keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tasa(k)arvo(i)sta


Naisen euro on 80-jotain senttiä ja miehen 20 senttiä on 12 senttiä kuten Fingerporin Rivo-Riitta sanoi - ymmärtänette ilman sarjakuvaakin mistä on kyse... Vaikka omankin työnantajani tilastojen mukaan naisen euro on about 95 senttiä, en aio jauhaa senteistä vaan karvoista tasa-arvomielessä. Sillä todellinen este naisten ja miesten tasa-arvon tiellä liittyy karvoihin.

Somessa pyöri taannoin haaste, jossa (julkkis)naiset julkaisivat itsestään kasvokuvan ilman meikkiä. No wuhuu, onpa hurjaa. Mutta kuinka moni nainen julkaisisi kuvan sääristään tai kainaloistaan ajelemattomina? Pakko myöntää että Vanhalla Jäärälläkään ei siihen riitä pokka. Siksipä tämänkin jutun kuvissa rehottavat enimmäkseen kukat eivätkä kainalot. Meikkaamattomana kyllä riehun noin 360 päivänä vuodesta.

Miksi miesten säärikarvat saavat liehua tuulessa mutta naisten pitää nylkyttää omansa pois kaikenlaisilla teräviä osia sisältävillä välineillä? Mikseivät kunnallisvaaliehdokkaat ota tähän kantaa? Kaiken huipuksi tässä karva-asiassakin tasa-arvo on ilmeisesti menossa ihan väärään suuntaan kuten myös alkoholin käytössä ja auton ratissa törttöilemisessä: omaksutaan sen älyttömämmän sukupuolen tavat. Niinpä siis lähinnä nuoret miehet tiettävästi ovat ryhtyneet poistamaan karvoja muualtakin kuin naamastaan. Oi aikoja, oi tapoja!


Toisaalta toki on niin, että miehillä on oma karvaristinsä kannettavanaan: naama. Jos ei tahdo näyttää hippi-joulupukilta, partaa on ajeltava lähes päivittäin. Koska naisten ei tarvitse ajella partaa, eikö silloin ole tasa-arvoista, että naisten täytyy ajella sääriään? Ehkäpä niin, mutta miksi??? Jos katsotaan naisten ja miesten tällä logiikalla olevan karvatasa-arvossa, jäljelle jää kuitenkin meikkaaminen. Jos mies ei satu olemaan Cristal Snow tai Mike Monroe, hillittyä värillisen päivävoiteenkin käyttöä taatusti katsotaan kieroon. Se ei kuitenkaan monelle miehelle olisi pahitteeksi. Ai vai pitikö sittenkin mennä siihen toiseen suuntaan: miksi naisten muka pitäisi meikata? No, ei muuten pidäkään. Vai pitääkö? Itselläni ei tulisi mieleenkään ruveta paklaamaan naamaani joka arkipäivä. Ei tule kovin montaa ammattia mieleen, jossa kauniisti paklattu naama olisi ehdoton edellytys. Meikkiosaston myyjä. Muita? Hmm…ehkä jossain muissakin myyntialan ammateissa, joihin ei todellakaan kuulu ruokakaupan kassa vaikka sen alan nuorilla edustajilla näkee toisinaan melkoisia meikkisuorituksia. 

Joskus aikaisemmin jouduin töissä toisinaan esiintymään asiakkaille ja aluksi tapanani oli tempaista pakkelit naamaan näitä tilaisuuksia varten. Sittemmin tulin siihen tulokseen, että jos asiakkaan ostopäätökseen todella vaikuttaa se, onko suorituskykytestauksen projektipäälliköllä ripsiväriä vai ei, saa aivan vapaasti mennä ostamaan romppeet kilpailevalta yritykseltä. Myöskään lomamatkoille en enää nykyisin raahaa meikkejä mukaan. Jos eivät tarjoile meikkaamattomalle meikäläiselle sapuskaa paikallisen rantakadun ravintoloissa, menenpä sitten vaikka hampurilaisbaariin. Eipä ole koskaan jäänyt ruoat saamatta eikä ole Burger Kingiin tarvinnut turvautua. Vaan eipä ole tullut mieleenkään pötkötellä hotellin uima-altaalla sääri- ja kainalokarvat rehottaen vaikka olenkin melko lailla 100% varma, että hysteerinen hotellihenkilökunta ei tulisi heittämään vilttiä päälleni ja taluttamaan pikaisesti altaalta pois. Älytöntähän se on, mutta Vanhassa Jäärässä ei ole naista ryhtyä vapaan karvaisuuden pioneeriksi.

 
Kuinkas teillä? Pakkelit naamassa ja sääret höylättynä kesät talvet vai jotain muuta? 


6 kommenttia:

  1. Juu, ei pakkelia arkipäivänä - mut karvasäärillä ei sentään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kyllä tunnustaa senkin, että suurimman osan vuodesta kuljen kyllä sääret karvaisina pitkien housujen alla :-)

      Poista
  2. No mutta miehethän ovat juuri tuotteistaneet tuon karvaisen naaman eli kaikilla trendikkäillä miehillä on nykyisin ihan älytön epäsiisti parta, että ei ne enää nykyisin sitä ajele. (Oma mies saa olla minun puolestani mieluummin epätrendikäs.)

    Minä kyllä meikkaan töihin, mutta ensinnäkin aika maltilla, eli niin, ettei näytä pakkeloidulta ja toiseksi ihan itseni takia, eli en asiakkaiden tai muiden - ainakaan pelkästään. Meikkaus käy aamuisin viidessä miinuutissa. Kotioloissa vaikkapa viikonloppuisin tai urheiluharrastuksissa olen meikittä. Mutta pakko tunnustaa, että noiden karvojen suhteen aika paljon rennommin. Vaikka niitä karvoja on, niin kyllä niitä joskus esiintyy mun kintuissa hävettävän paljon, mutta en jaksa antaa sen häiritä. Ajelen, kun kerkiän ja aina en kerkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, olet oikeassa tuon reuhupartaisuuden suhteen! Kuka tekisi naisten säärikarvoista trendikkäitä? :-)

      Poista
  3. Tämä(kin) homma on muuttunut mun elinaikana. Äitini ei ikinä ajellut säärikarvojaan ja aika harvoin kainaloitaankaan. Muistan myös, kuinka soittoope (nainen) käytti hihattomia pukuja, minkä takia kainalokarvat näkyivät hyvin. Ne olivat monta senttiä pitkiä ja hyvin tummia, ja mietin, miten pitkäksi ne voivat kasvaa ja kasvaisiko minulle itsellenikin niin rehevä tupsu kainaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun elinaikana on muuttuneet naisten kulmakarvat. Hooh, tämäkin vielä...Katselin telkkarista jotain 80-luvusta kertovaa leffaa tai sarjaa (en muista mitä) ja vaatteet ja ympäristö ja kaikki oli tehty oikein autenttisen 80-lukuisen näköiseksi, mutta pääosassa olevan naisen kulmakarvat olivat 2000-lukuisen ohuet ja siistit ja pilasivat vaikutelman 80-luvusta.

      Poista