Kirjoitukseni introverteistä oli kaikkien aikojen hitti kun se päätyi jakoon johonkin introverttien nettisivulle. Katsotaanpa jos tästä tulee vaikka samanlainen hitti masentuneiden keskuudessa. Vaarana tosin on, että masentuneet eivät jaksa puutarhanhoidon lisäksi kauheasti jakaa nettilinkkejä kun taas introvertit eivät juuri muuta teekään kuin mellastavat netissä.
Nyt pahin on jo selätetty - sen huomaa sivullinenkin siitä, että tämä kirjoitus on ylipäätään syntynyt. Oikein tarkkaavainen sivullinen saattaa huomata, että jotain ennusmerkkejä oli ilmassa jo viime talvena ja keväällä, kun Vanha Jäärä lipsui viikottaisesta julkaisutahdistaan pahasti. Masentuneena ei jaksa edes lukea, paitsi päivän lehteä, saatikka kirjoittaa.
Aamulla herättyäni käyn pitkän neuvottelun itseni kanssa: noustako vai eikö nousta. Miksi nousta, mitä iloa tästä päivästä on minulle ja mitä iloa minusta maailmalle? Vaikka vastaus molempiin kysymyksiin on melko lähellä "ei mitään", olen aina saanut viimeistään tunnin kamppailun jälkeen kammettua itseni pystyyn järkeilemällä että jossain vaiheessa on kuitenkin pakko nousta kun tulee nälkä (ja pissahätä, mutta vessassa käynnin jälkeen voi kyllä sujuvasti köllähtää takaisin sänkyyn). Minun onneni lie, että masennus ei kovin herkästi vie ruokahalua. Testattua valitettavasti on, että siihen tarvitaan läheisen ihmisen kuolema tai (kuviteltu) vakava sairaus.
Ylösnousemuksen jälkeen alkavat päivän vaativat tehtävät kuten aamupesu, aamiaisen valmistus, kaupassa käyminen jne. Jokaista tehtävää edeltää sisäinen kamppailu. Mene nyt sinne kauppaan! Ja hei, vaihda ne verkkarit pois ja voisitko mitenkään kammata myös hiuksesi. Kaikki on hyvin vaikeaa ja uuvuttavaa. Eikös vaan sairaslomalla olisi kiva käydä vaikka shoppailemassa ja museoissa vähän piristämässä itseään? Hah, hyvä kun ruokakauppaan saa itsensä raahattua.
Mutta onneksi on puutarha. Ja onneksi sattuu olemaan kesä. Enpä tiedä missä jamassa olisin, jos asuisin kerrostalossa. Aluksi kaikenlaiset pihatyötkin sujuivat vain hammasta purren. Mutta jonkin ajan kuluttua ei tuntunut hassummalta mennä pihalle nyppäämään muutama valikoitu rikkaruoho. Haluaisin tarjota kaikille masentuneille mahdollisuuden kellahtaa kotiovelta suoraan omalle pihalle. Juu, voihan masentunut kaupunkiasukki kävellä bussipysäkille ja hurauttaa lähimpään korpeen samoilemaan, mutta tuollainen suoritus on huomattavan korkean kynnyksen takana. Ja muutama viimeaikainen surullinen tapaus osoittaa, ettei masentuneita ole hyvä päästää korpeen yksinään ollenkaan, koska matka saattaa muuttua yksisuuntaiseksi.
Ensi viikon jälkeen olisi tarkoitus palata takaisin töihin, aluksi kolmeksi viikoksi osapäiväsairaslomalla. Sitten onneksi koittaakin kesäloma. Valoa näkyy tunnelin päässä ja kuvittelen jopa, että se ei ole juna. Kyllä tämä tästä - mutta pidemmällä tähtäimellä täytyy kyllä miettiä uusiksi mitä aion tehdä isona. Tätä rataa ei voi jatkaa eläkkeelle asti tai radalla todellakin tulee juna vastaan. Mutta tätä eksistentiaalista kriisiä käsittelemme ensi kerralla. Tai jollain kerralla. Siihen asti Ilkka Kanervaa mukaillen: Hoitakaa puutarhaanne! Ja mukavaa Juhannusta!
