Remontti ja parisuhde

Ihan varmasti näin telkkarissa mainoksen jostain tulevasta (tai menevästä) tosi-tv-ohjelmasta, jonka nimi oli suurinpiirtein ”Remontti ja parisuhde”, mutta en nyt kyllä nettiä penkomalla löydä mitään sellaista. Me hekottelimme konseptille koko perhe, joten en minä ole ainoa, joka olin näkevinäni/kuulevinani sellaisesta. Mr ja Mrs Vanhan Jäärän remonttipuuhat nimittäin pitävät parisuhteen vireänä, mutta mitään lasten katsottavaa tai pikemminkin kuunneltavaa ne eivät ole. Reipas äänenkäyttö vapauttaa henkisiä voimavaroja kuten eräs entinen naapurini sanoi. Meidän jaksomme ”Remontti ja parisuhde”-ohjelmasta olisi helppo dubata Ameriikassa esittämistä varten. Ei tarvitsisi kuin lisätä ääninauhalle piip piip piip piip piip….Suun liikkeitä ei sentään kai tarvitsisi pikselöidä, vai haittaisko tuo jos Ameriikan kuurot osaisivat lukea huulilta esim sanan ”perkele”? Me siis kiroilemme ja raivoamme aivan solkenamme aina kun remppaan tartumme. Jotkut asiat ovat tosin alkaneet vuosien varrella jo sujua hiukan vähemmällä meuhkaamisella, mutta tunnusomaista on että heti kun homma on valmis ja hanskat tipahtavat, niin kiroilu ja haukkuminen loppuvat myös siihen paikkaan ja niistä ei oteta herneitä nenuun eikä muistella pahalla. Pikemminkin parhaille herjoille ja lentäville työkaluille hihitellään jälkikäteen vielä vuosienkin päästä (lentävä vatupassi on meillä ihan legenda). 

Nikkarointi sitten taas on ihan eri juttu kuin remontointi. Nikkarointi luo uutta, remontointi korjaa vanhaa. Ja me rakastamme molempia. Nikkarointi sujuu meillä niin, että minä speksaan ja isäntä toteuttaa. Siis esim että ”kaiva noi laudat terassin alta” ja ”sahaa tosta”. Mr Vanha Jäärä joka kerta epäilee täysin aiheetta että voiko tämä homma todella onnistua. Hänen vakiosanastoaan nikkarointihommissa ovat ”Ei sitä saa suoraan”, ”Ne ei voi osua kohdilleen”, ”Ei tule pysymään kasassa”, ”Ainakin siitä tulee ruma”. Mutta koskaan hänen epäilynsä eivät käy toteen. Joo, voidaan joutua pökeltämään yksi jos toinenkin prototyyppi ja iteraatiokierros, mutta lopputulos on aina hyvä(hkö). ”Ku itte tekee saa sellaisen kuin tulee” on meidän lempisanontamme. Sanonnan isä on entinen kolleega Sakari Välikatto, joka taannoin veti erästä omassa pienessä ekosysteemissään sangen kuuluisaa työkalukehitysryhmää. Ryhmän koodaamat vermeet olivat yllättävänkin laadukkaita esimiehen mottoon nähden! Jostain syystä nikkarointi ei saa meitä aukaisemaan kirosanaista arkkuamme siten kuin remontointi. Ehkä siksi ettei ole samanlaisia suorituspaineita. Jos nikkarointi ei onnistu, mennään sitten ostamaan samanlainen tuote kiinalaisten tekemänä Clas Ohlsonilta. Vielä ei ole tarvinnut Clasuun turvautua nikkaroinnin epäonnistuttua. Muuten kyllä. Olemme käyneet muuten myös Liverpoolin Clasussa. Siinäpä ideaa kiertomatkalle, näe kaikki Euroopan Clas Ohlsonit! 

Noista (kiro)sanaisista arkuista pääsemme aasinsillan kautta eteenpäin. Mr Vanha Jäärä aina jaksaa muistuttaa että parkkipaikan rakentaminen ei sitten näemmä kuulunut diplomi-insinöörin koulutusohjelmaan. Melkein kaikki muu maan ja taivaan välillä ja vähän maan alla ja taivaassakin kuului. Tai sitten muuten vaan kaikkien alojen erityisasiantuntija eli äiti tietää ja osaa kaiken. Mutta parkkipaikan rakentaminen oli minulle aivan vierasta touhua. Erinäisten tahojen (poislukien siis Vanha Jäärä) yhteistyönä syntyi meille aikoinaan kuitenkin parkkipaikka, jota reunustavat ylä- ja alapuolella valkoiset lauta-aidat.

Aidoista jäi yli jonkin verran pohjamaalattua valkoista lautaa eri mittaisina pätkinä. Pätkät tungettiin terassin alle odottamaan nikkarointi-inspiraatiota. Muutama viikko se sitten iski ja alkoi ”kaiva noi laudat terassin alta” ja ”sahaa tosta” vaihe. Lopputuloksena syntyi arkku, jonka sisälle saa kätevästi piilotettua kaikki sekalaiset puutarhatarvikkeet. Jokunen herja tästäkin projektista jäänee elämään, kun Mr Vanha Jäärä jaksoi useassa käänteessä mainita lyövänsä nauloja vaimonsa arkkuun. Älkää häiriintykö merisairaan näköisestä hortensiasta vasemmalla, pitäisi kaiketi upottaa matkapahoinvointilääkkeitä sen multaan.

Nikkaroijat olivat joko neroja tai laiskoja, sillä arkussa ei ole pohjaa! Neroja siksi, että arkku on täten kevyempi. Sitä ei sisältöineen jaksaisi kuitenkaan kanniskella, joten ihan sama vaikkei siinä olekaan pohjaa, terassi toimii pohjana. Täytyy myöntää että laiskoja sikäli, että pohjan rakenne ei syntynyt samanlaisen jumalaisen inspiraation tuloksena kuin muu rakenne, joten se olisi vaatinut ylimääräistä päänvaivaa, kahvia ja olutta.

Sen lisäksi että on mahtavaa ihailla kättensä työtä, on hyvin tyydyttävää kun pääsee jostain epämääräisestä jätekasasta eroon rakentavalla (kirjaimellisesti) tavalla. Tyydyttääkö vai hyydyttääkö nikkarointi teitä? Sanotaan että yhden roska on toisen aarre, mutta vielä hauskempaa on kun oma roska muuttuu omaksi aarteeksi.

P.S. Tuli noista kiroiluista ja Ameriikan sensuurista mieleen kun käytiin viime viikolla teinin kanssa hyvissä ajoin (HOPLAA!!!) ostamassa ensi syksylle jo lukion toisen vuoden ensimmäisen kurssin kirjoja. Säästäväisinä tartuimme ensin käytettyjen kirjojen valikoimaan. Kädessäni oli Pitkä Matematiikka 5: Vektorit ja teini kysyi:”Onko siinä mitään edellisen käyttäjän merkintöjä?” Minä:”Eipä juuri, paitsi tämän yhden tehtävän kohdalle on kirjoitettu FUCK. Se lienee tavallista vaikeampi tehtävä!” Hetken hihittelyn jälkeen emme sitten kuitenkaan ottaneet sitä kappaletta vaikka siihen oli erityisen haastavat tehtävät ystävällisesti merkattu.