Keski-ikäisen käsikirja osa 1: Silmät ja karvat

Olen ihmetellyt miksi murrosikäisille on tarjolla paljon tietoa ja jopa kirjoja heidän mieleensä ja kroppaansa kohdistuvista muutoksista, mutta keski-ikää lähestyville ja siinä rypeville ei ole vastaavia tietopaketteja. Kun nyt olen päässyt perehtymään erilaisiin keski-iän vaivoihin kantapäänkin kautta (vasemmassa nilkassa on nivelrikko ja kantapää on joskus tosi kipeä), niin ajattelin korjata tämän puutteen. Olkaa hyvät, tästä lähtee: Keski-ikäisen käsikirja eli kaikki mitä olet aina halunnut tietää keski-iästä, mutta et ole uskaltanut kysyä. Keski-ikäinen on vähän kuin nämä tulppaanit: vähän rupsahtanut, mutta vielä joten kuten pystyssä ja tunnistettavissa ihmiseksi.

Kappale 1: Silmät
Yleistä tietoa lienee, että lähinäkö alkaa heiketä 40 ikävuoden hujakoilla. Sen huomaa ihan julkisilla paikoillakin, kun epätoivoiset keski-ikäiset käyttävät selfiekeppiä kännykän asettamiseen lukuetäisyydelle. Etulyöntiasema on entuudestaan likinäköisillä ihmisillä, joilla on aina tähänkin asti ollut rillit nokalla. Vaihdetaan sankoihin moniteholinssit ja hoplaa, taas pystyy lukemaan. Hätätilassa voi ottaa silmälasit pois ja viedä tutkittavan tekstin kiinni nenään. Ongelmissa ovat ne ressukat, joiden ei ole tähän asti tarvinnut käyttää silmälaseja. Heillä on tunnetusti rillit aina hukassa. Eilen töistä lähtiessäni bongasin jonkun ressukan silmälasit postilokerikosta. Mutta tässä on siihen ratkaisu: moniteholinssit, joiden yläosa on ikkunalasia (tai mitä säälittävää -0,25 vahvuutta nyt tarvitseekaan) ja alaosassa tarvittava lukuvoimakkuus. Näin voi pitää silmälaseja kokoajan päässä eivätkä ne ole alituiseen hävyksissä. Silmälasien käyttö tuo keski-ikäiselle myös toimistouskottavuutta, katu-uskottavuutta nyt ei enää tarvitakaan.

Itse en ollut kuullut tai lukenut etukäteen siitä, että hämäränäkö heikkenee ja katseen kohdistaminen läheltä kauas tai päinvastoin hidastuu huomattavasti. Keski-ikäinen ei niin vaan kudo kirjoneuletta ja katso telkkaria samaan aikaan, koska ei voi vaihdella katsetta käsityöstä telkkariin ja takaisin tuosta vaan. Hyvä puoli on se, että kielitaito kehittyy, koska ulkomaisia ohjelmia katsoessa on pakko kuunnella puhetta, koska tekstitystä ei kerkiä lukea jos zoomailee välillä kutimeen. Tähän ei ole mitään apua, pakko vain sopeutua.

Eilen tutustuin vähän tunnettuun, mutta hyvin yleiseen vaivaan, joka on todellakin ansainnut paikkansa keski-ikäisen käsikirjassa. Aivan yllättäen alkoi oikeassa silmässä näkökentän reunoilla välähdellä kirkkaita valoja ja sitten näkökenttään ilmaantui sinnikkäästi roikkuva kärpänen. Se ei kuitenkaan näyttänyt kärpäseltä, vaan ikäänkuin vesipisaralta lasilla, jonka läpi maailma näkyy hieman vääristyneenä. Kun se seuraavana aamunakin vielä pysytteli seuralaisenani ja valojakin toisinaan hiukan välähtelee, vakuutuin google-diagnoosini oikeellisuudesta: lasiaisen irtauma. En ollut sellaisesta koskaan kuullutkaan, mutta 2/3 ihmisistä kokee sen jossain vaiheessa elämäänsä ja kokemusta aikaistaa vankka likinäköisyys. Vaiva on ärsyttävä (todellakin!!) mutta vaaraton. Paitsi jos siitä seuraakin verkkokalvon repeämä, se on huono homma joten kannattaa siis tarkkailla tilannetta. Koska Terveyskirjasto ohjeistaa: "Jos lasiaisen irtauma on todettu silmälääkärin vastaanotolla, suositellaan tässä yhteydessä usein voimakkaan fyysisen rasituksen välttämistä kuukauden ajaksi" niin minäpä annan sitten vinkin, että älkää menkö silmälääkärin vastaanotolle niin voitte jatkaa fyysistä rasittumista kaikessa rauhassa. Luulen kyllä että tuolla tarkoitetaan jotain painonnostoa silmämunat pullistuen eikä tavallista kuntoliikuntaa. Kohtahan se selviää...aion jatkaa liikuntaa normaalisti.

Kappale 2: Karvat
Tasan eivät käy keski-ikäisten karvat. Miehillä ne vähenevät ja naisilla lisääntyvät. No, ei naisillakaan tukka varsinaisesti tuuhene, mutta mikään kohta naisen ruumiissa ei osoita karvoituksen vähenemisen merkkejä. Paitsi minulla käsivarret. Kyynärvarteni näyttivät lapsesta asti siltä, kuin esi-isissäni olisi ollut paljonkin gorilloja. "Ne ovat sikiökarvoja ja lähtevät pois kouluikään mennessä" lohdutti lastenlääkäri pikkuista Vanhaa Jäärää ja hänen vanhempiaan. No, minä pysyin sikiönkaltaisessa tilassa keski-ikään asti mutta sitten karvat yks kaks putosivat. Eli jos olet nainen ja kärsit karvaisista kyynärvarsista, toivoa on!

Säärikarvat taas eivät naisilla häviä mihinkään, mutta miehillä alkaa ilmaantua kaljuja läikkiä sääriin. Tähän voisi joku kehittää karvansiirron naisen säärestä miehen sääreen. Meilläkin isäntä harmittelee entisten lähes hobitinkaltaisten kinttujensa paljaita kohtia. Minä mielelläni siirrättäisin omista edelleen karvaisista kintuistani erittäin aktiivisia karvatuppia hänen koipiinsa. Lääkärit hoi, tällaista proseduuria kehittämään kiitos!

Naisilla alkaa myös kasvaa parta. Pakko se on myöntää. Ei tässä nyt joulupukiksi olla muuttumassa, mutta leuka on täynnä vaaleaa hitulaa. Onneksi sentään vaaleaa. Erilaisille karvanpoiston ammattilaisille riittää siis työmaata väestön vanhentuessa.

Käsikirjan seuraavissa osissa tulemme tutustumaan ainakin tuki- ja liikuntaelimistön, naisten alapään ja molempien sukupuolten yläpään vaivoihin. Sikäli jos muistan mitä ajattelin niistä sanoa...