamaan päivään ole linjoilla kommentoimassa osuvatko arvaukset oikeaan. No osuuhan ne, tämä on ihan lällärikamaa.

Aloitetetaan helpolla vinkillä, sillä kuvassa esiintyvän kaltaisia rakennuksia ei Suomessa montaa ole. Tämä lie alueen tunnetuin ihmisen tekemä nähtävyys. Sen vieressä on toinen suosittu kohde: golf-kenttä. Eipä taidettu olla kolopalloa vielä keksitty 1300-luvulla kun tätä pytinkiä alettiin rakentaa.


Näin joskus lapsille suunnatun kielitestin, jossa oli kuvassa monia tavanomaisia asioita kuten sammakko. Olisin kaiketi reputtanut kyseisen testin, koska minulla ei ollut aavistustakaan että sammakko on ruotsiksi groda. Olen melko varma ettei sammakko kuulunut 80-luvun peruskoulun ja lukion B-ruotsin opetussisältöön, koska ainoa stipendi, jonka olen koskaan saanut, tuli koulun parhaasta ruotsinkielen pistemäärästä yo-kokeessa. Tosin jossain ruotsin harjoituskuuntelussa ihmettelin pitkään mikä on kysymyksissä esiintyvä sana, jonka tavutin mielessäni bio-dling. Lopulta tajusin että sanan osat ovat bi ja odling. Niin että Vanhan Jäärän ruotsinkielen taito ei ole ihan kauhean loistava vaikka se yo-arvosana laudatur olikin...Mutta muistanen lopun ikäni että sammakko = groda.


Sammakoihin ei tuolla alueella nyt varsinaisesti kompastu, mutta näihin seuraaviin elukoihin ei voi olla törmäämättä. Kuinka kukaan voi syödä karitsan lihaa tällaisia paijailuaan? Mrs ja Mr Vanha Jäärä kyllä voivat, mutta pitää kuvitella syövänsä vanhaa ja rumaa lammasta.


Palokuntamuseo, jossa lipunmyyjä kehoitti sulkemaan oven etteivät lampaat vaella museoon, villitsi nykyisen teinin, silloisen esiteinin, aivan täysin kun selvisi että paloautoihin saa mennä sisälle ja sammutusvälineistöllä leikkiä. Tässä on tiukka tilanne päällä. Jos teillä on lapsosia ja tuolla päin maailmaa liikutte, menkää ihmeessä!


Luonto on hämmästyttävän monimuotoista. Siellä tulee aina hortoiltua pitkin metsiä ja rantoja enemmän kuin koko loppuvuotena yhteensä. Löytyy myös pirunpeltoja. Vanha Jäärä oli taas ihmeissään kun yritti googlettaa enemmän tietoa pirunpelloista. Ensimmäisenä tuli tyrkylle linkkejä samannimiseen kotimaiseen tv-sarjaan, joita Vanha Jäärä karttelee kuin ruttoa. Tässä siis OIKEA pirunpelto, jonka virallinen nimi on muinaisranta. Ja en todellakaan tiedä mitä se on ruotsiksi...


Mr Vanha Jäärä ei tosin taida tietää vieläkään mitä laastari on ruotsiksi, vaikka joutui sitä ostamaan leirintäalueen kioskista vailla yhteistä kieltä myyjän kanssa, kun silloinen esiteini haavoittui näillä raunioilla, joilla aikoinaan käytiin vähän isompi taistelu ja haavoittumisiin ei tainnnut laastari juuri auttaa etenkään kun laastaria ei oltu Krimin sodan aikoihin vielä keksittykään. Tuli muuten helkkarin pitkä lause. Enpä korjaa sitä vaan jätän sen tuleville abiturienteille esimerksi lauseesta, jonka kaltaista ei kannata kirjoittaa yo-aineeseen.



Vehreistä lehdoista karuihin rantamaisemiin:



Parin ihmisen tekemän nähtävyyden ja yleisen luonnossa toikkaroinnin lisäksi uiminen on oikeastaan ainoa viihdemuoto. Siksi kenties silloinen esiteini totesi muutama vuosi sitten että "ens kerralla saatte tulla tänne ihan keskenänne" ja näin nyt sitten teemme pienen tauon jälkeen.


Luonnossa toikkaroidessaan pitää olla varovainen ettei putoa ja katoa ikuisiksi ajoiksi kallionkoloon!



Alueella asuu ilmeisen luovaa porukkaa. Minusta tämä on aivan mahtava istutus - hehe, yleensä istunto/istutus tuon esineen päällä on vähän erilainen...


Ja jos et millään arvaa, sanon suoraan sulle sen. Tässä lepää eräs alueen tunnetuimmista ihmisistä. Toinen tunnettu saman alueen saman ammatin edustaja ei onneksi vielä lepää vaan voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012 aivan mahtavalla kirjalla.

Me siis häippäsemme tuonne ja jätämme teinin isänsä huomaan odottelemaan innokkaana koulun alkua. Ainakin teiniin pitkä ja tylsä kesäloma on tehnyt tehtävänsä ja kouluun palaa iloisena hän. Hej så länge!


perjantai 1. elokuuta 2014

Kesähitin uhri

Sen verran paljon on tullut hoilattua mukana Kasmirin Vadelmaveneen tahdissa, että maanantaina oli suorastaan pakko suorittaa päivämatka Hankoon. "Minä en kyllä soutamaan lähde, autolla mennään" sanoi Mr Vanha Jäärä ja niin sitten autoiltiin. Hangon matkailutoimiston ei ehkä ihan meidän reissumme takia kannata mitään matkailun edistämis -kiitoskorttia lähettää Kasmirille. Hankoa voi kuitenkin tituleerata todelliseksi kesäkaupungiksi, sillä montaa sataa metriä emme ehtineet siellä hortoilla kun perinteisistä perinteisin suomalainen kesäsää jo iski: vesisade. Ja ensimmäinen ravitsemusliike, johon pyrimme sadetta pakoon, tervehti meitä tylysti CLOSED MONDAY -kyltillä. Kaikenkaikkiaan Hangon ravintoloitsijat hyötyivät meistä kahden capuccinon, yhden cola-juoman, kahden pasta-annoksen ja kahden jäätelöannoksen verran. Hangon kaupiaiden saalis oli tätäkin vähäisempi. Sisustusliikkeet myivät sitä vaaleaa romanttista tyyliä terästettynä merihenkisyydellä. Sanomattakin on selvää ettei se iske Vanhaan Jäärään. Ja naistenvaateliikkeiden ulkopuolella ale-rekeissä roikkuvat retingit oli suunnattu vielä huomattavasti vanhempien jäärien makuun. Mutta Säästöpörssistä ostimme 7 paria sukkia ja 4 postikorttia! Hiukan ennen Hankoa sijaitseva muutaman propellin tuulivoimala oli meille sähköinsseille ehkä kaikkein mielenkiintoisin nähtävyys. Taidamme olla vähän säälittäviä. Kameraakaan emme edes yrittäneet muistaa ottaa mukaan. Jos tahdotte nähdä kuvia Hangosta, valitkaa järkkärin kanssa heiluva kuvallisemmin suuntautunut bloggaaja.

Paluumatka oli vaiherikas...Poikkesimme jossain Karjaan tuolla puolen sijainneessa Kodintavaratalossa. Vielä mahtavampi paikka kuin Säästöpörssi! Noista maakuntien miljoonabutiikeista voi löytää ihan mitä vaan! Löysimme mm. kuvassa näkyvät peltiesineet:


Ja sitten iskikin se, joka Mrs Vanhaan Jäärään yleensä automatkoilla iskee: pissahätä. Jonkin matkan kuluttua oikein tielaitoksen virallinen kyltti mainosti huoltamoa ja lusikkaa&haarukkaa ristissä. Näistä paikoista löytyy yleensä myös WC, joten sinne siis. Paikka oli kuitenkin erinomaisen kiinni. Oli selkeästi ollut jo jonkin aikaa. Viereiseltä huoltoasemalta olisi saanut bensiiniä ja talopaketteja! Mahtava yhdistelmä - kerrankos sitä nyt tankatessaan innostuu talopaketin ostamaan - mutta ei auttanut siihen hätään (kirjaimellisesti) yhtään, joten jatkoimme matkaa. Kohta löytyi ABC, mutta porhalsimme siitä tylysti ohi, sillä päätin kaikkien nykyisten ja entisten 51-tien huoltamon- ja kahvilanpitäjien kiusaksi pidätellä kotiin asti. Kiusa se on pienikin kiusa. Älkää tielaitos ihmeessä päivittäkö kylttejä, muillekin pissahätäisille tekee terää tehdä pieni turha kurvi!

Hangon rannat näyttivät kyllä idyllisiltä -varsinkin autioina. Ei ollut lihaa tirisemässä hiekalla, luulimme että ohut pilviverho oli karkoittanut melanooman ystävät. Lähempi tarkastelu paljasti kuitenkin toisen potentiaalisen syyn siihen, että katsoimme autiota hiekkarantaa kuin Katri-Helena: rantavesi oli täynnä sinileväpuuroa. Kasmirin biisin sanat "aallot lyövät vaahtokarkkeja rantaan" saivat ihan uuden merkityksen. Sulatettua oksennuksen väristä vaahtokarkkia rannat täynnä. Sinilevä on kiusallisen kouriintuntuva esimerkki siitä, mitä ihminen pahimmillaan tekee ympäristölle.

Toinen perinteinen kesäkaupunki on tietenkin Tallinna, jossa poikkesimme eilen. Siellä satoi ja ukkosti jonkin verran, kuten kuulemma tällä Suomessakin. Muuten aika normimeininki. Teini hymyili kotiin päästyään autuaana ja totesi että tuli tehtyä parhaat ostokset ikinä. Ette kyllä arvaa missä: Kaubamajan elintarvikeosastolla! Don't ask...Olemme koko perhe kai vähän säälittäviä shoppailijoita.

Paluumatkalla Katajanokalta hymyilytti bongattu rekkari MUN-11. 80% autoilijoista on mielestään keskivertoa parempia kuskeja, mutta ei tuo kaveri. Hän kertoo avoimesti ja rehellisesti puutteistaan ajotaidossaan, niin muut osaavat suhtautua asianmukaisesti. Loistavaa! Tosin saattoihan kyseessä olla myös kanalan omistaja. Ovatkohan rekkarit TYR-11, SUT-11, NYK-11 ja JUM-15 käytössä?

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Ainahan se on mielessä...

...loma! Ensin ajattelin että kätevää kun on se viime viikolle alunperin suunniteltu juttu jemmassa, niin voin julkaista sen tällä viikolla, jolloin koneen ääressä vietetty loma-aika tulee minimoitua. Mutta ei. Kell' loma on, se lomalla rehennelköön. Vanhoja suomalaisia sanontoja osa 247/896. Nyt Vanhoilla Jäärillä alkaa olla ensimmäinen lomaviikko takana. Monilla muilla on kuulemma loma jo kokonaan takana. Hähä. Mutta hymy hyytyy meillä kaikilla aikanaan eläkkeellä, pääsi sinne sitten 63- tai 83-vuotiaana. Eläkkeeltä ei pääse hetkeksikään lomalle, se on täysipäiväistä hommaa ja ilmeisen rankkaa ja kiireistä.

Mutta nyt olemme kuitenkin lomalla ja on:
  • vierailtu ystävien mökillä, nautittu hyvästä seurasta ja ruoasta sekä tiukan Quadralonin (noin me käänsimme neliottelun sianlatinaksi) tiimellyksestä. Ja muistuteltu mieliin kuinka loistava keksintö vesiklosetti onkaan.
  • Ommeltu tiipii. Jep, tiipii. Ei jurtta. Saatu kohderyhmään kuuluva 3,5-vuotias houkuteltua sinne muutamaksi sekunniksi parin valokuvan ottamisen ajaksi. Kukkien kastelu vesiletkulla oli inkkarileikkejä mielenkiintoisempaa. Toiveissa oli myös äidin kasteleminen, mutta äitinsä ei perhana mennyt lankaan eikä mennyt lähemmäs katsomaan kastelua vaikka sitä viattomalla naamalla pyydettiinkin.

  • Päivitelty ilmoja. Mutta emme valita kuumuudesta. Ei ei. No, emme valitakaan kun on ilmalämpöpumppu. Aina voi mennä sisälle viilentymään.
  • Parannettu parisuhdetta remontoimalla ja viihdytetty samalla naapureita. Pihavaraston kärsinyt katto vaihdettiin uudeksi huopakatoksi. Musta kattohuopa on muuten aika lämmintä auringossa. Tapahtui kaksi työtapaturmaa: Mr Vanhan Jäärän sormet paloivat ja työnjohtajan eli Mrs Vanhan Jäärän antiikkinen taukotuoli laukesi alta ja tipautti pomon persauksilleen. Oikein mulle vissiinkin...
  • Puolustettu kotiamme sokerimuurahaisten suurhyökkäystä vastaan. Niille taisi tulla liian kuuma ulkona. Koska muurahaiset haistavat pelon ja hyökkäävät iltasella aina teinin huoneeseen, on leikitty myös aivan sairaan hauskaa yöllistä sängynvaihtoleikkiä.
  • Käyty em. mökkeilevän rouvan kanssa terassikierroksella Helsingissä. Todettu että kerrankin tarkeni Kaivopuiston rannassa ja Tornin kattoterassilla palelematta.
  • Päivitelty ilmoja ja välillä jopa laitettu ilmalämpöpumppu hönkimään kylmää. Sisällä viilentyessämme ihmetelty että kuinka voi orkidea kukkia noin paljon. Tämä on loman lisäksi toinen varsinainen rehentelyn kohde. Kukkiikos teidän orkideat tuolla lailla, häh? Kukkia on yhteensä 38 jos oikein laskin. Tällainen hortonomi (vai hortologi?) täällä!
  • Katseltu laatuelokuvia telkkarista iltamyöhään. Se voi olla hyödyllistäkin. Katsellessaan parinsadan veren- (tai pikemminkin kalan-) himoisen pikku-godzillan riehumista teini totesi:"Oikeastaan muurahaiset ovat aika pieni riesa" ja meni omaan sänkyynsä nukkumaan ja pysyi siellä koko yön.
  • Ja hups meinasi unohtua eilisillan viihde: pesty terassi ympäristömerkityllä home- ja leväpesulla. Eilen näytti siltä että loistavaa, terassista on nyt normaalisköndä saatu irti, joten vihreät levälaikut erottuvat siitä entistä paremmin. Tuli mieleen ettei enää ikinä osteta mitään ympäristöystävällistä pesuainetta vaan ainoastaan sellaisia myrkkyjä, jotka pidetään kaupassa lukkojen takia ja joita ostaessa pitää esittää rikosrekisterinsä. Mutta tänä aamuna terassi näyttää paremmalta. Siinä on lähinnä valkoisia laikkuja. Ja vähänn vihreitäkin. No, on se ainakin puhtaampi.
Tässäpä ne tärkeimmät tähän asti. Pari vinkkiä kesäiseen energian säästöön. Älä rakenna puuttomalle tontille. Jos tontti on puuton, istuta puita, odota 50 vuotta ja rakenna vasta sitten. Puiden varjo pitää talon melko viileänä ilman ilmalämpöpumppuakin. Ja kun rakennat, rakenna tuulikaappi. Se estää paitsi kylmän ilman (talvella, mikä se on?) myös kuuman ilman karkaamisen ulkoa asuintiloihin. Vanha Jäärä on tapansa mukaan katsellut lehdestä asuntomessutaloja. Tuulikaapittomuus on hallitseva piirre. Kumma kun mesotaan kovasti nollaenergia- ja passiivitaloista ja energiatodistuksesta ja ties mistä (hömpästä), mutta samalla on poistettu sellainen hyvin yksinkertainen energiaa säästävä rakenne kuin tuulikaappi.

Siirryn jatkamaan lomailua.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tomppa kompostissa

Piti tällä viikolla kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta maailmaan putkahti jälleen yllättävä ajankohtaisaihe. Olin ajatellut säästää kompostoinnista kirjoittamista siihen epätoivoiseen hetkeen, jolloin ei ole oikein mitään tähdellistä sanottavaa. Kompostoinnistahan voi aina iskeä tarinaa silloinkin kun muut small talk-aiheet ovat vähissä. Kokeilkaapa vaikka seuraavissa kekkereissä, joissa joudutte seurustelemaan ventovieraiden ja neljäsosatuttujen kanssa. ”Paljon väkeä täällä…Mitenhän Jokerit tulee pärjäämään KHL:ssä…Ei vaan jaksa sataa…Kompostoitko biojätteesi? Minä kompostoin…”

Jälkikompostista alkoi versoa Tomppa Tomaatti (Solanum lycopersicum)! Täytyy taas tunnustaa että kovin paljoa kasvitiedettä eikä varsinkaan hyötykasvien viljelyä ei kuulunut TKK:n opetusohjelmaan, mutta kun varsi on karvainen, lehdet näyttävät tomaatin lehdiltä ja niitä hiplatessa nenän täyttää kirpeä tomaatin tuoksu, niin olen ihan tarpeeksi vakuuttunut siitä että se on tomaatti. 

Melkoinen äkillinen ilmastonmuutos saisi iskeä, jotta Tomppa tuottaisi satoa, joten en jää sitä henkeäni pidätellen odottamaan.

Tompan innoittamana käymme nyt siis meidän biojätteemme elinkaaren läpi kauttaaltaan. Bon appetit vaan! Biojäte nakellaan keittiössä astiaan, jossa on ihan tavallinen muovinen roskapussi. Mitä pienemmäksi jätökset itse jaksaa pilkkoa, sitä parempi. Pieneliöillä on nimittäin tosi pienet hampaat eivätkä ne oikein jaksa haukata kokonaista perunaa tai leipäviipaletta. Ai mitä…eihän meillä toki kokonaisia perunoita tai leipäpaloja koskaan jää yli…eipä tietenkään…vain hedelmien kuoria ja kahvinpuruja….Mutta kananmunankuoria ei kannata laittaa kompostiin edes murskattuna ellei sitten halua ihailla kellastuneita munankuoria kukkapenkissä valmista kompostia sinne levitettyään (jotkut toki voivat haluta, enpä arvannut että vihaamillani muovirinkulamaitotölkeilläkin on ystäviä - purjehtijat). Pussi on muovipussi siksi etten halua myöskään lukea edellisvuotista Hesaria kukkapenkissä. Tai katsella Bioska-pussien riekaleita. Muovipussi siis nakataan kylmästi sekajäteastiaan.

Tässä tulee nyt se varsinainen appetizer. Kompostorin sisältö pysyy raikkaan tuoksuisena kun sinne nakkelee orvokin kukkia ;-)

Mutta kompostori ei todellakaan haise pahalle edes ilman orvokin kukkia, se tuoksahtaa suorastaan miellyttävästi maakellarille eli homeelle kuten monet koulurakennukset nykyään. Onneksi siellä ei tarvitse itse asua tai edes viettää virka-aikaa opettaen pieneliöille matematiikkaa ja fysiikkaa. Monta muuta kaveria siellä kyllä asuu ja tekee ankaraa hajotustyötään ja ehkä myös opetustyötä. Jostain syystä niitä pienoisia banaani- tai mitälie kärpäsiä ei ole tänä vuonna esiintynyt. Ne ovat hiukan ärsyttäviä ja ällöttäviä pöllähtäessään silmille kantta avattaessa ja muniessaan pitkin reunoja. Haittaahan niistä ei ole. Lisänä ötökkä rokassa.

Talvella pömpeli posahtaa kyllä jäähän. Ei ole tullut mieleenkään sukeltaa kompostoriin pää edellä upottelemaan kuumalla vedellä täytettyjä pulloja sonnan sekaan kuten käyttöohjeessa suositellaan. Olemme vain huolehtineet että kompostori on syksyllä tarpeeksi tyhjä jotta talven aikana kertyvät jätökset mahtuvat sinne. Keväällä se sitten taas hurahtaa käyntiin ihan itsestään.


 Lämpökompostorin tuotos jälkikompostoidaan perinteisessä cabriolet- eli avokompostorissa. Siellä se Tomppa siis puskee. Ainakin hänellä on ravinteikas kasvualusta. Mutta mitä tehdä kaikelle valmiille tuotokselle? Meillä on nimittäin melko vähäisesti kukkapenkkejä, joihin sitä tunkea. Suurimman osan tontista valtaava metsämaasto lannoittaa itse itsensä eikä kompostia kaipaa. Kai me alamme kasata kompostia kukkulaksi ja muutaman sadan vuoden päästä voimme perustaa laskettelurinteen. 
Liljojen ja pionin juurelle kompostia on nakeltu ja tässä tulos, jonka saavuttamisessa kyllä on käytetty myös kaupasta ostettavia lannoitteita:



Jos Tomppa vastoin kaikkia odotuksia tuottaisi satoa, niin olisiko kysessä luomu-tomaatti? Tuskin, sillä kompostin syötemateriaali ei pääosin ole luomua. Ainoa tuote, joka meillä aina ostetaan luomuna, on kananmuna ja niitähän ei kompostissamme ole.

Meidän huikea mustikkasatomme sen sijaan on luomua, koska emme lisäile yhtikäs mitään tonttimme metsäosastoon. Tänä vuonna mustikkaa tuli valtaisat 3 dl. Kesällä 2012 mustikoita tuli yli 4 l. Tämän vuoden mustikkasato on kuulemma keskinkertainen. Mitähän adjektiivia pitäisi siis käyttää vuodesta, jolloin marjoja tuli yli 10 kertaa keskinkertaista enemmän...

Luomu on muuten hyvä sana ja osoittaa jälleen suomen kielen ylivertaisuuden erilaisiin germaanisiin kieliin verrattuna. Käytetäänpä esimerkkinä ruotsia. Luomutuotteissa lukee ruotsiksi usein eko tai ekologisk. Ystäväni google-translaattorin mukaan luomu on kuitenkin organisk. Böööp! (tuo oli väärää vastausta indikoiva summeri) Tottahan kaikki sapuska on orgaanista eli eloperäistä tai hiili-hiili-sidoksia sisältävää, katsoi asiaa sitten biologin tai kemistin vinkkelistä. Eikä luomu yleensä ole niin ekologista kuin vastaava ei-luomu (katso vaikka tänne).

Nyt olisi varmaan korkea aika (hyi hyi, svetisismi sanoisi entinen äidinkielen opettajani) lopettaa, mutta koska olen ympännyt tekstiin monia koreita kuvia, niin te ette huomaakaan kuinka paljon kirjoitusta tässä on jo ollut ja jaksatte lukea vielä hiukan lisää. Tuo luomu vs. ekologinen pohdiskelu herätti ihmettelemään erilaisten -logia ja -nomia -päätteisten sanojen eroa. Ekologia on ihan eri juttu kuin ekonomia. Ja astrologia on eri juttu kuin astronomia. Jos astrologiaa ja -nomiaa käytettäisiin nimeämissääntönä, niin -logia olisi se hömppäosasto (horoskoopit) ja -nomia tiedeosasto (tähtitiede). Tämä selittääkin sitten miksi meteorologia ei vaikuta ainakaan sääennusteiden perusteella kovin eksaktilta tieteeltä, sorry vaan Toni ja Kerttu, Mrs ja Mr Vanhan Jäärän henkilökohtaiset tv-suosikit.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Remontti ja parisuhde

Ihan varmasti näin telkkarissa mainoksen jostain tulevasta (tai menevästä) tosi-tv-ohjelmasta, jonka nimi oli suurinpiirtein ”Remontti ja parisuhde”, mutta en nyt kyllä nettiä penkomalla löydä mitään sellaista. Me hekottelimme konseptille koko perhe, joten en minä ole ainoa, joka olin näkevinäni/kuulevinani sellaisesta. Mr ja Mrs Vanhan Jäärän remonttipuuhat nimittäin pitävät parisuhteen vireänä, mutta mitään lasten katsottavaa tai pikemminkin kuunneltavaa ne eivät ole. Reipas äänenkäyttö vapauttaa henkisiä voimavaroja kuten eräs entinen naapurini sanoi. Meidän jaksomme ”Remontti ja parisuhde”-ohjelmasta olisi helppo dubata Ameriikassa esittämistä varten. Ei tarvitsisi kuin lisätä ääninauhalle piip piip piip piip piip….Suun liikkeitä ei sentään kai tarvitsisi pikselöidä, vai haittaisko tuo jos Ameriikan kuurot osaisivat lukea huulilta esim sanan ”perkele”? Me siis kiroilemme ja raivoamme aivan solkenamme aina kun remppaan tartumme. Jotkut asiat ovat tosin alkaneet vuosien varrella jo sujua hiukan vähemmällä meuhkaamisella, mutta tunnusomaista on että heti kun homma on valmis ja hanskat tipahtavat, niin kiroilu ja haukkuminen loppuvat myös siihen paikkaan ja niistä ei oteta herneitä nenuun eikä muistella pahalla. Pikemminkin parhaille herjoille ja lentäville työkaluille hihitellään jälkikäteen vielä vuosienkin päästä (lentävä vatupassi on meillä ihan legenda). 

Nikkarointi sitten taas on ihan eri juttu kuin remontointi. Nikkarointi luo uutta, remontointi korjaa vanhaa. Ja me rakastamme molempia. Nikkarointi sujuu meillä niin, että minä speksaan ja isäntä toteuttaa. Siis esim että ”kaiva noi laudat terassin alta” ja ”sahaa tosta”. Mr Vanha Jäärä joka kerta epäilee täysin aiheetta että voiko tämä homma todella onnistua. Hänen vakiosanastoaan nikkarointihommissa ovat ”Ei sitä saa suoraan”, ”Ne ei voi osua kohdilleen”, ”Ei tule pysymään kasassa”, ”Ainakin siitä tulee ruma”. Mutta koskaan hänen epäilynsä eivät käy toteen. Joo, voidaan joutua pökeltämään yksi jos toinenkin prototyyppi ja iteraatiokierros, mutta lopputulos on aina hyvä(hkö). ”Ku itte tekee saa sellaisen kuin tulee” on meidän lempisanontamme. Sanonnan isä on entinen kolleega Sakari Välikatto, joka taannoin veti erästä omassa pienessä ekosysteemissään sangen kuuluisaa työkalukehitysryhmää. Ryhmän koodaamat vermeet olivat yllättävänkin laadukkaita esimiehen mottoon nähden! Jostain syystä nikkarointi ei saa meitä aukaisemaan kirosanaista arkkuamme siten kuin remontointi. Ehkä siksi ettei ole samanlaisia suorituspaineita. Jos nikkarointi ei onnistu, mennään sitten ostamaan samanlainen tuote kiinalaisten tekemänä Clas Ohlsonilta. Vielä ei ole tarvinnut Clasuun turvautua nikkaroinnin epäonnistuttua. Muuten kyllä. Olemme käyneet muuten myös Liverpoolin Clasussa. Siinäpä ideaa kiertomatkalle, näe kaikki Euroopan Clas Ohlsonit! 

Noista (kiro)sanaisista arkuista pääsemme aasinsillan kautta eteenpäin. Mr Vanha Jäärä aina jaksaa muistuttaa että parkkipaikan rakentaminen ei sitten näemmä kuulunut diplomi-insinöörin koulutusohjelmaan. Melkein kaikki muu maan ja taivaan välillä ja vähän maan alla ja taivaassakin kuului. Tai sitten muuten vaan kaikkien alojen erityisasiantuntija eli äiti tietää ja osaa kaiken. Mutta parkkipaikan rakentaminen oli minulle aivan vierasta touhua. Erinäisten tahojen (poislukien siis Vanha Jäärä) yhteistyönä syntyi meille aikoinaan kuitenkin parkkipaikka, jota reunustavat ylä- ja alapuolella valkoiset lauta-aidat.


Aidoista jäi yli jonkin verran pohjamaalattua valkoista lautaa eri mittaisina pätkinä. Pätkät tungettiin terassin alle odottamaan nikkarointi-inspiraatiota. Muutama viikko se sitten iski ja alkoi ”kaiva noi laudat terassin alta” ja ”sahaa tosta” vaihe. Lopputuloksena syntyi arkku, jonka sisälle saa kätevästi piilotettua kaikki sekalaiset puutarhatarvikkeet. Jokunen herja tästäkin projektista jäänee elämään, kun Mr Vanha Jäärä jaksoi useassa käänteessä mainita lyövänsä nauloja vaimonsa arkkuun. Älkää häiriintykö merisairaan näköisestä hortensiasta vasemmalla, pitäisi kaiketi upottaa matkapahoinvointilääkkeitä sen multaan.



Nikkaroijat olivat joko neroja tai laiskoja, sillä arkussa ei ole pohjaa! Neroja siksi, että arkku on täten kevyempi. Sitä ei sisältöineen jaksaisi kuitenkaan kanniskella, joten ihan sama vaikkei siinä olekaan pohjaa, terassi toimii pohjana. Täytyy myöntää että laiskoja sikäli, että pohjan rakenne ei syntynyt samanlaisen jumalaisen inspiraation tuloksena kuin muu rakenne, joten se olisi vaatinut ylimääräistä päänvaivaa, kahvia ja olutta.



Sen lisäksi että on mahtavaa ihailla kättensä työtä, on hyvin tyydyttävää kun pääsee jostain epämääräisestä jätekasasta eroon rakentavalla (kirjaimellisesti) tavalla. Tyydyttääkö vai hyydyttääkö nikkarointi teitä? Sanotaan että yhden roska on toisen aarre, mutta vielä hauskempaa on kun oma roska muuttuu omaksi aarteeksi.

P.S. Tuli noista kiroiluista ja Ameriikan sensuurista mieleen kun käytiin viime viikolla teinin kanssa hyvissä ajoin (HOPLAA!!!) ostamassa ensi syksylle jo lukion toisen vuoden ensimmäisen kurssin kirjoja. Säästäväisinä tartuimme ensin käytettyjen kirjojen valikoimaan. Kädessäni oli Pitkä Matematiikka 5: Vektorit ja teini kysyi:”Onko siinä mitään edellisen käyttäjän merkintöjä?” Minä:”Eipä juuri, paitsi tämän yhden tehtävän kohdalle on kirjoitettu FUCK. Se lienee tavallista vaikeampi tehtävä!” Hetken hihittelyn jälkeen emme sitten kuitenkaan ottaneet sitä kappaletta vaikka siihen oli erityisen haastavat tehtävät ystävällisesti merkattu.