perjantai 23. elokuuta 2019

Korsosta kapitalistiksi osa 1

Nyt alkaa uusi mukaansatempaava juttusarja Jääräpariskunnan sijoitusasunnon hankinnasta, remontoinnista ja vuokraamisesta. Sarjan nimi saattaa tosin vielä muuttua, mutta kun Mr Vanha Jäärä on perinteisen demariperheen vesa ja asui Korsossa kun tapasimme, niin tuo otsikon sanapari kuulosti jotenkin nasevalta.


Varokaa tylsyyttä kesälomalla! Se saattaa johtaa asuntonäytöissä hortoiluun ja jopa asuntokauppoihin. Viimeisellä kesälomaviikollamme oli tarkoitus hiukan remontoida kotona, mutta minä painoinkin jarrua juuri ennen rautakauppaan lähtöä ja sitten ei ollutkaan enää mitään tekemistä. Kuten elämän suurissa päätöksissä yleensäkin, on vaikea sanoa, kumpi keksi ja missä vaiheessa, että hankitaanpa sijoitusasunto ja lähdetäänpä näytöille. Ajatuksena oli hankkia kaksio Kivenlahdesta. Kaksio siksi, että siihen lie mahdollista saada pidempiaikainen vuokralainen kuin yksiöön. Kivenlahti siksi, että siellä asunnot ovat vielä suht kohtuuhintaisia (paitsi pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien mielestä), mutta niiden hinta ja alueen suosio ylipäätään tullevat nousemaan Länsimetron jatkeen valmistumisen myötä.


Ensimmäiseksi kävimme katsomassa tee-se-itse-miehen (ja naisen) unelmaa eli ihan kauheaa pommia vuodelta 1979. Sitten kävimme katsomassa paria muutakin, mutta niinhän se tietenkin oli, että se pommi piti ehdottomasti saada. Asiaa edesauttoi isännöitsijän nopea vastailu kysymyksiin ja vahva indikaatio siitä, että totaalinen kylppäriremontti onnistuisi jo tänä vuonna ja suurilta osin taloyhtiön kustantamana. Kävimme katsomassa sitä toisenkin kerran ja nukuttuamme/valvottuamme yön yli teimme tarjouksen. Tarjous meni yllättäen läpi ihan ilman mitään veivaamista ja yks kaks oltiinkin jo käsirahaa maksamassa.


Muuta kuvaa kuin pohjakuvan en vielä pysty esittelemään, koska muita kuvia kuin välittäjän ottamia ei ole enkä viitsi lisätä copyright-rikkomuksia tähän projektiin.



Juttusarjan seuraavaa osaa saakin sitten hetken odottaa koska asia on maistraatin harkinnassa. Tämän asunnon omistaja on edunvalvonnan alainen ja vaikka yleinen edunvalvoja onkin tarjouksemme hyväksynyt, tarvitaan kauppaan vielä maistraatinkin hyväksyntä. Sen pitäisi kuitenkin olla ihan läpihuutojuttu, mutta paljonko juttuja siellä nyt on saapuvan postin pinossa kesälomien jäljiltä...


Kohta ei olla ehkä edes päällepäin terveen oloisia (jos sitä ollaan nyttenkään) kun tapetti ei irtoa seinästä ja keittiökaappien irrottamisen myötä irtoaa myös seinä ja laminaatti ei todellakaan asennu just click -menetelmällä jne jne. Mutta siitä kuulemme ensi kerralla, jonka ajankohdasta en todellakaan tiedä.


4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, onnea jo nyt! Kiinnostava aihe, joten postaile ihmeessä jatkoa ja tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäpä jotain yritän kirjoitella jahka päästään tositoimiin :-)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen projekti teillä meneillään! Ja kiva, että isännöitsijätoimistolta on niin nopeasti vastailtu kysymyksiinne niin pääsee nopeammin remontin kimppuun. Meidänkin pitäisi uusia kylppärimme täällä Espoossa, mutta se projekti menee varmaankin ensi vuoden puolelle työkiireiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekti on nykyään jo aika seesteisessä vaiheessa, meillä on puolisen vuotta ollut jo vuokralainen tuolla :-)

      Toivottavasti teidän kylppäriremonttinne sujuu hyvin sitten aikanaan!

      Poista