Ison laivan käyttöohje

Vanhaa Jäärää Instagramissa seuraavat tietävät, että viime viikon olemme seilanneet ja luistelleet vierailla vesillä. Päätimme aikoinaan viettää 10v hääpäivää matkailemalla vähän tymäkämmin ja työkaverin kokemusperusteisen kannustuksen johdosta päädyimme risteilemään läntiselle Välimerelle Royal Caribbean varustamon Freedom of the Seas -aluksella.

Etukäteen jännitti hiukan, että osaakos tällainen pohjolan tumpelo toimia suuren maailman eli Ameriikan meiningissä. Asiaa ei auttanut, että varustamon omilta sivuilta oli hyvin vaikea löytää ymmärrettävää tietoa mistään. Mutta erinomaisesti kaikki lopulta sujui ja tuli taas todettua, että tankerolla ja suomalaisjärjellä pärjää missä vaan. Tässä nyt kuitenkin pientä käyttöohjeen tynkää jos joku sattuisi harkitsemaan vastaavanlaista seikkailua.

 Missä me ollaan ja oonks mäkin siellä?

Terminaaliin saapuminen
Tämä risteily lähti Barcelonasta kuten moni muukin. Itse Barcelonan "rannasta" on vielä aika pitkä matka itse laivaterminaaleihin, mutta rannasta pääsee sinne sukkulabussilla, joka maksoi pari euroa. Bussi ei todellakaan lähde La Ramblan päässä olevalta Kolumbuksen patsaalta kuten bussifirman nettisivut väittävät, vaan patsaalta vielä enempi rantaa kohti ja oikealla näkyvän rakennuksen rannanpuoleiselle seinustalle. Myös taksi on kelpo vaihtoehto, kaikki näkemämme taksit olivat keltamustia virallisia takseja. Katalonian taksiliikenne lie yhtä säänneltyä kuin Suomen, mutta ei yhtä kallista.

 Jos mahdollista, La Ramblalla käveleminen kannattaa ajoittaa aamukahdeksan hujakoille.

Terminaalissa
Varaudu jonottamaan, jonottamaan ja jonottamaan. Ensin pitää hankkiutua eroon matkalaukusta, joka toimitetaan hytin ovelle tai hyttiin henkilökunnan toimesta. Siihen piti etukäteen kiinnittää matkadokumentaation mukana tullut tägi (joka piti itse printata). Noh...koska sitä ei tietenkään viitsinyt laittaa kiinni vielä lentomatkan ajaksi eikä nitojan pakkaaminen mukaan tuntunut hyvältä ajatukselta, niin jonkin aikaa säädettiin että löydettiin kaveri, jolla on nitoja. Hemmot kirjoittivat kyllä tägejä myös käsin. Härdelli oli aikamoinen, mutta tämä oli oikeastaan koko reissun pahimpia härdellejä. Siitä eteenpäin ei tarvinnut kuin jonottaa. Ja vastata kieltävästi jokaiseen jonkun Ameriikan terveysviraston kyselyyn, jossa kyseltiin onko nuhaa, kuumetta, visvasyylää jne...Onneksi Mr Vanha Jäärä kehitti flunssan vasta pari päivää myöhemmin, niin ei tarvinnut edes valehdella.

Terminaalin tiskillä pitää tällä nimenomaisella varustamolla esittää PASSI vaikka matkaillaankin Schengen-alueella. Olimme varmuuden vuoksi ottaneet mukaan printattuna KAIKEN mahdollisen ohjeenmukaisen dokumentaation. Dokumentissa, jonka kannessa luki TICKET, oli lähemmäs 20 sivua. Mutta sitä ei tarvittu ollenkaan. Dokumentissa nimeltä Set Sail Pass oli kolme sivua ja niistä tarvittiin päällimmäinen. Valokopiota passista ei tarvittu ollenkaan. Mutta suosittelen silti ottamaan mukaan kaiken mahdollisen vaikka se tarkoittaakin kansiollista paperia. Kaiken jonottamisen ja kaavakkeiden täyttelyn ja "mugshotin" ottamisen jälkeen saimme kouraamme luottokortin kokoiset Sea Passit, joilla kaikki hoitui siitä eteenpäin.

Hytissä
Ensimmäiseksi normaalissa kahden erillisen yksilön parisuhteessa olevat kiroavat sängyssä olevaa tuplapeittoa. Vaan ei hätää, soitto Housekeepingin numeroon tai ennemmin tai myöhemmin törmäys hyttipalvelijan kanssa, tankeroa kehiin ja hoplaa, iltaan mennessä teillä on kaksi erillistä peittoa.

 Sängyt pedattiin siivoojan toimesta joka päivä, joten enimmän aikaa oli siistin näköistä.

Siivooja teki muutakin kuin petasi. Mainittakoon tässä välissä että omia rantapyyhkeitäkään ei tarvitse ottaa mukaan.

Buffet-ruokaa
Laivan kannella 11 on buffet-ruokailu, joka kuuluu risteilyn hintaan. Etenkin ensimmäisenä päivänä kokemus muistutti post-apokalyptistä kaaosta, jossa eri kansallisuuksien henkiin jääneet edustajat kamppailevat kiivaasti jäljelle jääneistä ruokavaroista ja pöytäpaikoista. Ja niitä buffet-pöytiä on sitten aika monta ja niissä on erilaisia sapuskoita, älkää jämähtäkö ensimmäisen pöydän ääreen. Älkää ottako pihviä. Erilaiset liha/tofu-kastikkeet sen sijaan olivat hyviä. Täällä saa ruoan kanssa hakea laseittain vettä, limonaadia ja jääteetä. Muualla laivassa on ilmaiseksi tarjolla vain jäävettä. Ja kahvia. Laivan peruskahvi on kyllä aivan erinomaisen hyvää. Tarjoilijoilta olisi varmasti saanut tilata maksullisia alkoholi ym juomia, mutta emme nähneet kenenkään tekevän niin. Kukaan ei varsinaisesti halua jäädä hengailemaan tuohon kaaokseen, sapuskat vaan naamariin ja äkkiä pois. Aamiainen tarjoillaan samassa tilassa, se on vaan kestettävä. Mutta ameriikkalaiset pannukakut mansikkasurvoksen ja kermavaahdon kanssa kyllä antoivat hyvän startin päivälle!

Vettä
Laivan hanavettä ei kenties kannata juoda vaikka se ainakin hytissä tulee Oraksen hanasta. Se on jonkun satamamaan vesijohtovettä. Maistuu vahvasti kalkilta. Kannattaa varustautua isosuisella juomapullolla, jota voi tankata laivan vesijakelupisteistä. Mutta ei suoraan säiliöstä vaan lasin kautta. Siksi isosuinen pullo.

A la carte-ruokaa
Joka ilta on mahdollista nauttia listalta tilattavaa ruokaa vähän fiinimmässä ympäristössä. Ainakin sellaisessa, jossa on pirskatin iso kristallikruunu. Tähän on kaksi vaihtoehtoa, varata jo etukäteen matkavarauksen yhteydessä tietty kattausaika (18.30 tai 21.00 muistaakseni) TAI ottaa My Time Dining vaihtoehto, jossa voi periaatteessa joka ilta varata pöydän erikseen eri aikaan. Me kyllä varasimme koko viikoksi samaan aikaan kun sellaista vaihtoehtoa tarjottiin.

A la carte -kokemus oli hiukan outo ja vaihteleva. Ensimmäisenä iltana söimme elämämme kiistatta parhaat porsaanleikkeet. Seuraavana iltana kokemus olikin heikkoa työpaikkaruokalatasoa. Monet ihmiset rupattelivat runsaasti tarjoilijoiden kanssa herra ties mistä. Emme ole mielestämme snobeja, mutta meillä on kyllä tapana tulla ravintolaan syömään eikä seurustelemaan henkilökunnan kanssa.

Ameriikkalaisia erikoisuuksia: jahka saat pyllysi penkkiin, tarjoilija levittää lautasliinan polvillesi. Tämä ilmeisesti siksi, että keskiverto Texasin mies ripustaisi sen muuten roikkumaan kauluksestaan. Ja ruokalaji "beef sliders" on sitten hienompi nimi hampurilaisille. Tulipa sekin testattua.

Kahtena iltana viikosta on a la carte -ravintolassa "formal" pukukoodi. Meidän ruotsinlaiva-buffet-tasoinen asustuskin olisi kuulemma kelvannut, mutta koska osa porukasta todellakin oli pukeutunut smokkeihin ja pitkiin iltapukuihin, emme kehdanneet mennä joukkoon tummaan (ja kimaltelevaan).

 About 5 m korkea kristallikruunu teki Titanic-vaikutuksen!

Viinaa ja limppaa
Sitähän saa kun tilaa. Ameriikan tyyliin hinnastojen hinnat eivät sisällä veroja, mikä on kyllä ihan perverssiä. On mahdollista tilata etukäteen juomapaketteja, joko virvoitusjuoma tai viinapaketti. Olimme ilmeisesti suunnilleen ainoat ihmiset, joilla ei sellaisia ollut. Olisin voinut tilata YHDEKSI päiväksi viinapaketin ja tempaista lärvit, mutta paketit piti tilata vähintään neljäksi päiväksi ja jotta paketti olisi ollut taloudellisesti kannattava, olisi pitänyt juoda noin 8 (kahdeksan!!!) annosta alkoholia päivässä. Hiukan liikaa minulle useampana peräkkäisenä päivänä! Ja kalleimmat juomat eivät edes olleet paketin piirissä. Siihen nähden että kaikilla ilmeisesti oli viinapaketti, näimme sangen vähän kännisiä ihmisiä. Nimittäin tasan kaksi ja nämäkin Rooman retkellä. Huom: Eivät olleet suomalaisia!

Hih, ja ilmaista viinaakin saa kun malttaa kuunnella taidehistorialuentoja kannen 4 taidegalleriassa. Luennotkin olivat ihan mielenkiintoisia, kestivät noin puoli tuntia ja kuohari oli hyvää.

 Cocktailia ja kalpeita kinttuja.

Muuta snäksiä
Kannella 5 on Silja Linen tyylinen promenadi, joskin ehkä hivenen pidempi ja prameampi...Siellä on kahvila, josta saa iltapäivällä erilaisia täytettyjä patongin pätkiä lounaaksi. Varteenotettava vaihtoehto kannen 11 post-apokalyptiseen kaaokseen verrattuna. Jälkiruoaksi saa kakkuja ja herkullisia Ameriikan keksejä. On myös pizzeria, josta saa taattua Dr Oetker laatua viipaleittain. Onpa sekin vaihtelua. Outoa on se, että koko laivalta ei saa karkkia. Tai ehkä sitä olisi voinut ostaa promenadin "general store" myymälästä, mutta todennäköisesti ei, emme käyneet missään laivan kaupoista. Että satamissa kannattaa suunnata supermercadoon jos karkkihammasta kolottaa useinkin. Villefrancen satamassa eräs irtokarkkikauppias oli havainnut markkinaraon ja perustanut myyntipisteen aivan terminaalin ulkopuolelle.

 Pusuposeeraus promenaadilla

 Perusvälipala. Mmmm....cookies!

Ohjelmaa
Laivalla on Helsingin Kaupunginteatterin kokoinen (tai ehkä vähän isompi) teatteri, jossa on aivan mielettömiä esityksiä joka ilta. Laivan tanssijat, laulajat ja muusikot ovat tosi tosi tosi hyviä. Näissä spektaakkeleissa unohtaisi olevansa laivalla ellei yleisössä olisi ihmisiä, jotka katsovat asiakseen tulla ja mennä miten huvittaa kun pääsylipusta ei kerran tarvitse erikseen maksaa. Viimeisen illan hupaisa jonglöörisetä laittoi ainakin muutaman kesken esityksen eturiviin hiippailleen ojennukseen. Hän ryntäsi lavalta katsomon käytävälle hihkuen:"Rakkaat ystävät, pääsitte sittenkin paikalle, oi, olen niin iloinen" ja loikkasi näiden mattimyöhästen kaulaan. Kysäisi sitten myös mistä nämä ovat kotoisin. Virginiasta. Hetken päästä toista katsomon käytävää hiippaili joku muu kohti eturiviä. "Kas, lisää virginialaisia hiippailemassa sisään!" hihkaisi setä. Oikein niille.

Aika lailla oli myös erilaista interaktiivista ohjelmaa, erilaisia kilpailuja ja toki myös erilaisia bändejä ym muusikoita. Alusta alkaen tunsimme olomme kotoisaksi koska laiva oli tehty Suomessa, kapteeni oli norjalainen ja paras bändi ruotsalainen. Harry Potter -visassa meillä oli pieniä vaikeuksia koska terminologia oli meillä hallussa pääosin vain suomeksi. Aivan epistä että espanjalaiset saivat vastata espanjaksi! Olisi pitänyt saada vastata myös suomeksi! No, Avada kedavra on Avada kedavra kuitenkin. Luistelemaankin pääsi yhtenä päivänä. Ja oli ihan avartava kokemus havaita kuinka pieni luistinrata on, pari potkua ja jää loppui. Sai arvostamaan luisteluesityksiä ihan eri lailla, tyypit hyppelivät tyynesti ainakin kaksoishyppyjä kun itse sai hädin tuskin käännyttyä samassa tilassa.

 Piti olla jääprinsessaposeeraus, mutta näyttääkin lätkätuomarilta antamassa 2-minuuttista!

Joka ilta hyttiin jaetaan seuraavan päivän ohjelma, joka on A3-kokoinen paperi täynnä tekstiä molemmin puolin. Vähän harmitti että vasta viimeisenä päivänä löysimme pingispöydät kannelta 12, sitä olisi voinut lätkiä enempikin. Ei ollut ruuhkaa ainakaan silloin. Suffausgeneraattoria emme uskaltaneet kokeilla, mutta Mr Vanha Jäärä suoritti seinäkiipeilyseinän ihan apinana.

 Kanna minut metsään apinamies! Mutta ei noin korkealle!

Tämä poika oli ihan pro-surffari.

Maissa
Laiva pysähtyi viitenä päivänä jossain satamassa, viimeisenä päivänä vain porhallettiin takaisin lähtöpisteeseen. Retkiä voi varata etukäteen, jolloin paikka retkellä on taattu. Retkiä voi varata myös laivalta jos tilaa on. Retkelle lähtö saattaapi sisältää taas kerran odottelua ja jonotusta. Itse otimme vain Rooman ja Pompeijin retket. Jälkimmäisellä oli aivan erinomainen opastus ja Pompeiji on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.
 

 Awww <3 sanoi Ameriikan rouva Pompeijin forumilla kun nappasin ukon halaukseen

Roomaan otimme kolmen stopin omatoimihortoilun. Se oli ihan toimiva vaihtoehto, mutta raskas. Ei kannata yrittää sisään Colosseumille tai Pietarin kirkkoon, aika ei riitä. Mutta enpä tiedä onko niissä sisäpuolella sen kummempaa katsottavaa kuin ulkopuolellakaan.

 Jo muinaiset roomalaiset ottivat selfieitä colosseumin edessä

Marseille, Villefrance ja La Spezia olivat ihan kelpo paikkoja ihan vaan hortoiltavaksi itsekseen. La Speziassa kannattaa ehdottomasti suunnata meri(sota)tekniikan museoon, joka maksoi huikeat 1,55 euroa ja jossa oli katsottavaa vaikka kuinka, Yellow Submarinea myöten. Marseillessa kannattaa panostaa noin 500 metrin kävelyyn, jolloin pääsee ilmaiseen kaupungin keskustaan vievään sukkulabussiin. Laivan sukkulabussi oli tolkuttoman kallis, 20 euroa muutaman kilometrin matkasta.

 Ei olla The Beatlesin kotiseudulla nyt

Kuka tämän lystin maksaa...
Halpaa hommaahan tämä ei ole. Meikäläisen matkabudjetilla sellainen "once or twice in a lifetime" -tyyppinen elämys. Mutta pointti on se, että luottokortti kannattaa rekisteröidä etukäteen varustamon erinomaisen sekavaan systeemiin. Sitten voi vain vingutella Sea Passia ja luottokorttia veloitetetaan automaattisesti jälkikäteen. Hytin telkkarista voi tarkistaa ostoksensa. Jos ei toimi näin, joutuu risteilyn viimeisenä päivänä jonottamaan todella, todella ankarasti maksaakseen ostoksensa laivan respassa. Tuntui hyvin hämmästyttävältä, että ihmisillä, jotka ovat niin varakkaita ostaakseen tällaisen risteilyn, ei tunnu olevan luottotiedot sen vertaa kunnossa, että saisivat luottokorttia.

Viimeinen vinkki
Lentokentällä kannattaa tsekata mihin ne matkatavarat tulevat...Helsingissä lento saapui terminaalin 1 puolelle ihan baggage claim 1:n viereen (mitä riivattua tuo on suomeksi?) mutta koneesta ulostauduttuessa näkyi kyllä ihan selkeä kyltti, että laukut tulevat baggage claim 2A:han. Mutta kun ensimmäinen koneesta poistuja oli sokea tai tumpelo, kaikki ihmiset laumaeläiminä marssivat joukolla baggage claim 1:een. Paitsi tietysti Jääräpariskunnan kaltaiset alfa-yksilöt, jotka mumisivat toisilleen suupielestä:"Pitäiskö noille sanoa että ne on menossa väärään paikkaan?" "Nääh, ei jaksa." Menimme sitten keskenämme hakemaan laukkumme 2A:sta. Olimme jo pelastaneet kännisen pariskunnan Roomassa menemästä väärään bussiin ja auttaneet ameriikkalaisrouvaa ostamaan metrolipun Barcelonassa, joten emme enää olleet kovin palveluhalukkaita reissun loppupuolella.

Lopuksi kaikista tärkein asia: älä ripusta henkaria sprinkleriin!