Minä 1. luokalla ja minä 7. luokalla. Huomatkaa cool teini-ilme, evvk! :-D
Jos sattuu saamaan lapsia itse, vaiheistus muuttuu monimutkaisemmaksi. Silloin omiin vaiheisiin nivoutuvat oman lapsen elämänvaiheet. Sepä vasta onkin mielenkiintoista, jos sattuu olemaan kovin eri-ikäisiä lapsia. Mitä on olla samaan aikaan vaippaikäisen ja aikuisen äiti? Kas, tunnen yhden joka onkin. Hän tuntuu hanskaavan asian sangen hyvin, itselläni menisi jo pää sekaisin, että missä vaiheessa tässä ollaan.
Itse olen kaiketi keski-iässä ja lähestyn vakaasti menopaussia. Tässä sitä on jyrnytetty monta vuotta ja ilmeisesti jyrnytetään edelleen kunnes jossain kohtaa astutaan vanhuus-vaiheeseen. Mutta lapsen eli Vege Jäärän kautta minulle koitti aivan upouusi kausi: minä olen nyt anoppikokelas. Eilen oli merkillinen merkkipäivä: ensimmäinen (ja viimeinen) lapseni toi ensimmäistä kertaa näytille ensimmäisen poikaystävänsä. Tätä ei tule tapahtumaan enää koskaan. Sama poika tulee toivottavasti toisen ja ehkä useammankin kerran vielä visiitille ja ehkä käy niin, että tämä poika joskus jää taakse ja tulee eri poika ensimmäistä kertaa visiitille, mutta se ei ole enää samanlainen merkkipaalu.
Ehkäpä Vege Jäärä muuttaa joskus yhteen jonkun kanssa ja saattaa jopa mennä naimisiinkin. Hyvä niin, mutta minun elämäni kannalta ne ovat edelleen samaa vaihetta kuin se, johon astuin nyt kun ensimmäinen poikaystävä tuotiin ensimmäistä kertaa näytille. Anoppivaihetta. Iiik! Seuraavan vaiheen tiedättekin: se on mummovaihe. Sen en toivo koittavan vielä ihan lähiaikoina. Saan harjoitella mummoilua turvallisissa ja valvotuissa olosuhteissa nuoremman kummipoikani kanssa. Kun ikäeroa on 47 vuotta, niin minusta tuntuu enempi kummimummilta kuin kummitädiltä.
Hassunhauska kättelyleikki, meno oli kuin presidentinlinnassa!
Kumma kuinka aika rientää...kohta on muuten jo pääsiäinen! Meillä kävi tänään sangen erikoinen virpojajoukko: kaksi trullia, kissa, pupu ja.....Ironman! Täytyy sanoa, että vähän hymyilytti. Ironmania ehkä ei...vaikea sanoa, kun ei nähnyt maskin taakse.
Tiedän tunteen! Meilläkin ensimmäinen miniä-kandidaatti-kohtaaminen koettiin jokunen aika sitten. Eniten hämmästelin omia ja miehen reaktioita. Nuorten sulkeutuessa pojan huoneeseen, istuimme sohvalla äänettöminä ja katsoimme miehen kanssa toisiamme, että "oho, miten meidän nyt kuuluu käyttäytyä?" Ja, "talossa on vieras nainen!" No, jos tulee joskus miniä-kandidaatti-kakkonen kohdattua, luulen sen kohtaamisen olevan parempi, koska osaamme varmasti olla vain omat itsemme. Tilanne tuli vain jotenkin yllätyksenä, että se huvittaa jälkikäteen ;)). Tämä on yhtä kasvamista tämä lasten kasvatus ja elämän eteenpäin meno!
VastaaPoistaMikään ei kasvata niin paljon kuin kasvattaminen! Kumpi tässä oikein kasvattaa kumpaa? :-) Näiden vävy/miniäkandidaattien tapaaminen on tietty vähän erilaista kun lapsi asuu vielä kotona. Meille ei suotu sellaista kunniaa. Nyt kun lapsi ei asu enää kotona, niin pariskunta ei tietenkään voinut sulkeutua mihinkään vaan heidän piti koko ajan seurustella vanhusten kanssa kuin "aikuiset ihmiset" (jota 20 ja 22-vuotiaat teoriassa ovatkin). Hyvin se kyllä sujui :-)
PoistaMukavia virpoja teillä kävikin.
VastaaPoistaMummavaihe on kivaa, mä tykkään. Minä olen saanut tutustua kolmeen miniän alkuun, ja niistähän tulikin meille miniät. Minulla ei ole vävykokelaasta mitään tuntua, kun ei ole tyttäriä.
Kyllä mummo/mumma/mummi/mummuvaihe varmasti kiva on - en vaan ole valmis siihen VIELÄ. Enkä usko, että tytärkään on ihan lähiaikoina valmis äitivaiheeseen :-)
PoistaMä jo odotan mummoaikaa :) niin ja anoppiaikaa! Mutta kaikki hyvä aikanaan, ei hoppua vielä :)
VastaaPoistaNiin just, kaikki aikanaan :-)
PoistaVoi että, onnittelut tapahtuneesta! Varmasti ainutkertainen tilanne se ensitapaaminen :) Ja sun saama uusi nimike, anoppi :) Elämän virstanpylväitä.
VastaaPoistaKiitos! T. Anoppi Hihhiii :-D
Poista