tiistai 5. toukokuuta 2020

Koronapäiväkirja tulevaisuuden nettiarkeologeille

Pakkohan se on tänne kirjoittaa jotain omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan tämän koronaeristyksen aikana vaikkei liiemmälti huvitakaan. Varmasti tämä on joskus tulevaisuudessa - ehkä omassakin tulevaisuudessa - mielenkiintoista luettavaa. Ehkä jopa tärkeää kun joku historioitsija aikoinaan tutkii vuoden 2020 koronapandemian vaikutuksia ihmiskunnan henkiseen elämään. Tästä tulee pitkä vuodatus, en pahastu jos kukaan ei jaksa nyt lukea tätä juuri alkua pidemmälle. Kirjoitan tätä enemmän itseäni ja tulevia historiantutkijoita varten. Sadan vuoden päästä tämä voi olla hyvinkin kiintoisaa luettavaa - toisin kuin muut tähän astiset Vanhan Jäärän turinat. Jos tämä nyt sataa vuotta jossain kiintolevyjen uumenissa säilyy...Laitoin tähän kuvia hautausmaalta, eikös ne ole aika sopivia tähän aiheeseen?



Nyt on seitsemän viikkoa siitä, kun hallitus alkoi julistaa erilaisia poikkeustoimia ja kokoontumisrajoituksia. Ensi töikseni itse peruin seuraavalle viikonlopulle suunnitellut naisten bileet, jotka oli tarkoitus pitää miehen ollessa tapaamassa vanhempiaan Lapissa. Tätä ennen mies oli jo ehtinyt perua Lapin matkansa, jottei vahingossa kiikuttaisi koronaa pallolaajennuksesta toipuvalle isälleen. Ja sitten jatkettiin töitä kotitoimistolla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koska eilen hallitus ilmoitti, että rajoituksia aletaan pikkuhiljaa lieventää kesäkuun alusta alkaen, on nyt paras tuikata tämä tarina ulos ettei muutu ihan vanhentuneeksi tämä juttu. No, en kyllä usko hetkeäkään, että tämä tilanne normalisoituu ihan äkkiä...

Se, että kaikki palkkatyö tietokoneen äärellä tapahtuu nyt kotona, aiheuttaa sen, että millään ei tee mieli avata konetta työajan ulkopuolella esimerkiksi blogatakseen. Tai lähinnä blogatakseen - enpä minä muuta oikeastaan vapaa-aikana isommalla koneella teekään. Kaikki pienempimuotoinen sometus ja surffailu hoituu kännykällä. Ylimääräistä vapaa-aikaakaan ei oikeastaan ole. Kaikki työ- ja harrastusmatkoista säästynyt aika menee ruokalistojen suunnitteluun ja kauppalistojen tekemiseen. Tämä ei ollut vitsi. Kaupassakäyntiä on harvennettu ja kaupassa käydään vuorotellen. Tosin aluksi minä kävin kaupassa vain ja ainoastaan yksinäni kun miehellä oli pari viikkoa jotain kummallista hengitystieoiretta. Tiedä sitten oliko koronaa vai jotain muuta - minä olen ollut koko ajan täysin oireeton. Mihinkään testiinhän kukaan ei pääse - en tiedä mitä ihmisiä ovat ne tuhannet päivittäin testattavat, koska terveydenhoitohenkilökuntakin kertoo, ettei testeihin juuri pääse.



Outoa kyllä, valmisruokaan tai noutoruokaan ei meillä ole juurikaan turvauduttu. Ehkä alitajuisesta pelosta, että kun sille linjalle kerran sortuu, paluuta ei enää ole. Minun kaukonäköisyyteni keittiössä riittää enintään kolmen ruoan keksimiseen kerrallaan. Kahden tuplasatsin, joita syödään kaksi päivää, ja yhden kerta-annoksen. Näin yleensä. Meillä syödään nyt vain yksi lämmin ateria päivässä. Paitsi että muutama päivä sitten mies alkoi valittaa aliravitsemustilaa ja teki itselleen makaroonilaatikkoa, jota vetelee päivän toiseksi ateriaksi. Onpa tullut testattua uusia reseptejä, joista osa on osoittautunut tosi hyviksi. Kiitokset kaikille medioille, joissa reseptejä jaetaan: K-ruoka, Valio, Pirkka, Yhteishyvä ja Helsingin Sanomat! Nämä ovat pääasialliset lähteeni. Ilman niitä olisi aika vaikeaa ja ankeaa.

Jääkaapin täyttöasteessa on voimakas aaltoliike. Kauppareissun jälkeen se on kuin nuijalla lyöty ja siitä se pikkuhiljaa lähtee tyhjenemään saavuttaakseen margariinirasia ja vanhentunut hillosipulipurkki -tilan ennen seuraavaa kauppareissua. Miehen suhteellisesta aliravitsemuksesta huolimatta tässä ei tietenkään olla mitenkään nälänhädän partaalla, mutta suhteettoman paljon ruoka-asiat hallitsevat elämää tällä hetkellä. Näin tuntuu olevan monella muullakin. Reseptejä ja noutoruokavinkkejä jaellaan netissä vilkkaasti. Itsekin olen tällä saralla kunnostautunut jakamalla muutaman reseptin nuoremman kummipojan äidille nirson kohta-5-vuotiaan ja muunkin perheen ruokkimisen helpottamiseksi.


Jotta kaikki ruoka ei kertyisi reunoille (kuten ex-appiukkoni tapaa sanoa), täytyy huolehtia myös liikunnasta. Huvittavaa on, että tarvittiin pandemia, ennen kuin mekin saimme kaikki lähimetsät rymyttyä jollain lailla läpi. Moni muu ei ole rynnännyt niihin edes tässä vaiheessa. Nuuksioon kuulemma kyllä, siellä on ruuhkaa. Mutta lähimetsissä saa toikkaroida suht rauhassa. Pelkkä metsähortoilu ei kuitenkaan riitä liikunnaksi, se on ehkä enemmän viherterapiaa kuin liikuntaa. Ikävintä tässä eristyneisyydessä on se, ettei pääse normaaleihin tanssi- ja jumppaharrastuksiin, joita meillä molemmilla olisi normaalisti viitenä päivänä viikossa. Netissä on onneksi jonkinlaista apua tähänkin, mutta olemme kehittäneet myös ihan oman lajimme lihaskunnosta huolehtimiseen, sen nimi on DancePump (R). Jos ihmiset hamstrasivat aluksi ruokakaupoista vessapaperia, niin urheiluvälineliikkeistä hamstrattiin käsipainot. Meillä oli alun perin yhdet yhden kilon ja yhdet kahden kilon käsipainot. No, eihän sellaisilla tee juuri mitään, paitsi niin, että ottaa samaan käteen yhden kumpaakin sorttia, näin kasvavat samalla myös sormivoimat. Onneksi etsintäkierroksen jälkeen löytyi yhdet viiden kilon käsipainot kaupasta.

DancePumpiin tarvitaan pelikonsoli, jolla on mahdollista pelata Just Dance - peliä ja käsipainoja/levytanko/kahvakuulia ym painoja ja kokemusta lihaskuntotunneista kuten pumpista. Koska meillä ei riitä tilaa eikä välineitä harjoittaa  samaa lajia (tanssia eikä voimailua) yhtaikaa, DancePumpissa tanssi- ja voimailuosiot vaihtuvat kahden kappaleen välein. Toinen tanssahtelee Wii-kapula kourassaan pelihuoneessa ja toinen voimailee keittiössä. Kas näin:

Hän:            Minä:
Dance         Jalat
Dance         Olkapäät
Jalat            Dance
Olkapäät     Dance
Dance         Selkä
Dance         Rinta
Selkä          Dance
Rinta          Dance
Dance         Hauis
Dance         Ojentaja
Hauis          Dance
Ojentaja      Dance
Dance         Vatsa
Dance         Jotain (pakara, kylki tms)
Vatsa           Dance
Jotain          Dance

Dance-vuorossa oleva tietenkin valitsee musiikin, joten hupaisaa tässä on, kun ei koskaan tiedä etukäteen minkä biisin tahdissa joutuu mitäkin lihasta harjoittamaan. Tätä on nyt tehty kaksi kertaa viikossa. Kumpikin on osoittautunut sangen tiukaksi pump-vetäjäksi. Yksinään ei viitsi löysäillä. Varmaankin tämän ansiosta meillä ei kotitoimiston puutteellinen ergonomia ole aiheuttanut mitään suurempia selkävaivoja.


Joku joskus kertoi tällaisen viisauden, että jos haluatte testata parisuhteen toimivuutta, tapetoikaa huone yhdesssä. Sitäkin on nyt vihdoin kokeiltu osana tätä suurta parisuhde- ja perhetestiä kun ei muuten tuntunut olevan tarpeeksi haastavaa (tästä tulee ehkä juttu myöhemmin). Meillä menee kaikinpuolin mukavasti. Mitä nyt saadaan hysteerisiä naurukohtauksia useammin kuin normaalioloissa. Jos toisen seuraa alkaa hetkittäin tympiä, mietimme kumpikin että tässä voisi olla myös hyperaktiivinen 3-vuotias viihdytettävänä tai flegmaattinen 14-vuotias etäkoulun pariin patistettavana, joten tulemme tämän mietinnän jälkeen aina siihen tulokseen että mahtavasti menee.

Yritimme auttaa myös sairaanhoitajia tarjoamalla autottomille hoitajille käyttöön toista autoamme, joka on seissyt aivan tyhjän panttina. Emme vaan oikein tienneet kuinka. HUS:in palautekanava ei vastannut yhteydenottoomme mitään. Ei ehkä ihme, varmaan siellä ovat kaikki kanavat tukossa. Sitten mies otti yhteyttä pikkuserkkuunsa, joka työskentelee hoitajien päätoimisena luottamusmiehenä. Tähänkin alle viiden kilometrin päässä asuvaan sukulaiskontaktiin tarvittiin pandemia...Kyseinen luottamusmies piti ajatusta hyvänä ja lupasi kysellä olisiko kellään tarvetta lainata autoa. Vaan eipä ollut - pysäköinti sairaalassa on hoitajille melko kallista ja sairaanhoitopiiri ei tietenkään alenna maksuja pikku pandemian takia. Ja etenkin jos on sattunut juuri hankkimaan vaikkapa vuoden bussikortin etukäteen, niin eipä kai sitä ylimääräisiä kuluja halua vaikka matkanteko nopeutuisikin. Saattaa myös olla niin, että monilla hoitajilla on nyt auto käytettävissä siksi, että perheen toinen elättäjä on etätöissä eikä tarvitse autoa. Auto meni sitten lainaan tälle luottamusmiehelle itselleen, koska hänet komennettiin kokopäiväisistä edunvalvontahommista takaisin oikeisiin töihin. Onpa nyt edes yhdelle hoitsulle siis siitä jotain hyötyä.

Oikein kun miettii, että mikä elämässä on muuttunut, niin tuon ruoka- ja harrastepuolen lisäksi ei juuri mikään. Me emme tapaa ystäviä kovin usein normaalistikaan. Teatterissa, konserteissa ja museoissa tulisi kyllä normaalisti käytyä. Viimeiseksi kulttuurielämykseksemme ennen pandemiaa jäi Bryan Adamsin konsertti. Bryan joutuikin sitten peruuttamaan loput kiertueestaan, kiva että me kerkesimme nähdä ja kuulla hänet. Töissä käymisessä kaipaan ehkä eniten sitä, että saisi jonkun toisen tekemää lounasta. Toiseksi viimeinen YT-kierros vei töistä ainoat varsinaiset ystäväni vuosi sitten. Olisi toimistolla muutenkin kiva käydä jonkinlaista ihmiskontaktia saadakseen, mutta en ketään ihmistä sieltä syvällisemmin kaipaa. Tanssiminen ja voimailu olisi todellakin helpompaa ja mukavampaa oikeiden tanssinopettajien ja jumppavetäjien sekä kanssaharrastajien kanssa, mutta sujuu tämä näinkin.

Vaikkei tällaisella introvertillä suurempaa hätää eristyksissä olekaan, onneksi on kuitenkin WhatsApp ja Instagram. WhatsAppilla pidetään (lähes) päivittäin yhteyttä tyttäreen ja läheisempiin ystäviin. Tyttären kanssa myös soitellaan ja nyt taas myös tapaillaan, kun hänkin parantui mystisestä pitkäkestoisesta flunssasta. On aivan mahdollista että meidän perheessä kaksi on sairastanut jonkin lievän mutta pitkäkestoisen koronaversion ja yksi oireettoman version. Instagramissa näkee että on paljon muitakin ihmisiä joiden elämä jatkuu ja saa kivoja kommentteja nettitutuilta.

Tekee pahaa ajatella niitä perheitä, joissa ei voida neljän seinän sisällä hyvin. Joissa on henkistä ja fyysistä väkivaltaa päihteiden käytöllä tai ilman. Omassa lapsuudenkodissani ei juuri käytetty alkoholia, mutta äitini oli (ja on) henkisen väkivallan mestari. Kammottaa ajatellakin, että tällainen tilanne olisi tullut päälle joskus 80-luvulla. Mutta monilla on nyt sellainen tilanne, jolta itse onneksi vielä vanhempien kanssa asuessani vältyin.

Kesäkuun alusta kokoontumisrajoitus nousee 50 henkilöön ja erilaisia julkisia tiloja aletaan avata. Me aiomme jatkaa kotona kykkymistä kuten tähänkin asti, odottelemme suosiolla toisen epidemia-aallon ohi menoa. Työnantaja onneksi ei ole ihan tyhmä vaan toimistolle on tarkoitus palata neljässä aallossa muutaman viikon välein. Itse kuulun viimeiseen aaltoon, joka palaa toimistolle todennäköisesti vasta syksymmällä.

Talvilomaa pidettiin pääsiäisen yhteydessä ja aika olisi kyllä tullut pitkäksi ilman remonttiprojektia, joka ansaitsisi oman juttunsa. Katsotaan syntyykö jossain vaiheessa. Remonttikin meni ilman suurempaa räyhäämistä, mitä nyt siinä tapetoinnissa syntyi vähän kiihkeämpää keskustelua. Täytyy olla tyytyväinen itseensä, että on osannut aikoinaan löytää itselleen niin hyvin sopivan miehen, että sukset eivät mene ristiin näissä poikkeusoloissakaan. Toivottavasti teilläkin kaikki hyvin ja perheessä rauha maassa!

4 kommenttia:

  1. Olipa tosi hauska kirjoitus, vaikkakin vakavasta asiasta kirjoitit.
    Oli niin paljon yhtäläisyyksiä kuten mulla. Ei oikeastaan meilläkään ole paljon mikään muuttunut. Minä olen niin kotona viihtyvä. Kaupassa käydään molemmat, sen jälkeen on kans jääkaappi täynnä, hyvä kun saa oven kiinni :) :)
    Hyvää jaksamista, pian tulee kesä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenkaikkiaan onneksi tämä homma alkoi kevään korvalla! Jos oltaisiin laitettu kaikki kiinni marraskuun alussa, olisi porukka varmasti paljon pahemmin sekaisin! Ja onnellisia me, joilla on oma piha ja muuten lähistöllä luontoa, jossa liikkua.

      Poista
  2. Kyllä tosiaan on tämä kevät ollut erikoinen. Pelkästään jo säidenkin vuoksi, mutta kaikki tämä muu vasta onkin! Töiden puolesta on ollut mellkoista hulabaloota, kotona pari kuukautta kotikoulua ja töitä, monenlaista organisointia useaan kertaan ohjeiden ja asetusten muututtua kerta toisensa jälkeen. Tuntuu, että mitään loppua ei näy. Ihan niin kuin koiran hännän juuressa pienet muutokset aiheuttavat hännän päässä valtavaa sinkoilua edes takaisin. Minä olen siellä hännän päässä. Korona aiheutti sen, että toisilta loppuivat työt kuin seinään ja toiset hukkuvat töihin ja stressiin. Yritän kuitenkin nauttia keväästäkin ja tehdä välillä jotain muutakin kuin töitä. Nostan todella hattua tuolle teidän jumpppasysteemille. Kuulostaa hauskalta. Just dance on hankitanlistalla pojalle - että pääsisi vähän itsekin kokeilemaan tietysti- tavoitteena liikunnalliset pelit, passiivisten tilalle.
    Tsemppiä teidän etäilyihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on juu ollut erikoinen kevät monelle! Kyllä yritän itse muistaa ajatella, että meillä on ollut tosi helppoa: ei kotikoulutettavia tai päiväkoti-ikäisiä ja palkka juoksee ilman mitään pelkoa lomautuksestakaan. Tsemppiä teillekin - tämä ei ole vielä taputeltu...

      Poista