Läskin häviämättömyyden laki

Muistattehan koulun kemian tai fysiikan tunneilta aineen häviämättömyyden lain: suljetussa systeemissä ainetta ei synny eikä häviä, vaikkakin se voi muuttaa muotoaan. Lähes puolen vuosisadan empiiriset kokeet omalla keholla ja muiden ihmisten tarkkailu, on saanut Vanhan Jäärän laatimaan läskin häviämättömyyden lain: Läski ei katoa, se vain siirtyy ihmisestä toiseen. Kun yksi laihtuu, toinen lihoo.

 Mitä sapuskaa pitää valita, jotta a) laihtuu tai b) lihoo?

Läski (siis aine, ei lihava ihminen, joskin pätee tämä tosi lihaviin ihmisiinkin) ei jaksa ilman kantajaa liikkua kovin kauas, joten laihtuvasta ihmisestä se siirtyy johonkin laihtujan tuntemaan ihmiseen. Tällä kertaa Vanhan Jäärän pudottaman muutaman kilon uhri näyttää olevan eräs samalla hiphop-tunnilla käyvä naisihminen, jonka pylly näyttää hieman levenneen. Laihdutettu läski on kuitenkin demokraattista, se voi jakautua enemmän tai vähemmän tasaisesti useammankin ihmisen kesken.

Havaitsin tämän ilmiön jo itseasiassa noin 15 vuotta sitten, jolloin tuli laihdutettua lähemmäs 30 kg. Ystäväni meinasi tukehtua Belmontiinsa, kun selitin tämän lain tupakkapaikalla ja hän vaati todisteita:"Okei, mihin sun läskit sitten on muka siirtyneet?" Onneksi läskieni kohde sattui juuri ilmaantumaan näköpiiriin, nyökäytin vaivihkaa hänen suuntaansa ja mutisin lakonisesti:"Arja Miettusen perseeseen."(Nimi yllättäen muutettu)

Nykyisin sentään ymmärretään, että pullea/vanttera/lihava/pyylevä ihminen ei automaattisesti ole mikään tuleva taakka yhteiskunnalle. Terveellisesti (mutta paljon) syövä ja runsaasti urheileva punkero voi olla terveempi kuin laiha, mutta kevytlimsalla ja pizzalla elävä sohvaperuna. Asiassa tietenkin on jonkinlainen ekologinenkin aspekti: mitä kevyempi olet, sitä vähemmän tarvitset energiaa ja sitä vähemmän siis kulutat luonnonvaroja. Toisaalta taas yli 180 senttinen normaalipainoinenkin mies kuluttaa automaattisesti enemmän energiaa kuin hieman pulskakin alle 160 senttinen nainen. Ehkä emme siis ehdota nykyhallitukselle mitään elopainon mukaan määräytyvää energiaveroa. Stubbin mielestä idea olisi kyllä varmaan mainio, Soinin mielestä vähän vähemmän mainio...

Majakka ja perävaunu. Kuva täältä.

Köyhät kyykkyyn -puoluetta kannattava herttainen äitimuorini (tuo naurattaa kaikkia, jotka tuntevat äitini) on sitä mieltä, että lihavien ihmisten lihavuudesta johtuvat sairaanhoitokulut eivät kuulu yhteiskunnan maksettavaksi. Maksakoot punkerot itse verenpainelääkkeensä, mitäs ovat mäyssyttäneet itsensä sellaisiksi! Onhan niin huutava vääryys, että selkärankareumaa ilman omaa syytään sairastava köyhä vanhus (jolla superkarttumalla kerrytetty työeläke, lesken eläke ja vuokratuloja yksiöstä Helsingin keskustassa) ei saa yhteiskunnalta kaikkiin lääkkeisiinsä täyttä korvausta. Ei tarvitse ihmetellä, että minulla on jonkinlaisia painonhallintaongelmia, kun teinistä asti olen saanut kuulla tällaisia lausuntoja ja samalla keskivartaloani on mulkoiltu syyllistävästi. Nuorena en muuten edes ollut yhtään lihava...en vaan ollut alipainoinenkaan, mikä on ainoa äidilleni ja monelle muullekin kelpaava naisen mitta.

 Miksi mikään terveellinen ei maistu yhtä hyvältä kuin jäätelö (tai edes melkein)?

Nyt kun tunnet läskin häviämättömyyden lain, voit alkaa tarkkailla itseäsi ja kanssaihmisiä uudella silmällä. Jos itse tunnut yks kaks lihovan pelkästään kakkupalaa vilkaisemalla, voit olla varma, että lähistöltä löytyy joku, jonka dieetti puree ja pylly kapenee kohisten. Ja jos itse olet saanut painon lähtemään iloiseen alamäkeen, voit huvitella etsimällä tutuistasi sitä, jonka reunoille karistamasi läskit ovat alkaneet tarttua. Se onneton löytyy kyllä, usko pois. Joskus - itse asiassa aika useinkin - läski tekee bumerangit ja palaa alkuperäiseen kohteeseensa. Se on valitettavaa, mutta vääjäämätön osa läskin ikuista kiertokulkua.