perjantai 15. tammikuuta 2016

Henkisistä voimavaroista

Vuonna miekka ja kirves, tarkalleen ottaen kaiketi 2000-2001 (melkein siis vuonna yks ja kaks) minulla oli seinänaapurina perhe, jonka isäntä oli entinen tai ehkä nykyinenkin narkomaani. Heidän vuorokausirytminsä ei ihan vastannut tavallisen päivätyössä käyvän ihmisen vuorokausirytmiä. Eräänä yönä hermostuin totaalisesti naapurista kuuluvaan kolinaan ja ryminään ja marssin soittamaan ovikelloa. Isännän tuttavapiirin luonteesta kertoo se, ettei hän edes avannut ovea, vaan huhuili aidan takana olevasta pihaovesta, että kuka siellä. Minähän siellä olin ja räyhäsin niin, että naapurusto raikasi. "Mä oon just pakkaamassa ja siivoamassa" vastasi hän "Me muutetaan pois." "HYVÄ!" karjaisin minä ja marssin takaisin kotiin.

Seuraavana päivänä kerroin yöllisestä selkkauksesta silloiselle taloyhtiön puheenjohtajalle, mainitsin huutaneeni kitarisat levällään. "Reipas äänenkäyttö vapauttaa henkisiä voimavaroja" totesi hän. Tätä lakonista kommenttia jaksan naureskella vielä nykyäänkin. Mutta se on ihan totta. Kokeilkaa vaikka. En ota valituksia vastaan perheenjäseniltänne tai työkavereiltanne kun olette testanneet äänijänteidenne voimia heidän läsnäollessaan.

Miten niitä karjuessa vapautuvia henkisiä voimavaroja ladataan? Vanhalle Jäärälle ovat omat henkisen energian laturinsa tulleet selviksi kun yhden niistä  eli tanssin käyttö on lääkärin määräyksellä estetty. Laitanpa tähän kuvitukseksi erästä henkisen energian muotoa eli kyldyyriä valotaiteen muodossa. Olette varmaan kyllästymiseen asti nähneet viime viikonlopun Lux Helsingin kuvia somessa tai ehkäpä olitte itse paikan päällä. Sorry. Tässä niitä lisää kun Vanha Jäärä kerrankin oli kyldyyritapahtumassa.



Lukeminen ja telkkarin katsominen ovat ajanvietettä, jotka voivat olla hyödyllisiäkin. Etenkin lukeminen parantaa keskittymiskykyä. Molemmat vievät hetkeksi pois arjen murheista. Jonkun toisen tuottaman sisällön passiivinen vastaanottaminen ei kuitenkaan Vanhan Jäärän kokemuksen mukaan lataa kovin paljoa henkisiä voimavaroja. Siihen tarvitaan omilta aivoilta ja mahdollisesti myös muilta ruumiinosilta aktiivista toimintaa. Ei välttämättä mitenkään luovaa toimintaa. Ristikon tai sudokun täyttäminen tai ihan perussukan kutominen voi toimia hyvin. Ei kovin luovaa, mutta jumppauttaa aivoja ja/tai sormia ihan eri lailla kuin telkkarin katsominen. Tavattoman luova toiminta voi jopa lyhyellä aikavälillä syödä henkisiä voimavaroja, joten en suosittelisi kattofreskojen maalaamista tai romaanin kirjoittamista ajanvietteeksi kovan työstressin kanssa kamppailevalle.



Vanhan Jäärän henkisen energian latureita ovat:

Tanssi. Aivojen ja raajojen yhteistoimintaa parhaimmillaan. Koreografiaa opetellessa ei kertakaikkiaan kerkiä miettiä maailman murheita ja uusien liikkeiden opettelu aktivoi hermoratoja. Parasta on, että tanssilajeja on niin monenlaisia. Jos vatsatanssi ei ole oma juttu (kuten ei todellakaan ole), voi kokeilla vaikka rivitanssia. Joku nappaa varmasti. Itse harrastan paritanssia, flamencoa ja hiphopia. Kaikissa on omat eri lailla lataavat ominaispiirteensä.


 Blogi. Tarvitseeko sanoa enempää? Romaanin kirjoittaminen olisi aivan liian raskasta. Nämä pienet tekstinpätkät sen sijaan hierovat harmaita aivosoluja (kuten Poirot sanoo) oikein mukavasti.


Käsityöt. Joskus tulee tehtyä luovempiakin projekteja, mutta sukan kutominenkin toimii. Nimittäin nyt kun vihdoin olen oppinut kutomaan kantapään. Sitä ennen sukan kutomisen ajatteleminenkin aiheutti vain stressiä.

Ystävät. Ekstrovertille ja hyvin sosiaaliselle ihmiselle tämä on täysin ilmeinen ja välttämätön asia - kuin nukkuminen tai ruoka kenelle tahansa. Minä tarvitsen ruokaa joka päivä, mutta en joudu näkemään erityistä vaivaa pureskellakseni tai sulattaakseni sitä enkä koe saavani syömisestä mitään henkistä energiaa. Ainoastaan välttämätöntä fyysistä. Luulen, että ystävät ovat ekstrovertille kuin ruoka kenelle tahansa. Selkeä perustarve, jonka tyydyttäminen ei vaadi erityisiä ponnisteluja eikä sen täyttämisestä saa mitään ekstrabonusta.


Introvertille ystävien pelkkä olemassaolo on ekstrabonusta. Ystävien kanssa seurustelu syö lyhyellä aikavälillä jonkin verran henkisiä voimavaroja, mutta pidemmällä aikavälillä lataa niitä huomattavasti. No pain, no gain. Vähän kuin punttisalilla käyminen. Salille lähtö on sinänsä positiivinen asia, mutta lähteminen vaatii pienen henkisen kynnyksen ylittämisen - olisi kuitenkin helpompi jäädä sohvalle. Painojen nostelu on sinänsä kivaa, mutta vaatii hetkellisiä suuria ruumiillisia ponnistuksia saada painot nousemaan. Jälkeen päin lihasten ja voiman kasvu korvaa moninkertaisesti hetkelliset ponnistelut ja ähellykset. Kuulostaako tämä vertaus kanssaintroverteistä yhtään järkevältä?

Mikä sinun henkiset akkusi lataa? Ensi viikolla niitä lataa Vanhan Jäärän vastaukset Jaanan heittämään Ystäväkirja-haasteeseen. Siihen asti!

9 kommenttia:

  1. Käsityöt, erilaiset tuunausprojektit, (ylipitkät)kirpparikierrokset, reipas lenkki aamuhämärässä, blogistania...
    Ensi viikkoa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma här paitsi aamulenkki, huh, ei mun juttu. Ja kirpparilta en oo koskaan löytänyt mitään järjellistä järjelliseen hintaan, joten olen lakannut yrittämästä.

      Poista
  2. Ihminen tosiaan tarvitsee pientä aivopurtavaa pysyäkseen vireessä. Tuli postauksestasi mieleen, että minulla oli ilo saada kuulla tässä puoli vuotta sitten erään johtavan aivotutkijan luentoa, jossa hän kertoi, että ihmisen aivot tuottavat noin kahden viikon välein aina uuden aivosoluimpulssin. Jotta solut saa tällaisesta impulssista aktivoitua pysyvään repertuaariin, on ihmisen juuri sillä hetkellä käytettävä aivojaan, eli suoritettava ns. aivoja aktivoivaa aivojumppaa. Muussa tapauksessa solut kuolevat. Eli periaatteessa ei ole hätää, jos välillä elää tuhoisasti ja tuhoaa omia aivosolujaan (stressi, alkoholinkäyttö jne), mutta vastapainoksi pitää siis jatkuvasti suorittaa aivojumppaa, koska kukaan meistä ei tiedä, milloin oma soluimpulssi taas tulee. Jos haluaa varmistaa, ettei taannu, on pientä ajatteluhaastetta ylläpidettävä koko ajan. Ehkä tulevaisuudessa pystytään tietämään, milloin tällainen impulssi tulee, joten sitten voikin lopun aikaa katsoa nonsense-tositv-ohjelmia rauhassa, kun on ratkonut ristikkoa ensin sen impulssin ajan ;).

    Kyllä minullekin blogi on sekä ajattelun että rentoutumisen väline. Tulee haastettua omia ajatuksia sitä kautta ja saa uusia näkökulmia. Asioita ei tule otettua niin paljoa annettuna, kun on jostain kirjoittamassa. Hauska juttu, hyöty ja huvi samassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Kamalaa, jos se impulssi tulee aina lauantai-iltana klo 19 kun istuu sohvalla tuijottaen telkkaria ja kiskoen keskikaljaa! ;-)

      Poista
  3. Allekirjoitan kaikki. Tanssin ymmärrän täysin. Vuosikausia erilaisia tansseja harrastaneena tiedän mistä puhut. Nyt olen ollut pian 1½ vuotta ilman tanssia monestakin syystä, sitä kyllä kaipaan.
    Käsitöitäkin olen aikoinan tehnyt paljon - ehkä tuo joulunaluksen tähtimania oli kaikuja sieltä.
    Jonkinasteisena introverttinä ymmärsin hyvin, mistä puhut, kun puhut ystävistä. Se on juuri niin. Vaatii vähän ponnisteluja, mutta palkitsee kyllä.
    Blogi onkin jännä juttu. En olisi ikipäivänä uskonut jääväni koukuun tällaiseen. Varsinkin kun omani on jokseenkin hömpänpömppää. Mutta on selvästikin minulle rentoutumisen ja akkujen lataamisen väline.
    Lisäksi lumityöt ja ruohonleikkuu - niin se vain on. Ne rentouttavat ja niiden tekemisestä saa uutta virtaa.
    Sitä tässä tarvitaankin - edessä työteliäs kevät.
    Toivottavasti se impulssi ei tule juuri nyt minulle, ajattelin nimittäin heittää tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa rennoksi ja aivot narikkaan.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa Jäärälään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai lumityöt ja ruohonleikkuu...mulla ne menee samaan kategoriaan kuin imurointi. Kaikki kolme olen ulkoistanut isännälle, koska mä inhoan niitä kaikkia.

      Toivotaan, että aivosoluimpulssit tulee sopivilla hetkillä! :-)

      Poista
  4. Mulla on onneksi ollu aika hyvä tuuri naapuruston kaa.Paitsi nyt mun naapuriovessa lukee Attila(hui?).Kyllästyin kuuntelemaan hänen yöllistä(siis ihan läpeensä)radiokanavan huudattamistaan.Ja siltä kanavalta ei sitten tullu musiikkia nuotinvertaa,vaan tauotonta(ihan läpeensä)molotusta(anteeks etukäteen,jos joku loukkaantuu) kielellä,josta en siis saanut sanaakaan selvää(yritin kyllä kuunnella korva seinässä)kieli jäi arvoitukseksi,mutta lopullisesti tuohtuneena marssin puoli yhden aikaan yöllä hänen ovikelloaan rimpauttelemaan. Koira tietty mun peräs ja haukkui jo valmiiksi rapussa ennen kuin ovi lopulta aukes.
    Yritin siis oikeesti muotoilla asiani mahd.asialliseen muotoon ja pitää volyymini siedettävissä lukemissa,mutta eihän mun ääneni sen koiruuden haukun yli kuulunut. Ja ulkomaaneläväinen asiallinen kaveri tuli lopulta pelkissä alushousuissa kuikuilemaan ovenraosta. No asiat tuli selväksi ja senpä jälkeen on ollut jo melkein liian hiljasta.
    Niin siis henkisten akkujen lataamisesta.
    Mulla on tästä varsin tuore kokemus viime viikolta.
    Siis siitä,että jos reipashenkinen äänenkäyttö vapauttaa henkisiä voimavaroja.Mä oon rauhaa rakastava ja vaaliva ihminen,mutta joskus se munkin mittani vuotaa ylitse. Myönnän sortuvani(en siis enää tästä eteenpäin)joskus paikalliseen perjantaioluelle,mutta nyt läikky mun maljani pohjaan asti.Kys.juottolassa kokoontuu tällanen miten sen kauniisti ilmaisis kalkkunakerho. Joo viereisistä pöydistä kalkattavat totuuksiaan,jotka jostain syystä on minulle täsmennetty. Kuule Kiisu,ei se noin ole,kun juttelen jonkun kaverini kaa. Käytetyin taitaa olla siellä se ryyppää miesten (tietty niiden varattujen) rahoilla Yleensä en vaivaudu noteeraamaan millään tavalla. Mutta nyt oli tämä massa harvinaisen äkeissään ja muakun ei juuri hetkauta heitot,tultiin oikeen porukalla mua höyhentämään. "Kuolleet kalat ui virran mukana" ja"karavaani kulkee ja koirat haukkuu"lainaukseni saivat raivon nousemaan siihen pisteeseen, että henkilökunnan piti antaa jo jäähyjä parille,mäkun oon sanonut,että metrin etäisyys kiitos,ettei tarvi tulla ihan silmille hyppimään. Ja tuun toimeen paremmin miesten,kuin naisen kaa, joten niiden kaa tulee sitten tuollakin juteltua.
    Niinettä tulin sitten minäkin vapauttaneeksi henkisiä voimavarojani reippaalla äänenkäytöllä ja oli kuule sen jälkeen niin puhdistunut ja tyhjä olo,jotta niille positiivisille voimavaroille tuli yhtäkkiä valtavasti tilaa. Eikä tarvinnut ladata...tai siis just tarttikin kerrankin ladata...joo taitaapi olla melko selkokielistä juttua tämä.
    Mun foorumini on kans ollu tanssi. Jo pienenä vedin balettia punaset paksut sukkahousut päässä(ne markkeeras lettejä)pitkin pihamaata. Kun siihen aikaan meilläpäin ei ollu edes päiväkoteja(60-luvulla),saati sitten balettikouluja. Mun vanhemmat kävi töissä ja meillä kakaroilla oli kai joku nuori tyttö sit kattoon perään,kuka millonkin. Ja äitiysloma kesti 3kk. Olin kuulemma sanonut jollekkin näistä tytöistä niin rumasti(en kyl muista,olin siis alle kouluikäinen),että se ei enää tullut seuraavana päivänä.
    Joo telinevoimistelut,jazztanssit,afrot salsat sambat,vatsatanssit on tuttuja.Paitsi se flamenco.Sekun vaatii todellista asennetta. Nyt vastta tässä iässä tuntuu,että kyllä lähtis korot kopiseen meikälläkin.
    Pikkasen rönsyilyn puolelle tais mennä,mullon nyt vaan
    niin lennokas vaihe elämäs.Kun tuutta sitä ptä ensin ulos,niin se tyhjä tila on vaan sitä kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  5. ps. Mähän oon ihan virallisestikin tämmönen siivellä-eläjä,kun en oo viittiny pystyttää omaa blogia,käyttelen vaan näitä toisten valmiita kommentointiboxeja ja pöllyttelen höyheniä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, perustaisit vaan oman blogin, koska juttua tuntuu irtoavan :-) Vaan ei sen puoleen, saa sitä tekstiä muidenkin (mm. mun) blogien kommenttikenttiin kirjoitella :-)

      Sä oot mahtanu olla söpö baletoidessas punaiset sukkahousut päässäs! Mä olin kai vähemmän söpö joskus teini-iässä kun fillaroin jazzbalettitunnilta pitkät kalsarit päässäni kotiin - pipo oli unohtunut ja oli kylmä.

      Poista