Mies ja sisustus

Viime viikolla sattui sellainen eksoottinen tapaus, että Mr Vanha Jäärä kommentoi spontaanisti ja vieläpä positiiviseen sävyyn jotain kodinhoitoon ja sisustukseen liittyvää. Onko teillä koskaan käynyt niin? Hän marssi keittiöön pesemään käsiään hiljattain Tukholmasta ostetulla käsisaippualla ja totesi:"Mä en oikeastaan halua pestä käsiä enää millään muulla, koska tää haisee niin hyvältä!" Jos joku muukin innostuu ostamaan samaista saippuaa, Lagerhaus saisi kyllä maksaa meille pienen provikan! Tämä on siis ihan rehellisesti maksettu mainos, ei ole provikkaa näkynyt, vaan ihan itse maksoimme saippuamme Lagerhausin liikkeessä Tukholmassa. Samaa tavaraa saa nettikaupasta ilman, että tarvitsee Tukholmaan asti raahautua. 10,95 euron toimituskulut ovat pienenkin tilauksen yhteydessä halvemmat kuin kummankaan laivayhtiön Päivä Tukholmassa -risteily oheiskuluineen. Puhumattakaan niistä kasvihuonepäästöistä! (Pääsinpäs pitkästä aikaa sanomaan jotain ympäristöaiheista)

Valitsin tuon saippuan ihan puhtaasti (mahtava sanonta saippuan yhteydessä) ulkonäön perusteella. Mr Vanha Jäärä osallistui ostotapahtumaan vinguttamalla Visaansa. Puteli muistuttaa aika lailla "blogisaippuaa" (jonka nimeä en mainitse, koska en maksanut siitä), joka maksaa kolme kertaa enemmän kuin tämä versio. Mutta lopputulos oli siis se, että tällainen höperö naisellinen visuaalisiin sisustusaspekteihin perustuva ostos olikin myös miehen mieleen käytännöllisiltä ja hajullisilta aspekteiltaan.

Minun tuntemani miehet eivät juuri sisustamiseen osallistu - paitsi tarvittaessa veto-oikeutta käyttämällä. Joissain perheissä ei kaiketi tunneta edes sellaista. En itsekään haluaisi asua hempeiden kukkakuosien ja pitsiverhojen keskellä ja tunnen syvää myötätuntoa niitä miehiä kohtaan, jotka joutuvat sellaisessa ympäristössä asumaan. Tosin ehkä kyseiset miehet ovat täysin immuuneja ympäristölleen? Toivottavasti.

90-luvulla itsekin olin tosin hempeämpi sisustuksen suhteen ja silloin sattui se surullinen tapahtuma, että mies (nykyinen ex-mies) yritti osallistua sisustukseen.  Myöhempi avioeromme ei kuitenkaan johtunut tästä boordiselkkauksesta. Makuuhuone tapetoitiin 90-luvun muodin mukaan alaosasta yhdellä tapetilla ja yläosasta toisella saman sävyisellä, mutta eri kuvioisella. Väliin laitettiin boordi, mutta tämän onnettoman boordin valintaan mies halusi puuttua. Lopputuloksena seinässä oli vuoden verran kompromissiboordi, joka ei kummankaan mielestä ollut oikein hyvä. Lopulta mies luovutti ja käski minua valitsemaan haluamani boordin. Näin siis minun kokemukseni mukaan käy kun mies sisustaa. Tai ainakin heteromies ;-) Pahoittelen stereotypiointia!

Emme lomalla lähteneet Tukholmaan ostamaan erityisesti saippuaa, vaan katsomaan Nick Brandtin valokuvanäyttelyä. Hienoja kuvia. Asian olisi tosin voinut hoitaa vähemmillä päästöillä käymällä aikaisemmin katsomassa näyttelyä Salossa, mutta sitten ei oltaisi saatu saippuaa. Fotografiska museetin kaupasta tarttui myös mukaan jotain sisustustavaraa eli juliste.

Valokuvaa on vaikea valokuvata etenkin lasin läpi!

Mr Vanha Jäärä oli ainakin olevinaan samaa mieltä, että ostetaan juuri tämä juliste ja osallistui jälleen vinguttamalla Visaa (minä olin taktisesti jättänyt kaikenlaiset maksuvälineet laivaan). Suomessa kehyskaupassa hän ilmaisi mielipiteenään, että otetaan musta eikä hopeanväristä kehystä. Olin samaa mieltä. Näin meillä sisustetaan joskus yhteistyössä ja toivotaan, että juliste pysyy seinällä eikä Mr Vanha Jäärä joudu yöllä leijonan surmaamaksi kun kehys kolahtaa päänuppiin.

Vielä yksi eläimellinen asia löytyi samalta reissulta, tämän kinusin synttärilahjaksi. Olen kalliiden design-esineiden - etenkin tällaisten täysin turhien sellaista - hankinnan suhteen hyvin harkitsevainen. Nyt otin kuitenkin reippaan "Mennään miehet, kerran vain eletään!"-asenteen (tuo sitaatti on Keisarin uudet kuviot -elokuvasta) ja päätin, että kauan himoitsemani apina muuttaa vihdoin meille.

Mr Vanhan Jäärän spontaani kommentti apinan asetettua viidakkoonsa:"Sympaattisen näköinen kaveri."

Kyllä tuli todella shoppailtua sillä reissulla, harvinaista nykyisin. Taisin joskus aikaisemminkin todeta, että nettihuutokaupat ovat vähän liian helppo tapa päästä tavarasta eroon. Jotkut ihmiset ostelevat paljonkin hetken mielijohteesta, kyllästyvät nopeasti, myyvät pois ja ostavat jotain uutta tilalle. Minä en usko jatkuvaan talouskasvuun ja ankaraan shoppailuun, maapallo ei sitä kestä pidemmän päälle. Meidän apina ei joudu ikinä myyntiin nettihuutokauppaan!

Olisi hauska kuulla miten teillä mies osallistuu sisustamiseen!

You're how old?!!

Vanha Jäärä täytti kuluneella viikolla vuosia. Viikon lisäksi Vanha Jääräkin on melko kulunut. 47 vuotta plakkarissa. Onkos tämä nyt sitä keski-ikää? Ei ole kyllä ilmaantunut kummankaan sukupuolen tyyppioiretta vielä: tarvetta pukeutua leopardikuosiin tai ostaa moottoripyörää. Kumpi sitten on kummankin sukupuolen tarve...ja tuo leopardikuosi taitaa kuulua niille, joilla eläkeikä jo loittonee eikä lähene.

Sain kyllä ihan parhaan synttärikortin supertaitavalta korttiaskartelijaystävältäni:

Kortin tekstiosuudessa minut toivotetaan tervetulleeksi "ainakin kymmenensata-vuotiaiden" joukkoon. Sen ikäiseksi kortin lähettäjän kohta 5-vuotias poika arvioi äitinsä ikätovereineen. Ja äitinsä on saman ikäinen kuin minä.

Siinä missä murrosikää lähestyville ja heidän vanhemmilleen on tarjolla runsaasti materiaalia kyseisen iän mukanaan tuomista henkisistä ja fyysisistä muutoksista, keski-ikää lähestyvää ei kukaan  varoittele etukäteen siitä, mitä on lähivuosina edessä. Ehkä on parempi niin, tuhti keski-ikää lähestyvän tietopaketti saisi lukijansa luultavasti hankkimaan köyttä.

Köyttä mulle tosiaan...Lucy Liu on saman ikäinen kuin minä! Kuva täältä.

Muutamia keski-ikäisen tunnusmerkkejä, jotka tunnistan itsessäni:

Keski-ikäinen ansaitsee aplodit könyttyään ylös lattialta. Marco Bjurström kertoi jossain tanssikoulunsa juhlassa tarinaa siitä kuinka Sormusten herra -aiheinen produktio oli ollut voittoisa jossain tanssikisoissa matkatavaroiden katoamisesta ja muista vastoinkäymisistä huolimatta. Tarinassa "hieman pyylevät nelikymppiset hobitit heittäytyivät välillä lattian pintaan ja saivat yleisöltä joka kerta huikeat aplodit onnistuttuaan nousemaan lattialta ylös". Usein tuntuu todella siltä, että ansaitsisi aplodit onnistuttuaan nousemaan lattialta ylös. Selkä on aina, etenkin aamuisin, erittäin jäykkä ja kipeä varsinkin jos ei ole harrastunut liikuntaa vähään aikaan kuten vuorokauteen. Selkä on jäykkä ja kipeä myös jos on viime aikoina - kuten korkeintaan vuorokausi sitten - harrastanut liikuntaa. Niin että ei oo helppoa.

Keski-ikäinen tarvitsee lukulasit tai monitehot. Tai jatkokäsivarret, jos ei ollut entuudestaan likinäköinen. Likinäköinen voi aina ottaa rillit pois ja zuumata tekstin kiinni nenänsä päähän. Mrs Vanhaa Jäärää naurattaa aina kun Mr Vanha Jäärä siirtelee kännykkää vuoroin kiinni nenän päähän ja vuoroin mahdollisimman kauas käsivarren päähän. Ei kännykällä surffaamista ole todellakaan suunniteltu keski-ikäisten huviksi. Myös erilaisten pakkausten tekstit ovat mystisesti pienentyneet. Lähinäön heikkenemisestä olin sentään kuullut, mutta kukaan ei varoittanut siitä, että näön tarkentaminen läheltä kauas ja päin vastoin vie aina vain kauemmin ja kauemmin. Nuorena pystyi sujuvasti sukkuloimaan tv:n ja kirjan välillä, vaan ei enää. Fiktiivinen surina vaan kuuluu silmistä kun linssi yrittää epätoivoisesti tarkentaa katsojan haluamaan kohtaan.

Keski-ikäistä kun hiukan puristaa jostain kohtaa tai katsoo tarkemmin (lukulaseilla tai ilman), niin selluliittimuhkuroissa ja rypyissä löytyy. Kohta alkaa löytyä varmaan maksaläiskiäkin. Päälaki lienee ainoa sileä kohta, mutta se on sentään vielä toistaiseksi melko hyvin hiusten peitossa. Mutta yksikään niistä hiuksista ole vielä harmaa!!

Eli ei sittenkään köyttä mulle, katsokaa vaikka tätä harmaapartaista ikätoveria! Hah! Kuva täältä.

Mikään edellämainituista ei silti oikeastaan haittaa, sillä fyysisen rapistumisen vastapainoksi mieli on seestynyt ja selkeytynyt. Mitä ihmeen väliä on, sillä jos vähän kolottaa ja rypistyy, kunhan päässä ei riehu samanlainen sekamelska kuin nuorena? Ja elämä on helppoa kun Stockmannille voi ihan hyvin mennä tuulipuvussa ja hienoonkin ravintolaan syömään ilman meikkiä. Sikäli kun juuri koskaan tulee tehtyä kumpaakaan. Olen kai aina ollut keski-ikäinen siinä mielessä, että käytännöllisyys voittaa tyylikysymykset. 16-vuotiaana pyöräilin kerran tanssitunnilta kotiin pitkät kalsarit sidottuna päähän unohtuneen pipon korvikkeena.

Tervetuloa vaan kaikki nuoremmat kymmenensata-vuotiaiden joukkoon sitten kun se aika koittaa, kyllä se siitä! Luulenpa tosin, että 5-vuotiaan mielestä se aika on koittanut teistä jokaiselle jo ajat sitten ;-)

Lomapuuhia

Terveisiä taas lomailijan ihmemaasta! Muuten menee mukavasti, mutta säästä täytyy hiukan valittaa: on välillä niin lämmin, ettei oikein meinaa jaksaa tehdä mitään. Pitääkö lomalla sitten muka tehdä jotain? Meidän mielestä pitää. Töissä tulee puuhasteltua suurin osa vuodesta jotain, josta ei jää minkäänlaista jälkeä. Lomalla on mukava tehdä jotain, jossa näkee omien pikku kätöstensä aikaansaannokset konkreettisesti. Toki jos olisin ammatiltani puuseppä, tuskin haluaisin lomalla alkaa rakentaa vaikkapa puukatosta kuten me teimme.

Puukatos on osa meidän reaktiotamme nykyiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Kun energiahanat Venäjältä katkeavat, on mukava jos saa kämppänsä lämpötilan pysymään talvella edes plussan puolella omin avuin. Yksi pikku juttu meidän valmiustilastamme vielä puuttuu: takka.

 Juu, tiedetään että kauimmaisessa päädyssä ei ole (vielä) yhtä paljoa päätylautoja kuin lähemmässä päädyssä...

Nyt seuraa aivan mieletön nikkarointivinkki: katon tällaiseen pieneen rakennukseen kuten puu- tai roskakatokseen, koirankoppiin tai huussiin tekee näppärästi huopakaton harjakaistasta. 10 metrin rulla noin 30 cm korkeaa kaistaa maksoi noin 30 euroa (paitsi halvaksi itseään mainostavassa Byggmaxissa kympin enemmän) ja riitti juuri sopivasti tähän kattoon. Täytyy myöntää, että kunnia tästä rakennusmateriaali-innovaatiosta ei kuulu Mrs vaan Mr Vanhalle Jäärälle.

 Oravanpentele kerkesi jo sotkea upouuden katon ruokailujätöksillään

Rakennusprojekti oli tällä kertaa hieman laimea, ei juurikaan sivalleltu toisiamme sanan säilällä (eli kiroiltu aivan tolkuttomasti) kuten yleensä on tapana. Ei sitä pihalla oikein kehtaa päästellä, kun naapurit saattavat järkyttyä pahemman kerran. Tuossa päässä tonttia on rajanaapurina kaiken huipuksi Espoon hiippakunnan piispa, joten uhkana oli myös kirkonkiroukseen joutuminen. Miksi muuten hiippakunnan pääjehu on piispa eikä hiippa, kun kuningaskunnassa on kuningas ja keisarikunnassa keisari? Onko piispan pipolla eli hiipalla jotain korkeampia voimia ja se toimii oikeasti hiippakunnan johtajana ja piispaa tarvitaan vain hiipan telineeksi?

Muitakin tehtäviä loman tehtävälistalta on suoritettu, kuten pesty ne kuuluisat vessanpytyn vesisäiliöiden pohjat. Tehtävälistan ulkopuolelta piti ryhtyä pikaiseen askarteluun kun tuli kutsu kummipojan 22-v synttäreille. Joskus uhkasin esitellä pullonkorkkiaskartelujani, tässäpä nyt sitten yksi sellainen. Maailman kiikkerin pannunalunen, mutta tyyli voittaa käytännöllisyyden tässä lajissa. Kummipoika tietenkin naljaili, että on sulla ollut kova homma tyhjentää nuo pullot. Vakiovitsi näissä askarteluissa. Ihmettelen kyllä mistä noita korkkeja on kertynytkin kun meillä kumpikaan ei juo viiniä. Minä juon kyllä kuohuviiniä, mutta yksikseni vain piccolo-pulloja, joiden korkeista ei ole askartelumateriaaliksi.

 Kiikun kaakun kattilan alla.

Tuli lomareissulla ostettua askartelumateriaalille uusi säilytin. Oikeasti tuo on maljakko ensi keväänä tuleville juhannuskoivun kokoisille ylioppilasruusuille, mutta onpa sillä nyt jotain virkaakin ennen ylppärijuhlia.

 Ei mikään sisustuselementti vaan askartelumateriaalivarasto.

Juomatölkkien renkaista olen nähnyt myös tehdyn aivan tolkuttoman hienoja askarteluja, mutta en kyllä taitaisi säilyttää tölkinrenkaita paraatipaikalla olohuoneessa. En tosin osaa niistä mitään tehdäkään. Pitäisi ehkä opetella, koska sitä askartelumateriaalia kyllä lomalla jonkin verran syntyy.

The circle (or circus?) of life

Jäärälandiassa eletään outoja aikoja. Aikoja, joina elämän kiertokulku ottaa lisää kierroksia, ainakin pari kierrosta. Tähän mennessä tapahtunut: 43-vuotias ystäväni sai juuri kolmannen lapsensa, hänen vanhin lapsensa on saman ikäinen kuin Jäärä Junior, joka puolestaan heinäkuussa ilmoitti haluavansa muuttaa pois kotoa. Tuossa on tällaiselle rauhallista elämää viettävälle keski-ikäiselle draamaa kerrassaan. Molemmat tapahtumat, sekä syntymä että poismuutto, tietenkin positiivisia, mutta syntyjien ja muuttajien vanhempien elämää perinpohjaisesti mullistavia.

 Vanhemmuus on joskus melkoista tasapainoilua.

Jäärä Juniorhan on asunut vuoroviikoin kummankin vanhempansa luona 3-vuotiaasta asti vaikka tuolloin huoltajuussopimustamme vilkaissut käräjäoikeuden virkailija suvaitsikin epäillä, että myöntäisikö oikeus meille näin poikkeuksellisen ratkaisun, jonka katsottiin olevan "lapsen edun vastainen". On muuten maailma muuttunut 15 vuodessa, nykyisin kuulemma vuoroasuminen on ensisijainen vaihtoehto erotilanteessa ja sen estävät vain toisen vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmat.

Kuvittelin siis olevani hyvin henkisesti valmistautunut poismuuttoon, olinhan jo tottunut viettämään puolet elämästäni kuin pellossa eli ilman lapsen läsnäoloa. Mutta ei se kuulkaa niin helppoa olekaan. Junior jäi toistaiseksi asumaan yksikseen asuntoon, jonka hän oli tähän asti jakanut isänsä kanssa joka toinen viikko. Joka toinen viikko asunto oli tyhjillään kun isäkin asui uuden perheensä luona. Junior totesi aivan aiheellisesti, että eihän ole mitään järkeä siinä, että kaksi (enemmän tai vähemmän) aikuista ihmistä siirtelee joka toinen viikko tavaroitaan ees taas.

 Vanhemman pitää varjella lasta vaaroilta - kuten pusikossa väijyviltä dinosauruksilta.

Junior on vielä lukiossa eli itsenäistymisinto iski sangen varhain. Toisaalta varhaiset itsenäistymispyrkimykset olivat havaittavissa jo vauvana. Vauvana häntä tuntui usein suoraan sanoen vituttavan olla vauva, mitään muutakaan syytä ei oikein pystynyt keksimään yleiselle kärttyisyydelle. Hän mm. inhosi maata mahallaan lattialla, koska eihän sieltä nähnyt muuta kuin jalkalistoja, villakoiria ja ihmisten varpaita. Jahka hän oppi hilaamaan itsensä liikkeelle sekä osoittamaan sormella mitä kulloinkin haluaa, vitutus lientyi hetkessä.

 Lapsen ylöspäin suuntautuvia pyrkimyksiä tulee valvoa ja ottaa koppi ennen mätkähdystä.

Erinäisiä itsenäistymisen välivaiheita on reilussa 18 vuodessa ohitettu ja tässä sitä nyt ollaan. Samalla ajattelen ystävääni, jolla on koko lapsen itsenäistymisputki vielä edessä. Vauva on vielä niin pieni, ettei edes tajua olla mahdollisesti vittuuntunut vauvana olemisesta. Mahdollista vauvavitutusta seuraa uhmaikä, kouluun meno, murrosikä ja ai niin, poikalapsen kyseessä ollen erityisen viehättävä pissa-kakka-pippeli-juttujen vaihe, joka ei kaikilla mieshenkilöillä mene koskaan ohi. Vaikka tuntuu haikealta, joudun kuitenkin myöntämään, että en alkuunkaan kaipaa ensimmäistäkään noista vaiheista! Taputan itseäni olalle, hyvä minä, olen kasvattanut itsenäisen ihmisen enkä mitään peräkammarin tyttöä!

 Lasta pitää tukea ja kannatella kunnes omat siivet kantavat.

Vaikka silti hieman kirpasee, en ole sentään niin epätoivoinen, että marssisin lähipubiin tempaisemaan lärvit ja esittämään karaokessa oman karmean tulkintani kappaleesta Lainaa vain. Selvisipä tämäkin elämän mysteeri. Olin aina karaokepaikoissa käydessäni ihmetellyt keski-ikäisiä tai vanhempia naisia, jotka jollottavat tätä kappaletta sydämensä kyllyydestä vaikka selvästi näkee, ettei heillä ole voinut mitään varsinaisia pienokaisia olla pitkään aikaan. No, eihän tämä mikään pienokaisten äitien kappale olekaan, vaan pesästä lentävien hemmojen ja hempukoiden äitien kappale.

Ehkä jonain päivänä pesästä lentäjällä on omia hoivattavia (kaksi- tai nelijalkaisia, karvaisia tai karvattomia) - elämän kierto jatkuu.

Jos jotain lapselle osaisin laulaa (äiti-tytär kännit karaokebaarissa eivät ole vaihtoehto), laulaisin Cat Stevensin kappaleen Wild Word, jonka lainaamiseen lopetan tämän haikean ja musiikilla ryyditetyn vuodatuksen. Jonkun laivatrubaduurin mukaan seitsemän kääpiötä lauloivat näin Lumikille hänen lähtiessään prinssin matkaan. Kappale siis sopii moneen tilanteeseen.

Now that I've lost everything to you
You say you wanna start something new
And it's breakin' my heart you're leavin'
Baby, I'm grievin'
But if you wanna leave, take good care
I hope you have a lot of nice things to wear
But then a lot of nice things turn bad out there

Oh, baby, baby, it's a wild world
It's hard to get by just upon a smile
Oh, baby, baby, it's a wild world
I'll always remember you like a child, girl