Urpo Mulqvistin päivä

Viime viikolla naureskelin oraville ja esitin hiukan kärkeviä kommentteja niiden älykkyydestä. Arvatkaapa montako oravaa olen nähnyt sen jälkeen? En yhtään. Tasan nolla. Mitä tästä voi päätellä? 1. Oravilla ei ole itseironian tajua ja 2. Oravat osaavat käyttää internettiä ja vieläpä niin taitavasti, että ovat löytäneet ihmisnaapurinsa blogin. Pelottavaa! Joten perun kaikki aikaisemmat puheeni oravien aivokapasiteetista. Tulkaa takaisin Häntä-Heikki, Wanna-be-liito-orava, Tuhti-Kurre ja muut! Täällä on käpyjä kypsymässä ihan teitä varten, me emme niillä mitään tee:

Ja koko liikenneinfrastruktuuri on edelleen tallella, mitään ei ole kaadettu:

Joten tulkaa kurret takaisin ja olkaa niin kuin ennenkin. Olkaa niin kuin ootte vaan, me kaikki teitä kaivataan! (Kuvasta huomaa että Vanhojen Jäärien piha on nimenomaan PUUtarha)

Seuraavaksi asiaa eräästä ihmislajista. Vanha Jäärä on monesti muiden ihmisten kanssa kritisoinut minä-minä-minä-tyyppejä, jotka esimerkiksi  katsovat omistavansa tiet ja että yhteiskunnan ja työpaikkojen normaalit käyttäytymissäännöt eivät koske heitä. Koskaan tämän ilmeisesti hyvin kainon ihmistyypin edustaja ei ole ilmaantunut puolustamaan itseään: "Juu, minä olen se bemarikuski, joka kiilasin sut tänä aamuna, koska mähän saan ajaa miten huvittaa!" Päätin siis yrittää asettua tämän ihmistyypin asemaan ja kirjoittaa puheenvuoron heidän näkökulmastaan. Tarinasta tuli melko pitkä. Pahoittelen pituutta, mutta syytönhän minä olen siihen, että keskiverto Urpo Mulqvist kohtaa päivänsä aikana niin monia vastoinkäymisiä meidän luusereiden ja nutturapäiden taholta.

Urpo Mulqvistin päivä

Aamu alkaa huonosti. Meinaan liukastua eilen illalla sängyn viereen riisumiini sukkiin. Eipä ole vaimo laittanut niitä pyykkikoriin. Vaimo taisi olla eilen nukkumassa kun riisuin sukat, joten en viitsi huomauttaa asiasta. Muutenkin vaimo alkaa aina kauhean älämölön jostain tasaisesta kotityönjaosta ja siitä että hänkin on päivät töissä, jos yritän huomauttaa jostain kodinhoidollisista puutteista. Ei sellaista jaksa kuunnella heti aamusta. Tuuppaan vaan sukat sängyn alle, sieltäpä löytyvät sitten kun vaimo imuroi.

Sitten vessaan. Kas, suoli toimii poikkeuksellisen aikaisin, joten hahaa, eipä pääse vaimo mussuttamaan ylös jätetystä pytyn ringistä tällä kertaa! Mutta mitä perhanaa, se meuhkasi kuitenkin pyttyyn jättämistäni paskakiskoista. Ihan kuin paskasta pytyn pohjalla olisi mitään haittaa, enhän mä nyt paskaa sentään hieronut pytyn rinkiin! Lähteehän se paska pytystä sitten perjantaina kun vaimolla on vessanpesupäivä.

Työmatkakaan ei ala hyvin. Edellä köröttää joku täti riisikupillaan ja ajaa viittäkymppiä viiden kympin alueella. Raivostuttavaa! Eikä siitä pääse ohi kun tiessä on keskikoroke koko matkalla. Sitten se täti vielä pysähtyy suojatien eteen kun sieltä tulla köpöttää jotain kääpiöitä tai mitä lie koululaisia. Ärsyttävää! Eikö se eukko tajua että joutaa ne kävelijät odottamaan että autot menee ensin, varsinkin minä, koska mulla on kiire. Tööttään siis pari kertaa huomauttaakseni tädille oikeasta liikennekäyttäytymisestä. Se kehtaa viittoilla jotain sormimerkkejä taustapeilin kautta, uskomatonta!

Töissä keitän mikropuuron ja juon kupin kahvia. Astiat jätän likaisina tiskipöydälle. Seinällä oleva lappu ”Äitisi ei ole täällä töissä” ja plaa plaa ei koske mua. Eihän mun äitini olekaan, mutta onhan meillä se thaimaalainen siivooja. Sen hommahan se on mun puurolautaseni tiskata. Joskus joudun kyllä tiskaamaan sen itse kun kenenkään muunkaan lautasta ei satu olemaan puhtaana lainattavissa. Kumma juttu, noilla maahanmuuttajilla ei ole mitään työmoraalia!

Kesäharjoittelija tulee piipittämään että voisinko perehdyttää hänet niihin raportteihin, joista oli juttua viime viikolla. Huooh, just olin lukemassa päivän uutisia ja juoruja netistä, eikö nuorisolla ole nykyään mitään tilannetajua. Vinkkaan Kososelle että hoitais homman. Kosonen jupisee jotain että hänen pitäis saada asiasmatskut tehtyä tän päivän aikana ja että mulla ois muka paremmin aikaa hyysätä harjoittelijaa. Mulkoilen kuitenkin Kososta siihen malliin että se suostuu ottamaan harjoittelijan kontolleen. Päivitän facebookiin että kauhea härdelli töissä, onneksi sain sentään jotain hommia delegoitua. Ja sitten takaisin Iltalehden pariin.

Pari mailia tulee taas, joissa kysellään nettihuutokauppaan myytäväksi laittamastani fillarista. No, mähän myin sen langon perheelle jo kuukausi sitten. Eiköhän ne kyselijät tajua että se on myyty jo kun mä en vastaa niiden kysymyksiin mitään. En mä jaksa sitä myynti-ilmoitusta poistaa, kyselkööt pösilöt, ei mulle oo iso vaiva deletoida niiden kysymyksiä! Ja entinen naapuri kutsuu näköjään 50-v päivilleen ja pyytää vastausta kuukautta ennen juhlia eli about kolmen kuukauden päästä tästä päivästä. Siis ihan kuin mä voisin tietää käykö meille se juhlapäivä kuukautta ennen juhlia saatikka nyt. Sehän on kesäkuussa! Jos on hyvä sää, niin kyllä me tehdään jotain muuta ennemmin kuin hikoillaan jossain pönötysjuhlissa puolituttujen kanssa. Ja mistä sitä vois kuukautta etukäteen tietää onko hyvä sää. Deletoin kutsun vastaamatta mitään enkä puhu vaimollekaan siitä mitään, helpompi niin.

Perhana, pakko on tänään näköjään lukea se tuotekuvaus ja kommentoida se. Laitan sen printtautumaan, koska enhän mä jaksa 20 sivua ruudulta lukea. Kun menen hakemaan sitä printteriltä, huomaan että printteri on mennyt jumiin sivun 3 kohdalla. Voi perkeleen paperitukos. En mä jaksa ruveta sitä printteriä atomeiksi purkamaan, siinähän voi saada vaikka mustetta sormilleen ja joutuu kyykkimään. Meikäpoikahan ei kyyki kuin punttisalilla! Jätän printterin vilkuttelemaan valojaan ja menen sitten lukemaan ruudulta sitä tuotekuvausta. Rasittavaa. Toivottavasti joku poistaa sen printteritukoksen ennen kun seuraavan kerran joudun printtaamaan jotain.

Kesken raskaan luku-urakan alkaa hiukoa ja menen keittiöön syömään jogurtin välipalaksi. Syötyäni heitän purkin ja kannen johonkin keittiön kolmesta roskiksesta. Saattoi mennä siihen, jossa lukee kai biojäte. Kuka niistä ottaa selvää! Vaimokin on tunkenut keittiöön allaskaappiin jos jonkinlaista ämpäriä. Eihän sitä nyt jaksa fundeerata mikä jäte pitää laittaa mihinkin. Sitä paitsi yksittäisen meikäläisen puuhat ei maailmaa pelasta vaikka tunkisi roskansa 10 eri astiaan. Paitsi että maailma ei tarvitse pelastusta. Ilmastonmuutosta ei ole. Ja jos olis, se ei johtuisi ihmisen toimista. Jos johtuisi, niin kiinalaisten tehtaista. Ei suomalaisista. Ostin muuten toissa viikolla nettikaupasta hauskan härpyttimen. Siinä sanoo Made in China ja se on kello. Kello ei tosin toimi, mutta se näyttää robotilta ja siinä vilkkuu monenlaisia valoja ja sen pää pyörii ja kädet heiluu. Koska kello ei kuitenkaan toimi, taidan heittää sen roskiin tai antaa kummipojalle. Onnettomat kinuskit! Sitä paitsi olenhan mä ryhtynyt ympäristötekoihin vaikkei ees tarttis. Vaihdoin diesel-autoon. Tän uuden kolmelitrasen clean dieselin hiilimonoksidi (vai mikäsenyton) päästöt on vaan vähän alle 200g/km. Entisen auton bensakoneessa ne oli selkeästi yli 200. Nii että älkää mulle käykö urputtaan, täällä pelastetaan maailmaa jokaisella automatkalla!

Vihdoin päivä on pulkassa (Kosonenkin sai harjoittelijan perehdytettyä ja jäi vääntämään sitä asiakasmatskuaan kun lähdin)! Kotimatkalla on taas ruuhkaa, joten sukkuloin kaistalta toiselle kiihdytellen ja jarrutellen rajusti tarpeen mukaan ja näyttämättä vilkkua. Autossani on sellainen kukkahattutätien keksimä nössöfeature, että sillä ei pysty vilkuttamaan vain yhtä kertaa. Se vilkuttaa kolme kertaa kun vilkkuvipua tökkää. Ärsyttävää vilkun tuhlausta, joten en sitten vilkuta ollenkaan. Muiden autoilijoiden kyllä pitäisi reagoida mun liikkeisiini silmänräpäyksessä, mullahan on kiire, niillä ei. Joku hemmetin Toyotan räyskä meinas ajaa takakulmaan kun vaihdoin kaistaa. Jos ei sen nopeammin kerkiä jarruttaa ja on niin surkea autokin, niin eikö yhtä hyvin vois mennä bussilla, niin tiellä ois enemmän tilaa mulle!

Ainiin, pitää hakea golfmailat kiillotuksesta, joten poikkean kauppakeskukseen. Taaskaan ei ole parkkipaikkoja oven lähellä. Meikäpoikahan ei yhtään ylimääräistä askelta ota paitsi juoksumatolla salilla, joten parkkeeraan invapaikalle. Jos ne invalidit onnistuu itsensä autoon kampeamaan, niin kyllä ne pystyy käveleen tai rullaileen rullatuoleillaan parkkipaikoilla yhtä hyvin kuin muutkin. Ei ne tartte mitään erillisiä paikkoja. Oikeastaan pitäisi olla erillisiä paikkoja varattuna kiireisille businessmiehille! Mehän tätä maata pyöritetään ja veroilla maksetaan kaiken maailman invalidejen ja muiden vammaisten ja mamujen hyysäys. Nii perkele!

Kotona surffaan kännykällä netissä kun vaimo kokkaa ja jupisee jotain tapansa mukaan. Illalla lähden vielä käymään punttisalilla. Liikesarjojen välillä istun laitteessa lukemassa lehteä. Joku mummo käpöttää monta kertaa ohi ja mulkoilee. Mitähän hittoa sekin haluaa…Lopulta se alkaa piipittää että laitteesta vois nousta pois kun ei tee mitään ja antaa muidenkin käyttää laitetta. Siis eiks tollaiset mummot vois pysyä kotona kutomassa sukkaa, ei vanhoille ja/tai läskeille ihmisille mitään hyötyä salilla käymisestä kuitenkaan ole. Mä oon maksanut salin jäsenmaksusta isot rahat, joten mähän istun laitteessa jos huvittaa. Ja muahan huvittaa, sillä mä en tee yhtään ylimääräistä liikettä, kuten nosta persettäni penkistä turhaan kuten kuntoilevien mummojen takia. Mummon salimaksu on kuitenkin maksettu mun veroilla kustantamalla kansaneläkkeellä, joten mulla on suurempi oikeus treenata täällä.

Joo, sellainen päivä tänään. Olipa monenlaisia vastoinkäymisiä! Nakkaan likaiset vaatteet sängyn viereen lattialle ja käyn nukkumaan. Hyvää yötä!

Kas noin, Vanha Jäärä äänessä jälleen. Toivottavasti jaksoitte tänne asti ja osaatte nyt paremmin ymmärtää kohtaamianne Urpon kaltaisia hemmoja ja hempukoita! 

Kiipivä jyrsijä

Kun viimeksi aiheena oli pohditaa akselilla söpöt ja pörröiset vs. ällöt ja niljakkaat eläinystävämme, niin pysytäänpä samassa aihepiirissä tälläkin viikolla. Käsitellään pöljää ja pörröistä kaveria nimeltään orava. Oravan lajikuvaushan kuuluu: Orava on kiipivä jyrsijä, jolla on käpy hukassa (ja pari ruuvia kans). "Oravalla maassa käpy oli hukassa" kuvaa paremmin oravien lajityypillistä käytöstä kuin perinteinen hokema "Oravalla puussa käpy oli suussa". Totuus ei tosin rimmaa. Se harvemmin tekee niin.

Kun blogin perustaminen alun perin alkoi kaihertaa aivoissani, ajattelin perustavani Käpyblogin, jos joskus joutuisin ns. työelämän käpykaartiin eli saisin kenkää (tuotannollisista ja taloudellisista syistä tietenkin). Omassa käpykaartissani seurailisin kaiket päivät oravien puuhia, se on helppoa orava-tv:stä, jota myös olohuoneen ikkunaksi kutsutaan. Blogiin olisin laittanut kuvia oravien erilaisista käpyjemmoista koska (elävien) oravien kuvaaminen Vanhan Jäärän pokkarilla on hivenen haastavaa. Koska olen edelleen työnantajani palveluksessa (syksyllä tulee muuten 20 v täyteen, tämä on Vanhalle Jäärälle lajityypillistä toimintaa), tarkempi oravatutkimus saa odottaa. Tässä kuitenkin maistiaisia siitä, miltä Käpyblogi näyttäisi. Kuvat esittävät tänä aamuna lavastettuja kopioita todellisista jemmoista, joita olen tässä talossa asuessani nähnyt. Kuvat puhuvat karua kieltään oravien aivokapasiteetista.

Melko käytännöllinen - siihen asti kunnes syksy saa ja kesäkukat nakataan kompostiin.

Söpöin! Hivenen nauratti kun tuo löytyi terassin nurkasta :-D

 Turhan julkinen, muuten hyvä.

Et usko kumminkaan -kategorian voittaja. Hyvä siihen asti kunnes sataa lunta. Tulipa muuten aika fallistinen installaatio, hups! Hihhihiii...(en minä tarkoituksella...)

Tyypillistä oravan puuhaa on säntäillä sinne tänne joko puussa tai maassa ilmaisten selkeästi olemuksellaan miettivänsä kuumeisesti:”Tänne jonnekin minä sen kävyn pari vuotta sitten laitoin, mutta missä ihmeessä se nyt on?” Maassa peuhataan usein sammalia irti kalliosta. No, voihan se olla että orava etsii sammalen alta meheviä tuhatjalkaisiakin, mutta huvittavampaa on ajatella että se etsii sammalen alle piilottamaansa käpyä. Sähköjohtoa pitkin juostessa pitää jokaisen sähkötolpan kohdalla kiivetä tolpan päähän varmistamaan että tästä ei edelleenkään pääse mihinkään. Puusta puuhun ei todellakaan liikuta varmasti kuin Tarzan vaan sangen usein kipitetään oksan päähän toteamaan:”Hups, väärä oksa, ei tästä pääsekään mihinkään!” Oravien tarvitsisi varmaan syödä puolet vähemmän käpyjä ym murkinaa mikäli ne eivät tuhlaisi energiaansa holtittomasti päättömään säntäilyyn. Mutta paha on oravankin kauhalla ammentaa kun lusikalla on annettu.

Oravien puuhia on älyttömän hauska seurata niin kauan kuin ne ovat harmittomia muiden lajien kuten ihmisten  (ja etenkin alalajin Vanhat Jäärät) ja talitinttien kannalta. Emme esimerkiksi halua oravaa alivuokralaiseksi välikatollemme. Emme halunneet tosin talitinttiäkään alivuokralaiseksi räystäslautojen ja katon väliin, mutta näin kuitenkin kävi. Väistämättömän tapahduttua, oli pakko hyväksyä vuoranantajan rooli ja puolustaa vuokralaisia oravaa vastaan, joka muutamaan otteeseen yritti munavarkaisiin. Erään puolustustaistelun seuraaminen oli jotensakin absurdia kun ensin katsoimme telkkarista jotain Pirates of the Caribbean leffaa, jossa Jack Sparrow toikkaroi omalaatuiseen tyyliinsä tv:n laidasta toiseen, ja hetkeä myöhemmin Mr Vanha Jäärä viipotti olohuoneen ikkunan ohi katuharjaa hurjasti heristäen vähän vähemmän (onneksi!) omalaatuiseen tyyliinsä. Talitinttien ja Mrs&Mr Vanhan Jäärän puolustusoperaatio oli kuitenkin tuloksellinen, sillä pikkutintit tupsahtivat juhannuksena pesästä ensiksi paskomaan terassillemme ja sitten meuhkaamaan pitkin puutarhaa.

Joku voisi olla sitä mieltä että ihmisen ei pidä tuolla tavoin puuttua luonnon kiertokulkuun, mutta "So not!" sanoo Vanha Jäärä tähän. Minä puolustan sitä elikkoa, jota sattuu huvittamaan. Olisin puolustanut oravaakin varista vastaan toissa kesänä, mutten pystynyt tekemään muuta kuin katsomaan kuinka varis pisteli oravan poikasta poskeensa korkealla puun oksalla. Tai tarkemmin sanoen, EN pystynyt katsomaan…Vanhan Jäärän sotkeentuminen eläinten taistoihin omalla 1070 neliön metsäpalstallaan ei kyllä hetkauta luonnon kiertokulkua suuntaan tai toiseen. Mutta järki täytyy pitää kädessä eikä lähteä esimerkiksi tuputtamaan tuttipulloa jäniksen poikasille. Ensin tutkitaan tilanne ja tämän 30 millisekuntia kestäneen tilanneanalyysin jälkeen vasta juostaan jonkin elikon perään ensimmäistä käteen sattunutta astaloa heiluttaen.

Muistattekos tv-sarjaa 80-luvulta, jossa mies puolusti heikompia lajitovereitaan erilaisia öykkäreitä vastaan? Sehän oli tietenkin The Equalizer eli suomeksi loistokkaasti käännetty Kutsukaa McCall. Olikohan nimen kääntäjä miettinyt että edelleen takaisin alkuperäiskielelle kääntäminen tuottaisi sarjan nimeksi tosi iskevän Call McCall? Ehkä tuo Kutsukaa McCall oli kuitenkin parempi nimi kuin suora käännös Tasaaja, josta tulee mieleen kaksi sisarusta, joista yksi kaataa viivottimen kanssa limupullon sisältöä laseihin ja toinen suorittaa lasien valinnan kaadon jälkeen. Ensimmäinen sisarus on tietetenkin Tasaaja ja toinen on Valitsija.

Siispä puolustakaa ja tasatkaa!

Voi v*ttu!

Puhutaan tuosta v*tusta ihan kohta mutta ensin kerrankin säästä. Kohta on juhla ja juhannus ja ilma on kuin morsian! Morsiamen ulkonäöstä saatte muodostaa oman mielikuvanne kun kerron että tulin juuri tunnin lenkiltä vesisateessa. Satoi ihan koko ajan. Ou jee. Mikä ihmeen koiranilma? Ei siellä ollut yhtään karvaturria nauttimassa nimikkosäästään, kaksi hullua naista vaan. Männäviikolla juttelin Luxemburgissa lomailleenVille-imurin emännän kanssa siitä, että Luxemburgissa ja joissain muissa manner-Euroopan maissa julkista kuntoilua pidetään jollain lailla rahvaanomaisena. Ei tuntunut kyllä lenkillä yhtään rahvaanomaiselta, tuntui ainoastaan seinähullulta. Parempi kuitenkin lenkki vesisateessa kuin banjonsoitto lumisateessa. Tai parempi ja parempi: kahden keskiverron keski-ikäisen naisihmisen lenkki vesisateessa ei voisi mitenkään muodostua youtube-hitiksi kuten Pudasjärven ihmemiehen banjoilu Suomen suvessa. Toisaalta hyvä niin.

Nyt odotetun v-sanan pariin. Se viittaa v*ttukärsäkkääseen, joka on Vanhan Jäärän puutarhassa varsinainen alkukesän hittieläin. Ja sen olemassaolo v*tuttaa minua suuresti. Eli voi v*itun v*ttu(kärsäkäs)! Mikä ihmeen funktio vattukärsäkkäällä on maailmankaikkeudessa? Tai kyllä minä tiedän MIKÄ se on. Vattukärsäkkään funktio on munia munansa juhannusruusun nuppuihin ja nakertaa sitten nupun varsi melkein poikki, jotta nuppu putoaisi maahan ja vattukärsäkkään jälkikasvu saisi siellä rauhassa kasvaa ja kehittyä. Mutta MIKSI se antaa puutarhurille tasoitusta järsimällä nupun vain melkein poikki? Olenkin viettänyt viime viikot mukavasti harjoittaen vattukärsäkkäiden syntyvyyden säännöstelyä keräilemällä niitä munittuja nuppuja pois. Ja MIKSI sen ylipäätään täytyy tehdä niin? Eikö se voisi vain asustaa rauhassa jossain Itä-Timorissa ja munia siellä johonkin kiven syrjään tai mitä munima-alustaa nyt Itä-Timorista mahtaakaan löytyä? Poimittuani aikani nuppuja tartuin lopulta säälimättömästi Raid-pulloon ja annoin vattukärsäkkäille ja kirvoille kyytiä. Nii prkl! Vanhan Jäärän ruusua ei järsitä! (Enää...kauhean paljon...) Kannatti tottavie. Heti kun ruusu oli parhaassa kukassa, tuli sade rankka ja hämähäkin vei ja myös ruusuista kukat. Ei ole helppoa tämä pientilallisen elämä. Tähän väliin kuitenkin mieltä ylentävä kuva siitä pienestä hetkestä jolloin juhannusruusu oli parhaassa kukoistuksessaan.

Pointti on nyt se...jos näissä jutuissa on koskaan mitään pointtia...että onko ihan ok vihata vattukärsäkkäitä? Mikä ettei, koska kyseinen otus ei lie mitenkään uhanalainen paitsi meikäläisen puutarhassa pyrin kyllä mikäli mahdollista tuhoamaan sen paikalliseen sukupuuttoon asti. Mutta saako inhota harvinaista meriuposkuoriaista?

Vanha Jäärä pitää eläimistä. Useista nisäkäslajeista paljonkin. Vaihtolämpöisistä ja selkärangattomista vähän vähemmän. Uhanalaisten lajien suojelu on tärkeää saimaannorpasta siperiantiikeriin eikö niin? Mutta täytyy tunnustaa että useimmat hyönteiset koen lähinnä pieneksi riesaksi. Ja jotkut superällöttäviksi ja jotkut TOSI ISOKSI RIESAKSI. Ja jotkut vain hivenen hermostuttaviksi kuten epävakaasti viipottavat perhoset. Meriuposkuoriaisten suojelu ei joka tapauksessa herätä minussa minkäänlaisia intohimoja. Niin se vaan on että jos otus on söpö ja pörröinen, se saa enemmän suojelusympatioita ja lahjoitusrahaa. Kas kummaa kun WWF:n logossa on panda eikä isolampisukeltaja (huh, paljon piti googlata että löysin jonkun suomenkielisen nimen omaavan harvinaisen ötökän). Suomen luonnonsuojeluliiton tunnus on yllättäen saimaannorppa eikä aiemmin mainittu meriuposkuoriainen. WWF:n uhanalaiset lajit sivulla ei mainita yhtään hyönteistä, lähinnä hyönteistä muistuttava otus on jokihelmisimpukka. (Joojoo, ei ole lähelläkään hyönteistä eläintieteilijän maailmankartalla, mutta insinöörille ihan tarpeeksi lähellä) Niin että jos koko muukin maailma suhtautuu yliolkaisesti hyönteisiin, niin eiköhän Vanha Jääräkin saa sitten vihata vattukärsäkästä ihan rauhassa! 

Suojelkaa nyt kuitenkin itseänne paleltumavammoilta ja hukkumiselta jos ette meriuposkuoriaisten suojelusta innostuneetkaan. Ei sentään niin kylmä ole että järvien jäätyminen estäisi tehokkaasti juhannuksen hukkumiskuolemia. Ja banjonsoitto on kivaa lumisateessakin! 

Papatusta pakkauksista

Ennen päivän varsinaisen aiheen käsittelyä täytyy hetkeksi vielä palata viime viikon iliman-teemaan, sillä sain juuri äsken jotain ilmaiseksi niinkin omituisessa paikassa kuin hammaslääkärissä. Hammaskiven poiston lisäksi sain yksityiskohtaisen opastuksen hammaskiven mekaanisesta poistamisesta. Kyllä kun 71 euroa maksaa 20 minuutin käsittelystä, niin saa sitä jotain kaupanpäällisiä ollakin! Hampilekuri ei tosin ihan vain meikäläisen lystiksi innostunut luennoimaan sirpistä ja ...ei vasarasta, mutten muista niiden yhden leikkaavan terän vehkeiden nimiä enää. Sirpissähän on tietenkin leikkaava terä molemmin puolin! Hänellä oli siellä kandi perehtymässä käytännön työhön. Minä ajattelin ottaa ilon irti oikein kunnolla ja kysäisin vielä bonuskysymyksen hammaskiven mekaanisen poiston ja ultraäänipoiston erosta. Vastausta en tietenkään teille kerro ellette halua kerätä kolehtia ja osallistua tuon 71 euron kuittaamiseen :-)

Tänään ajattelin ientaskut hellänä purkaa turhautumistani pakkausteollisuuteen. Aloitetaanpa tällaisella hauskalla tehtävällä. Yhdistä kuvan pakkaukset niitä kuvaaviin määreisiin:

monikäyttöinen retroklassikko

raivostuttava kierrätettävä

mahdoton kierrätettävä

terroristien lahja kosmetiikkateollisuudelle

ihan hyvä, et muuttua saa

Ennen kuin kerron oikean vastauksen, kerron erään pakkauksiin liittyvän asian, jonka tajusin tänä aamuna. Aamujumpaksi aloin ajatella erilaisia pakkauksia ja lähes ensimmäisenä mieleeni tuli kaikkien keski-ikäisten lapsuuden (ainoa?) herkku Trip-mehu. Triphän oli pakattu pieneen tölkkiin, jonka jokainen sivu oli kolmion muotoinen. Ryhdyin ammentamaan matemaattista tietokantaani löytääkseni tämän geometrisen muodon nimen (ei, se ei ole pyramidi) ja hetken päästä synapsit toivat tietoisuuteeni sanan tetraedri. Sitten välähti ja kirkkaasti, mikä on suht harvinaista Vanhalle Jäärälle. Mehutetroistahan edelleen puhutaan kun tarkoitetaan pillimehuja. Pillimehut ovat kuitenkin nykyään pakattu suorakulmaisen särmiön muotoisiin pakkauksiin eikä tetraedreihin. Tämä on toki järkevää koska tetraedrejä ei saa pakattua vierekkäin ilman että väliin jäisi hukkatilaa. Trip on joka tapauksessa kaikkien pillimehujen äiti, joka on tuonut sanan tetra kuvaamaan minkä tahansa pillimehun pakkausta. Oohoo, tämä oli siis se välähdys! Tästä alkoi sitten verbaalinen mopo karata ihan tyystin. Jos pillimehun pakkaus on nykyisin (suorakulmainen) särmiö, niin eikö väline, jolla mehua pakkauksesta särvitään voisi olla särpiö? "Juuso-Valtteri, laitapa nyt se särpiö siihen särmiöön ja ala särpiä nätisti ennen kuin äiti hermostuu!"

Sitten oikea vastaus tehtävään:

monikäyttöinen retroklassikko = filmipurkki

terroristien lahja kosmetiikkateollisuudelle = 50ml muotovaahtopullo

Nämä kaksi liittyvät toisiinsa, molempia tarvitaan kun lentomatkustetaan ilman ruumaan meneviä matkatavaroita, ja jos kampaus ilman apuaineita ja föönausta muistuttaa heinäsuopaa kuten Vanhalla Jäärällä. Filmipurkkiin voi pusertaa tarvittavan määrän geeliä. Tai vaikka kosteusvoidetta, hoitoainetta, mitä nyt tarvitseekaan. Filmipurkit ovat valitettavasti katoava luonnonvara. Muistitikulla on valokuvien lisäksi melko hankala kuljettaa geeliä. Kinder-munien sisämuna on jonkinlainen mutta huterampi korvike filmipurkille. 50-100ml pakkaukset ovat aivan järjettömiä monellekin tuotteelle, mutta koska pieni joukko hihhuleita haluaa lahdata 98% maailman väestöstä, pitää meidän kunnon kansalaisten äheltää tunkien näitä minipakkauksia litran muovipussiin ja pelätä että housut putoavat ilman vyötä turvatarkastuksessa. Mutta kosmetiikkateollisuus kiittää, saatiinpa uusia pakkauskokoja markkinoille!

raivostuttava kierrätettävä = maitotölkki, jossa on muovinen kaatorinkula

ihan hyvä, et muuttua saa = tavallinen maitotölkki ilman lisäosia

Voi Valio minkä teit kun menit lisäämään tuon rinkulan! Ingman teki saman tempun muutama vuosi sitten, mutta luopui siitä vihaisen kuluttajapalautteen takia. Valio ei ole ilmeisesti kuullut koko jutusta tai sitten he vilpittömästi kuvittelevat että yks kaks kuluttajien mielestä on aivan sairaan hauskaa repiä noita muovirinkuloita irti maitotölkeistä. Valiohan sanoo ettei niitä tarvitse repiä irti, tölkit voi laittaa kartonkikeräykseen rinkuloineen päivineen. Mutta nestetölkkikierrätyksen de facto -standardihan on se, että tölkit litistetään ja niin monta kuin suinkin mahtuu tungetaan yhden tölkin sisään. Rinkulallisia tölkkejä mahtuu noin 90% vähemmän rinkulattomiin verrattuna. Annoin asiasta palautetta Valion nettisivuilla, antakaa tekin! Paitsi tietysti jos teidän mielestä ON aivan sairaan hauskaa kamppailla niiden rinkuloiden kanssa...voitte sitten vaikka antaa kiittävää palautetta ;-)

Ja mahdoton kierrätettävä on tietenkin jäljelle jäänyt opaalilasinen rasvapurkki. Opaalilasihan ei kelpaa lasinkeräykseen. Muutenkin kyllä ihmettelen miksi naisten naamarasvat pitää pakata tuollaisiin sormin kuovittaviin pakkauksiin. Miksei rasva voi olla tuubissa kuin hammastahna? Olisi hivenen hygieenisempää. Mutta kosmetiikkateollisuus on ilmeisesti päätellyt että naiset kokevat että sormin kaavittava rasva on kaunistavampaa kuin tuubista puristettava. 

Pakkausteollisuus on kaikenkaikkiaan suuri mysteeri. Ilman minkäänlaista alan koulutusta tai kokemusta voisi hyvin pitää tunnin luennon pakkausten ominaisuuksista, joita ovat käytännöllisyys, kierrätettävyys, kestävyys, hinta ja ulkonäkö. (Voisin kaupan päälle pitää myös 5 minuutin tietoiskun hammaskiven poistosta) Teollisuudelle merkitystä tuntuu olevan vain kahdella viimeksi mainitulla, kun taas kuluttajille kolme ensimmäistä merkkaavat enemmän. Ulkonäönkin kanssa valmistajat tuppaavat temppuilemaan. Vanha Jäärä ei ainakaan kovin tarkasti lue mikä on varsinainen tuotteen nimi ja valmistaja vaan suunnistaa kohti sitä aina ostamaansa shampoo-pulloa pelkän epämääräisen visuaalisen mielikuvan perusteella. Aina toisinaan ne onnettomat menevät vaihtamaan pakkauksen ulkoasua, muuttavat väriä, muotoa, fonttia, kuvitusta. Vanha Jäärä on hukassa aina kun näin tapahtuu. Kaipa markkinamikot ovat laskeneet että pakkauksia silloin tällöin hämmentelemällä tuotteelle eksyy enemmän uusia ostajia kuin mitä vanhoja katoaa.

Tässäpä nämä pakkauspapatukseni. Ensi viikolla uutta jupinaa...jotain juhannukseen liittyvää varmaankin...Confused? You won't be after the next episode of Hiilihapoilla!

Ko iliman sai!

(Etelä)pohojalaaset, nuo Suomen teksasilaiset! En tosin tiedä onko heillä muuta yhteistä kuin tietynlainen suureellisuus ja vaatimattomuuden puute sekä aukeat maisemat. Jokaisessa pohjalaisisännässä kenties asuu salainen halu pukeutua buutseihin ja stetsoniin. Mutta en tiedä ollenkaan riehaantuuko Texasin öljypohatta saatuaan jonkin mainoslahjan tai jotain muuta ”iliman”. Ilmaiseen lounaaseen on aina koira haudattuna – paitsi Kiinassa missä ”Moppea bambunversoilla” maksaa ihan normaalilounaan hinnan - mutta "so not" sanoi pohojalaanen tähän. Minusta tuo ”iliman” on kerrassaan mainio ilmaisu! Kuten tuosta nyt ehkä jo pystyi päättelemään, se tarkoittaa samaa kuin ilimaatteks tai ilimaaseks eli iliman rahaa.

Tätä ilmaisua viljeli ja viljelee taatusti vieläkin pilke silmäkulmassa pohojalaanen ex-appiukkoni, joka oli/on suuri (kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti) mainoslahjojen ja vastaavien iliman-saatujen härpäkkeiden ystävä. Muutama (jossa x>14) vuosi sitten silloinen appeni tepasteli polleana mökin pihamaalla jonkun sokean ja tyylitajuttoman henkilön suunnittelemassa mainos-t-paidassa ja kehui:"Eiks oo komia? Iliman sain!" Olipa minullakin samoihin aikoihin eräs vastaavanlainen asuste. Olin saanut silloiselta kaupan alalla toimivalta työnantajaltani kirkkaankeltaisen lippalakin, jota henkilökunnan oli tarkoitus käyttää erään myyntikampanjan yhteydessä (eikä kukaan yhtään arvaa mistä firmasta ja kampanjasta mahtaa olla kyse...keltainen...huhuu). Exäni otti lippiksen mökkikäyttöön, ehkä hänessäkin asuu pieni iliman-tuotteiden ystävä. Exän äidin esteettistä silmää tämä lippis ei jostain syystä miellyttänyt (vaikka se oli iliman saatu, outoa) ja hän tokaisi happamasti:"Olis täällä muodikkaampiakin lippalakkeja!" Muodikas lippalakki, mikä oksymoron!*

Vakavasti puhuen, tarinan sanoma on se, että Vanhaa Jäärää yleisesti ottaen ärsyttävät kaikenlaiset "ilmaiset" "lahjat". Ei vain siksi, että se hinta on loppujen lopuksi leivottu myytävän tuotteen tai palvelun hintaan, vaan myös siksi että useimmiten nuo tuotteet ovat täysin turhaa roskaa, jonka tuottaminen ja hävittäminen vain turhaan kuomittaa luontoa. Mutta koska meissä lähes jokaisessa taitaa asua pieni iliman-tuotteita rakastava pohojalaanen, niin siksi nuo ilmaiskampanjat aina purevat.

Myös Vanhan Jäärän on pakko tunnustaa retkahtaneensa taannoin iliman-kiusaukseen. Teini oli havainnut kaupassa kampanjan, jossa kolme myslipakettia ostamalla sai blenderin eli Vanhan Jäärän terminologiassa tehosekoittimen. Teinin isän (tuon aiemmin mainitun tyylikkään keltalippalakkisen miehen) talouteen tällainen ihmekone oli jo hankittu iliman eli vain kolmen myslipaketin hinnalla, joten pitihän sellainen meillekin saada. Täytyy kyllä puolustautua sillä että teini vetelee sitä mysliä joka tapauksessa joka aamu, seisoi keittiön nurkassa sitten tehosekoitin tai ei. Tässä tuo ihmekone polleana pönöttää (ja pönöttääkin pitkänä ja hoikkana, en tiedä mikä tässä kuvan lisäämisessä nyt mättää, mistäs Vanha Tumpula sellaista tietäisi):

Mutta ettäkö Vanhan Jäärän keittiössä surauteltaisiin blenderillä smoothieita? Tuskin. Vanha Jäärä lausuu smoothien juuri kuten se kirjoitetaan. Tämä lausumisasu jostain syystä sijoittuu melko korkealle teinin listalla "Jurvimmat ja ärsyttävimmät asiat, joita äiti voi suustaan päästää." Tosin teini ei käytä adjektiivia jurva...en tiedä sen teinivastinetta, joten olkoon noin. Kerran teimme tehosekoittimella pirtelöä. Näin oli tapana toimia myös 70-luvulla. Kerran teini teki blenderillä smoothien itselleen. Muuten onkin ollut sitten vähän hiljaisempaa. Joten kannatti ostaa ne kolme pakettia mysliä...

"Ei kai tässä nyt auta muu kuin että hän puusta nyt laskeutuu" - ei kun siirtyy pihalle jatkamaan eeppistä kamppailuaan juolavehnää ja muita heinäkasveja vastaan. 10 pistettä ja käpytikkamerkki sille, joka tunnistaa mistä kirjasta tuo kappaleen alun sitaatti on. Mutta kamppailuni taitaa olla turhaa viivytystaistelua ennen hetkeä, jolloin jättiläismäinen heinätupas nielaisee koko tontin taloineen. Jatkakaahan te omia kamppailujanne rikkakasveja ja/eli iliman-tuotteiden houkutuksia vastaan!

*Oksymoron = äitien käyttämä sivistyssana, tässä yhteydessä tarkemmin itseristiriita eli retorinen kuvio, joka yhdistää kaksi vastakkaista tai toisensa kieltävää käsitettä (wikipedia auttoi). Ystäväni Anna Mae (nimi jälleen muutettu) marmatti huomautti ystävällisesti vanhemmalle pojalleen Oswaldille referaatista, joka piti tekemän äidinkielen tunnille. Nuorempi poika Torvald kysyi:"Mikä on referaatti?" jolloin Oswald valisti pikkuveljeään:"Se on äidin käyttämä sivistyssana." Molemmat pojat muuten kirjoittivat ylioppilaiksi tänä keväänä - Torvald huolimatta puutteistaan sivistyssanavarastossa ja Oswald hieman referaatteja ja matematiikkaa viivästävälle tyylilleen uskollisena  :-)