perjantai 10. helmikuuta 2017

Älyvapaat seinätekstit

Koska erilaiset tekstimuotoiset seinätarrat ja tekstitaulut ovat onneksi kuulemma menossa pois muodista, uskallan vihdoinkin tunnustaa, että olen koko ajan pitänyt suurinta osaa niistä äärettömän typerinä. Yleisen mielipideilmaston alkaessa vähitellen hivuttautua puolelleni, uskallan nyt julkisesti naureskelle parhaille seinään kiinnitetyille höperyyksille. Jutun kuvamateriaalina seinäkoristeita ilman tekstiä.

HOME
Tämä on ihan ykkösinhokki - koulujen kirous, virastojen vitsaus ja usean asunnonkin riesa. Sairastuttaa monet ihmiset pahastikin ja aiheuttaa riitoja oikeudessa. Miksi ihmeessä siis ihmiset haluavat kirjoittaa sen seinälleen?


HAPPINESS IS NOT A DESTINATION IT IS A WAY OF LIFE
Menemättä lauseen filosofiaan, repostellaan ensin hiukan siinä käytettyä kieltä. Kirjoitin tuon ensin vanhasta muistista ja kirjoitin "Happiness is not a destination BUT a way of life". Näin asian saisi ilmaistua yhdellä kieliopillisesti järkevämmällä lauseella. Sitten muistin, että ainiin, yksi lauseen sivuärsytyksistä liittyy siihen, että se on kirjoitettu pökkelöenglannilla. Mutta mitä tarkoittaa, että onnellisuus on elämäntapa? "Ole aina iloinen, niin kuin pieni peipponen" luki muistokirjoissa Vanhan Jäärän lapsuudessa. Olisiko se sama asia? Tahtoisiko joku sen seinälle?


DO MORE OF WHAT MAKES YOU HAPPY
Huooh. Mitkä ovat vaihtoehdot? Do more of what makes you unhappy? Do less of what makes you happy? Kai sitä nyt kaikki mieluiten tekisivät onnellistavia asioita, mutta aina se ei vain ole mahdollista. Ja jos vaikkapa suklaan syömisestä tulee onnelliseksi, kannattaako sitä siltikään harrastaa joka päivä?



KEEP CALM AND CARRY ON
Toisen maailmansodan aikaisen englantilaisen siviiliväestön rauhoittelupropagandan päätyminen kotien seinille on minulle totaalimysteeri. Työpaikan jatkuvassa härdellissä tämä on ihan validi ohje, mutta en silti kaipaa siitä muistutusta nokkani eteen. Mutta kenen kotona on niin tiukat paikat, että tarvitsee jatkuvaa muistutusta rauhallisena pysymisestä? Vastaus: pikkulapsiperheiden....


ALWAYS KISS ME GOODNIGHT
Jos tästä tarvitsee muistuttaa, on paras laittaa avioeropaperit vetämään.

KITCHEN 24/7 SELF SERVICE
Meidän keittiö ei kyllä ole auki 24/7. Kolmelta yöllä jääkaapilla voileipää kasaava saa kyllä meillä nopeasti palautuksen ruotuun. Joissain kodeissa ilmeisesti ei.



I NEVER READ. I JUST LOOK AT PICTURES. - Andy Warhol
Tämä on varsinainen typeryyden kirsikka kakun päällä. Onko jotenkin hienoa kehua lukemattomuudellaan? Vai onko tämä lause muistuttamassa ihmisiä lukemisen tärkeydestä ja Andyn yksinkertaisuudesta? Vähän epäilen tuota jälkimmäistä tulkintaa, koska kodeissa, joissa tämä juliste on seinällä, harvemmin näkyy kirjahyllyjä.


En edes uskalla kysyä löytyykö teiltä tekstejä seiniltä...arvaatte varmaan, että meiltä ei.



23 kommenttia:

  1. Hahaa, ihan loistava postaus, mä olen niin samaa mieltä! Ei löydy meiltäkään tekstejä seinältä. Tuo HOME on minunkin inhokkini. Meiltä itse asiassa löytyy kauniista kotikaupungistani sisustusliike Sisustus Home, ja olen monta kertaa miettinyt, että mikähän ihmeen aivopieru se on ollut :D :D Sisustus Sädesieni olisi ollut mielestäni iskevämpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii, en olekaan yksin teksti-inhoni kanssa! Sisustus Sädesieni! :-D

      Poista
  2. Ääliömäisiä tuherruksia mitä ihmiset seinilleen kiinnittelevät. Miks pitää olla se teksti lontoon murteella? Miks ei hinduks tai vaikka ihan suomeksi.

    Homevaivoja on löydetty eniten rakennuksista mitkä on eristetty lasivillalla, taikka sitten alkujaan hengittäväksi tarkoitettu seinä+kattorakenne tehdään niin tiiviiksi että homeelle koituu varsin suotuisa kasvuympäristö. Yleensä vaivat alkavat 1-2 vuoden jälkeen tehdystä perusparannuksesta...

    Hyvän aiheen valitsit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosta kielipolitiikasta tuli mieleen, että vois kans kirjoittaa jutun siitä siansaksasta, jolla erilaiset julkisen sektorin butiikit nimeävät itsensä. Itella muuttui sentään takaisin postiksi, mutta onhan meillä vielä Omnia, Trafi, Destia, Finavia...

      Ihme suorastaan ettei tota HOMEa ole enemmänkin, koska keskiverto omakotiasujalla ei ole mitään ymmärrystä sellaisista pikku perusasioista kuten ilmanvaihto...

      Poista
  3. Jos aseella uhattaisiin ja vaadittaisiin seinälle lause, valitsisin seuraavan:
    ITSESAASTUTUS AIHEUTTAA SOKEUTTA

    Olen noita lauseita nähnyt töissä asuntokierroksilla huushollien seinällä enempi kuin tarpeeksi ja tuo alkaa kuullostaa järkevältä ja omaperäiseltä Carpe Diemien jälkeen. Plus ne eri pöntöt ja pänikät mistä lukee jotain hilpeää sisällöstä. Ush!
    Itellä on kyllä iso purkki kissanruualle, jossa lukee Parasta pomolle, mutta teksti on käännetty seinää päin. Purkki on hyvä ja sitä ei saanut ilman tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, minä opin koulussa, että "se" aiheuttaa karvan kasvua kämmeniin ;-) Ton voisi tietenkin vaatia pakolliseksi tekstiksi opiskelija-asuntoihin - etenkin miesopiskelijoiden solukämppiin. Ja pirskutarallaa, mitenkäs mä saatoin unohtaa Carpe Diemin, vähän kyllä nolottaa ja harmittaa!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Hitsi kun en muista henkilölähdettä tuohon tekstiin, mutta sellainen oppi oli vallalla anglosaksissa maailmassa joskus 100-200 vuotta sitten ja lähtöisin ihan lääkäripiireistä. Mutta kirjalähteen muistan josta tuon luin ja suosittelen suuresti. Bill Bryson: Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona

      edellisen poistin kun oli kirjoitusvirheitä enempi kuin tarpeen

      Poista
    4. Täytyy tutustua Brysonin kirjaan, kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Aamen. Home on aiheuttanut mulle kylmiä väreitä jo kymmenen vuotta. Yök. Samoin nuo Carpe Diemit (paras bongattu vessasta, pönttöä vastapäätä) on kyllä täysin nou-nou. Ylipäänsä mindfulness-skeneen liittyvät motot tuntuu aivan turhanjauhannalta, joita jauhetaan ilmeisesti lämpimikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuo unohtamani Carpe Diem johonkin pitäisi printata, niin vessapaperiin sitten varmaan ;-)

      Poista
  5. Heh, itse en ole niin paneutunut tekstien sisältöihin, mutta olen kyllä ihmetellyt kaikenlaisia sisustuksellisia tekstejä. (Itsellänihän on vai yksi kirjain ;) ) Minulla on leipälaatikko, joka on tosi kiva, mutta siinä lukee leipä muutamalla eri kielellä. Olen luonnollisesti kääntänyt tekstin seinään päin, niin kuin tuossa aiempikin kommentoija näyttää tehneen kissanruokapurkille :) Muistaakseni pidin sitä oikein päin tasan pari viikkoa, jonka jälkeen totesin, että ei leipälaatikossa tarvitse lukea yhtään mitään. Mutta siis, makunsa kullakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä mies kerran vienosti toivoi, että saisko perunajauho- ja tomusokeripurkkeihin sisällöstä kertovat tekstit, koska hän ei jostain syystä oikein kykene muistamaan, että tomusokeripurkissa on koiran kuvia ja perunajauhopurkissa kissa. Mutta lie ilmeistä ilman tekstiäkin, että leipälaatikossa on leipää. Hooh.

      Poista
  6. Hallelujaa!!!
    Juu, lopultakin tästä voi puhua ääneen, ilman, että saa lauman sisustajia silmilleen! Jossain välissä jätin pitkäksi aikaa sisustuslehdetkin avaamatta, kun en kestänyt noita tekstejä joka toisen asunnon jokaisessa huoneessa. Varsinkin just HOME aiheutti niskakarvojen pörhistymistä, eikä asiaa yhtään auttanut välillä näkyneet SWEET HOME -tarrat. Sokeroitu home?
    Villa Sädesieni... Repesin :-D
    Jos firmojen nimistä bloggaat, niin ehdotan heti mukaan kuntapalvelujen kaksi idiotismia: ARKEA ja TAITOA. Ja kyllä, nuo ovat perusmuodossan noin!
    Mulla ainoa teksti on peltisen kahvipurkin kyljessä, siinä lukee Martat 100 v.
    - Maritta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Martat! :-) Joo, "hometta, suloista hometta" kääntyy mun päässä home sweet home. Kiitokset kuntapalveluvinkistä, laitetaan tieto talteen ja aihe harkintaan!

      Poista
  7. Ahhahaa :D Ei, ei ole tekstejä meilläkään. Joskus useita vuosia sitten oli sotkuisen varaston ovessa "Private paradise", mutta kyllästyin siihenkin melko pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutt jos alkaa tekstityttää sä voisit laittaa seinille niitä omassa blogissasi listaamiasi elämänviisauksia :-) Tietenkin englanniksi koska se tuntuu olevan pop seinätekstialalla. Life sucks ja sillee ;-)

      Poista
  8. Mä olen harkinnut, että jossain vaiheessa kirjailen koko kotini teksteillä. "Älä huolehdi", "Kaikki järjestyy", "Sen kun uidaan", "Hengittäminen on tärkeintä", "Ei mitään hätää", "Ihan rauhassa vaan", "Kyllä se siitä", "Ei ole vaarallista", "Ei se niin nokonnuukaa", "Kyllä sä selviät" jne. jne. Joka seinälle isolla!

    Arvaan nimittäin, että seuraan sukuni perinteitä ja muutun jossain vaiheessa hermoilevaksi mummoksi. Itse asiassa olen hermoileva nytkin, mutta toistaiseksi pystyn tahdonvoimalla ja järkeilemällä pitämään ominaisuuden kurissa. Mutta sitten kun aivokapasiteetti heikkenee... voi lapsiparkojani, jotka joutuvat hermoilemistani kuuntelemaan... Olen ajatellut, että jos joka paikkaan näkyville kirjoitan ja niitä sitten luen...

    Mahtaisko toimia??

    (Ja se uimisohje on tietysti Nemoa etsimässä -lainaus. Sitä leffaa en dementoituneenakaan unohtane!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sen kun uidaan!" :-) Hetken ihmettelin, että miten se nyt liittyy mihinkään, mutta tunnistin kyllä kun kerroit mistä se on. Mä vähän epäilen, ettei ne Carpe diemitkään ketään oikeasti auta...mutta voithan sä kokeilla mummovaiheessa tuota strategiaa. Kerro sitten toimiko se ;-)

      Poista
  9. NO EI LÖYDY! Argh, oli sen verran ärsyttävä aihe, että melkein jätin postauksesi lukematta ;). Huvitti huomata, että samastuin ajatukseen: huh, asiasta uskaltaa jo puhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useiden sisustusblogien tai instagram kuvienkin katsominen on ollut ÄRSYTTÄVÄÄ kun ties mitä tekstejä pomppaa silmille. Mutta trendi on todellakin ollut laskeva - onneksi asiasta siis jo uskaltaa puhua :-) (Vaikka hittoako se meitä rassaa jos seinätekstaajat suuttuu siitä, että me ei arvosteta heidän tyyliään? Näköjään rassaa.)

      Poista
  10. "KEEP CALM AND CARRY ON" = "F*CK IT AND LOCK YOURSELF IN THE BATHROOM"... Terveisin Lapsiperheestä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden työkaverin tytär teki just noin (lukitsi itsensä vessaan) kun joutui pikkuveljiensä lapsenvahdiksi eikä kestänyt enää pissakakkahuumoria :-D

      Poista