Kovasti valitetaan yhteiskunnan "pornoistumisesta" mutta enpä muista 2000-luvun puolella nähneeni yhtään mitään mainostettavan ilkialastomalla naisella. Hassuinta tässä on se, että nakupelle mainostaa käsisuihkua, jonka ideahan nimenomaan on, ettei tarvitse riisuutua alastomaksi peseytyäkseen. No, selvisi, ettei tuo ollut edes 70-luvun radikaalein käsisuihkumainos. Tsekatkaapa tätä munanhuuhtojaa!
Saksimainos hämmästytti myös. Ai uutuus? Vanha Jäärä oli luullut että oranssikahvaisia Fiskarsin saksia on ollut AINA eli ainakin elokuusta 1968 lähtien. Fiskarsin sivuilta tosin selvisi, että olen oikeassa. Saksia on ollut vuodesta 1967 alkaen. Ilmeisesti 1974 on tullut vain uusi malli.
Ja kas, olikos VW Golf olemassa jo vuonna 1974! Minä luulin, että silloin oli vain kuplavolkkareita ja kleinbusseja. Yllättävän modernin näköinenkin tuo on. Ajokokemus räntäsateessa 80 km/h vauhdissa varmaan palauttaisi takaisin 70-luvulle paremmin.
Nämä joululahjavinkit olisivat nykyisin "Hanki trendikkäät retrolahjat kirppareilta"-otsikon alla.
Muotisivut olivat täyttä törinää!
Kaikki tämä oli kovin hauskaa, mutta lääkäripalstalta löytyi kerrassaan kylmäävä kysymys-vastaus-pari, joka pisti miettimään millaisessa maailmassa 70-luvulla elettiinkään ja koska maailma muuttui.
Kysymys kuuluu näin:
Ja palstaa pitäneen aikansa julkkislääkärin Pertti Pakarisen vastaus on tällainen:
Taitaapa todella olla aika dynaaminen mies tämä teidän aviosiippanne: isoremmi päällä koko ajan. Näitä perheristiriitoja on mahdotonta ratkoa silloin, kun toista osapuolta ei ole kuultu vielä ollenkaan. Näin ollen minunkin apuni jää mitäänsanomattomaksi nyhjäämiseksi ja sanoja joudutaan kierrättelemään kuin mälliä poskessa.
Tietysti voi olla, että miehenne elinvoima todella on melkoinen. Jos hän ei suutu silloin, kun jaksatte olla mukana, se puhuisi tämän näkökohdan puolesta. Mutta jos hän on sadisti, silloin hän kaipaisi elämäntoverikseen täydellisen masokistin; muut eivät pärjää sellaisen henkilön kanssa, ainakaan avioliitossa.
Niinpä tehtäväksenne jääkin pohdiskella sitä, oletteko masokisti, joka nauttii alentamisesta, kurituksesta ja terrorista. Jos olette, hyvä on. Mutta jos ette ole, on tehtävä johtopäätöksiä. Näitä taas teidän asioissanne ei pysty tekemään kukaan muu kuin te.
Mutta muistakaa, että avioliitto on kahden kypsän ja aikuisen välinen liitto, joka on solmittu vapaaehtoisesti ja sen ylläpitämiseen tarvitaan molempien tahto.
Siis että mitä? Dynaaminen mies, jonka elinvoima lienee melkoinen??!! Onko lukijoiden joukossa lainoppineita: onko vuonna 1974 tilanne ollut se, että puolison pahoinpitely ei ole ollut rikos? Kammottaa ajatellakin, että olen elänyt aikana, jolloin vaimoa on saanut huoletta viskoa hiuksista pitkin lattioita ja se on ollut ihan ok.
Totta on, ettei perheristiriitoja voi ratkoa ilman molempien osapuolien kuulemista, mutta eihän tässä ole kyseessä mikään ristiriita vaan pahoinpitely, joka on poliisiasia. Paitsi, että 70-luvulla ei ilmeisesti ollut.
Jotkut jaksavat aina marista, että ennen oli kaikki paremmin, mutta kyllä pikakatsaus 70-luvulle osoitti, että eipäs ollutkaan. Edelleen toki on perheväkivaltaa, mihinkäs se maailmasta katoaisi, mutta enpä usko, että kukaan vastaisi puolisonsa pahoinpitelemälle, että "onpas teillä dynaaminen siippa".
Huh! Kylläpä elämmekin aika hyviä aikoja nykyään!
!
Jestas sentään :D :D Toi munanhuuhtoja on kyl kaikista huipuin!
VastaaPoistaPelottavaa todellakin, miten sovinistisikailu on rehottanut vielä 70-luvulla. Hyi olkoon ja hilut kinttuihin tollasille ”dynaamisille uroksille”. Ugh.
Jep, ajetaan dynaamiset urokset sukupuuttoon :-)
PoistaIhan mainioita, munanhuuhtoja mukaanlukien :-D
VastaaPoistaOlipa tohtorilla mielenkiintoinen vastaus, murrrr.
70-luvulla oli puolensa ja puolensa...en mä noita vaatteita kyllä haluaisi päälleni laittaa :-D Mutta ens viikon perjantaina oon kyllä menossa bilettään 70-(ja 80-)luvun discomusan tahtiin :-)
PoistaNo huh, kyllä onneksi nyt on paremmin! Moni asia.
VastaaPoistaMainokset sen sijaan ovat hulvattoman hauskoja. Ehkäpä niissäkin on sentään kehitystä tapahtunut. En ole ihan varma haluaisinko katsella aamupalapöydässä lehdestä moisia munanhuuhtojia. Tai olen varma - en haluaisi.
Hih, en mäkään halua vieraita alastomia miehiä aamupalapöytään. En kyllä ihan välttämättä tuttujakaan ;-)
Poista