Uusi aluevaltaus

Rakkaalla tyttärelläni alias Vege Jäärällä on viehättävä tapa ostella itselleen surutta hiukan liian isoja tai väärän mallisia vaatteita, jotka hän sitten kiikuttaa luottavaisin mielin äidin edulliseen korjausompelimoon muokattavaksi. Ilmeisesti olen onnistunut näissä hommissa varsin hyvin, koska Vege Jäärä päätti aivan omatoimisesti laajentaa ompelimoni toimenkuvaa huonekaluverhoilun suuntaan.

"Äiti, ostin käytetyn nojatuolin. Voitko tehdä siihen harmaan irtopäällisen?" Näillä historiallisilla sanoilla projekti polkaistiin käyntiin. Punavuori Kierrättää -Facebook ryhmä koituu vielä hengen menoksi - entäs sitten kun lapsi ostaa sieltä jonkun Biedermeir-sohvaryhmän ja pyytää verhoilemaan sen?

Tässä tuoli alkuperäisessä asussaan. Istuin- ja selkänojatyynyt olivat ihan hyvässä kunnossa, mutta edellinen omistaja oli hiplannut käsinojia kiihkeästi tahmatassuillaan, koska niiden kangas oli sangen likainen ja kulunut - siksi tuo vilttiviritelmä. Ja mustavalkoinen raitakuosi ei muutenkaan Vege Jäärän silmää miellyttänyt.

Ennen projektin virallista aloittamista on hyvä vetää tyhjennysharjoitus, jonka tein noroviruksen avulla. Sen jälkeen mieli on kirkas ja ruumis tutiseva. Loput norovirukset kävin levittelemässä Ikeaan saatuani itseni jälleen jaloilleni. Ikeasta ostin hyvin halpaa mutta tukevaa harmaata kangasta, jonka nakkasin pesukoneeseen kutistumaan. Tuolia mittaamatta tehtyjen hihasta ravistettujen arvioiden mukaan kangasta menisi 2,5 metriä, joten ostin 4. Jos jotain projektien hallinnasta olen oppinut, niin varmuusvaraa pitää olla jokaisessa ulottuvuudessa.

Seuraavaksi kävin mittailemassa tuolia ja tein huolelliset mittapiirustukset. Säästän teidät enemmiltä tarinoilta muinaisesta pakollisiin opintoihin kuuluneesta Koneenpiirustus-kurssista. Kuvasta kuitenkin ymmärtää, että ykkönenhän siitä kurssista tuli arvosanaksi. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tyyli vaan se, että ompelija itse ymmärtää piirustuksiaan.

 
Vähän kyllä arvelutti projektin pikkuhiljaa edetessä, että ymmärränkö sittenkään piirustuksiani, koska jättimäisen isoa kangaskasaa on melko vaikea hahmottaa ilman tuolia, jonka päälle sitä välillä sovittaa. Kappaleiden leikkausvaiheessa ilmeni jo, että eihän 4 metriä riitä mihinkään vaikka kuinka säästeliäästi yritin kappaleita leikellä. Ja ei kun takaisin Ikeaan ostamaan lisää kangasta. Saipa taas Ikean pehmistä.  Vahvan uskon varassa edettiin kunnes viime sunnuntaina oli aika palata ompeluksineni tuolin luokse ja pukea tuoli uuteen kuosiin. Lopputulos löi koko porukan ällikällä eikä vähiten itse verhoilijan.

"Sehän on kuin tehty siihen" totesi mieheni nerokkaasti. Kappas. Niinhän se on, mutta ei se automaattisesti tarkoita sitä, että se on sopiva. Mutta jostain syystä olin tällä kertaa onnistunut erinomaisesti ja se todellakin oli sopiva!

40 eurolla olisi Ikeasta saanut johonkin toiseen tuolimalliin irtopäälliset. Tämä tuoli ei ollut enää valikoimassa eikä siihen ollut päällisiäkään saatavilla. Melkein 40 euroa meni kankaisiin ja vetoketjuihin, siihen sitten vielä usean työtunnin tuntihinta päälle. Eli ei kannata alkaa ommella tuolien irtopäällisiä myyntiin. Mutta ainakin opin, että hernekeittopurkki on sopiva sapluuna kulmien pyöristykseen. Eipä siis mennyt tämäkään projekti hukkaan - oppia ikä kaikki!